Slovenian nuijiminen korisnaisten ainoaksi tavoitteeksi

8.9.2007 Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi lauantai-iltana Puolassa 58-67-tappion EM-karsinnassa. Häviön myötä haihtuivat ilmaan joukkueen teoreettisetkin mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen. Sen sijaan katseet ovat nyt käännetty B-divisioonaan johtavien putoamiskarsintojen välttämiseen. Karsinnat Suomi välttää voittamalla Slovenian Vantaan Energia Areenalla ensi lauantaina (15.9.) vähintään 17 pisteellä.

Kun EM-karsintalohkossa A on kaksi ottelua pelaamatta, pitää Puola tappioitta kärkipaikkaa. Slovenia on, lukemin 72-56 ottamalla, Suomi-voitollaan lohkokakkosena ja Suomi lohkon viimeisenä voitoitta. Mikäli Puola voittaa odotetusti Slovenian ensi keskiviikkona, välttää Suomi putoamiskarsinnat kiilaamalla Slovenian edelle keskinäisten otteluiden korieron perusteella.

Kyseinen tavoite on Suomelle tärkeä, sillä putoamiskarsintojen peliformaatti on julma. Kolmen EM-karsintalohkon jumbot matkaavat Italian Lancianoon 19.-21. syyskuuta pelattavaan turnaukseen. Kolmesta joukkueesta vain yksi säilyy A-divisioonassa.

- Toivottavasti ensi lauantaina kotihalliimme tulee paljon yleisöä kannustamaan Suomea. Slovenian lyöminen tarpeeksi suurella piste-erolla on mahdollista, kommentoi maajoukkueen espanjalaisluotsi Domingo Diaz.

- Taistelumme oli tänään hyvää. Erityisen ylpeä olen joukkueen henkisestä noususta maaottelukauden heikoimmasta pelistämme (Slovenia-tappio), Diaz jatkoi.

Voitollaan Puola varmisti lohkovoittonsa. Se tietää Puolalle myös matkaa Italiaan, mutta mielekkäimmin tavoittein. Puola on mukana lohkovoittajien turnauksessa Lancianossa, jossa jaossa on yksi kisalippu Italiassa 24.9.-7.10. pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

Puolustus toimi, hyökkäys ei

Suomi avasi ottelun Puolassa lauantaina pirteästi. Joukkueen puolustus toimi ja Puola oli hyökkäyksissään hätää kärsimässä. Reetta Piiparin johdolla Suomi karkasi 9-4-johtoon ja piti otetta hallussaan koko ensimmäisen jakson.

Toinen jakso oli suomalaisille murheellinen. Hyökkäyspäässä ote herpaantui ja joukkue suti palloja ohi helpoistakin tekopaikoista. Tilannetta ei helpottanut se, että Puola oli otteluun saanut mukaan WNBA:n pudotuspeleistä pudonneen tähtensä Margo Dydekin. Peräti 213-senttinen Dydek on korin alla uhka, jota ei helposti ohiteta.

Suomelle kirjattiin toisella kymmenminuuttisella 16 ohiheittoa, viisi menetystä, mutta vain kahdeksan pistettä. Vain hyvän puolustuspelaamisen ansiosta Puola ei päässyt karkaamaan kymmentä pistettä kauemmas (34-24) puoliaikaan mennessä.

Kolmas jakso lähti suomalaisittain räväkästi käyntiin. Taru Tuukkanen nosti reilun parin minuutin jälkeen Suomen jo neljän pisteen päähän (36-32) emännistä. Puolan kokenut joukkue käytti kuitenkin häikäilemättä hyväkseen Suomen pienetkin uinahdukset. Kolmikko Agniezska Bibrzycka-Paulina Pawlak-Emilia Tmulak johdatti puolalaiset 15 pisteen karkumatkalle (54-39), jota Suomi ei enää raivoisasta yrityksestään huolimatta kiinni saanut.

Suomi tuli reilut kaksi minuuttia ennen loppua Piiparin ja Taru Tuukkasen koreilla seitsemän pisteen päähän (62-55). Ottelussa 20 pistettä heittänyt Bibrzycka piti vapaaheittoviivalta huolen, ettei Suomi lähemmäs päässyt.

- Puola oli yksinkertaisesti kovempi ja parempi. Mielestäni osoitimme silti jälleen itsellemme, että osaamme pelata tällä tasolla, arvioi Diaz.

Piipari pihdeissäkin 23 pisteeseen

Suomen korihai oli Reetta Piipari, joka pommitti kaikkiaan 23 pistettä. Hänen tutkaparinsa Taru Tuukkanen kokosi tuplatuplan, 16/10. Niina Laaksonen jäi siitä vain kahden pisteen päähän tehtyään kahdeksan pistettä ja poimittuaan 11 levypalloa.

- Reetan suoritus oli kova. Häntä prässättiin läpi ottelun kolmen eri puolalaisen toimesta, luonnehti maajoukkueen apuvalmentaja Jukka Mantere.

Ratkaisijajoukon kapeus oli jälleen Suomen ongelmana. Muut suomalaispelaajat tekivät yhteensä vain 11 pistettä.

- Heittovoimamme ei vain riittänyt. Reetta löysi oman heittonsa, mutta vastaavasti aiemmissa peleissä onnistuneet heittäjämme eivät onnistuneet, Mantere jatkoi.

Suomi palaa Puolasta kotimaahan hiomaan vajaaksi viikoksi kuvioitaan kuntoon. Lauantaina 15.9. Vantaan Energia Areenalla on tarjolla huipputärkeä päivä suomalaiselle koripallolle. Ensin naiset kohtaavat Slovenian klo 15.15 alkavassa ottelussa, jossa Suomi siis jahtaa 17 pisteen voittoa vieraistaan. Klo 18 käynnistyy miesten toinen pudotuspeli Romaniaa vastaan. Ensimmäinen osaottelu pelataan tiistaina Romaniassa. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee, kumpi joukkueista nousee A-divisioonaan.

Puola - Suomi 67 – 58 (34-24), naisten A-divisioonan EM-karsintaa, Torun (Puola) 8.9.2007

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät FIBA Euroopan nettipalvelusta, suora linkki tässä.

Reetta Piipari

23/4

/5 syöttöä

Taru Tuukkanen

16/10

 

Sanna Helenius

0/0

 

Vilma Kesänen

0/0

 

Mari Puustinen

2/1

 

Kaisa Valtakari

0/0

 

Niina Laaksonen

8/11

 

Heta Korpivaara

4/5

 

Juta Jahilo

0/0

 

Jenni Laaksonen

3/3

 

Linnea Oljemark

0/0

 

Kaisa Tuure

2/3

 


Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia