Sudenpennut löylytti Norjaa neljästi PM-kisoissa

30.6.2018 00:27 Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä todistettiin Sudenpentujen puhdasta päivää, kun jokainen neljästä ikäluokasta pieksi Norjan Kisakallion Susi Training Centerissä.

Ville Tahvanainen ja Sudenpennut nautti puhtaasta päivästä PM-kisoissa. Kuva: Vesa Koivunen.

18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai vastaansa Norjan erinomaisen ikäluokan, joka kaksi vuotta sitten PM-kisoissa vastaavassa ottelussa veti pidemmän korren. Tälläkin kertaa Suomi joutui viimeisille minuuteille saakka tiukoille, mutta Sudenpennut kampesi lopulta niukan 73-66 (40-36) -voiton.

Vajaan kolme minuuttia ennen loppusummeria Norjan Tobias Rotegård (17/6) vetäisi vierasjoukkueen kaukaa lähteneellä kolmosella yhden pisteen päähän 64-63, mutta suomalaiset olivat valmiit mättämään rukkasensa mutaan.

Sudenpennut raatoivat kaikkensa hyökkäyslevypallon eteen, minkä jälkeen Ville Tahvanainen pääsi ajamaan päätyrajan kautta ja tiputtamaan pallon sentteri Touko Tainamolle, joka nosti käsiviidakon keskeltä kaksi pistettä. Hetkeä myöhemmin Erik Sajantila pysäytti ajonsa kahdelle jalalle ja nosti torjunnan ylitse tilanteeksi 68-63.

Norja pääsi kaventamaan vielä ripeällä kolmosella aikalisän jälkeen, mutta viimeisen naulan vastustajien arkkuun löi Tainamo, joka upotti julmasti kolme pistettä nurkasta ja ottelun Norjan tavoittamattomiin.

– Meillä on joukkue, joka on heittänyt kehnosti kolmoset koko turnauksen ja pelaajia, jotka harjoitusolosuhteissa heittää 70% kolmosista sisään. Kaikista pelaajista se oli juuri Touko, joka naulasi ratkaisevan kolmosen sisään, päävalmentaja Jyri Lohikoski myhäili ottelun jälkeen.

Jesper Granlund ja Suomen 18-vuotiaat pojat väänsivät tahtovoiton Norjasta. Kuva: Vesa Koivunen

Suomi heittikin kaaren takaa eilisen tapaan heikosti 5/36 (14%). Heittopelin vastikkeeksi Suomi vei levypallot 59-45 ja kaapi peräti 25 hyökkäyslevypalloa.

– Kaksi hyvää peliä ollut tähän mennessä. Jokainen varmasti näkee, että meillä on hyökkäyspelissä haasteita, mutta positiivista on, että puolustuspeli alkaa ajoittain muistuttamaan tavoitteen suuntaista. Oli ilahduttavaa nähdä, että meillä oli vähemmän puolustuksen konseptivirheitä kuin eilen, Lohikoski kertoi.

Suomen korkeimman pistemäärän heitti Tahvanainen (20/3/4 syöttöä), mutta edukseen erottuivat eniten sentterikaksikko Tainamo ja Thomas Exaucia, jotka myös samalla täydentävät toisiaan. Tainamon (15/10) vahvuuden ollessa älykäs hyökkäyspelaaminen, niin dennisrodmanmaiset tilastot paukuttanut Exaucia (1/15) taas loistaa puolustuspäässä ja irtopalloissa.

Videohaastattelussa joukkueen piskuinen työmyyrä Markus Rautasalo (0/3/3 syöttöä) kommentoi ottelua.

Norjalta Rotegårdin lisäksi onnistuivat Mikal Gjerde (12/14), Christoffer Heggelund (15/5) ja Jørgen Odfjell (10/4).

18-vuotiaat pojat ovat voittaneet tähän mennessä molemmat ottelunsa. Suomen huominen vastustaja jokaisessa ikäluokassa on Tanska.

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaiden tyttöjen puolustus nollasi Norjan neljännekseksi

Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat siitä, mihin eilen jäivät. Alkutahdeista lähtien oli selvää, että Sudenpennut määrittelee rytmin ja norjalaiset jäävät taustakuoroon. Ensimmäisen puoliajan aikana ero venyi jo kahdenkymmenen pisteen paremmalle puolelle, mutta parhaimpansa Suomi jätti kolmannelle neljänneksellä.

Parketille tassutteli pukukopista nälkäinen susilauma, joka otti tehtäväkseen uhmata Norja nurkkaan ja eläimellinen puolustus pitikin norjalaiset nollilla läpi kymmenminuuttisen.

– Onhan se aika harvinaista koripallossa ylipäätänsä, mutta erityisen harvinaista maajoukkuetasolla, päävalmentaja Jussi Räikkä virkkoi.

Janette Aarnio ja Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen puolustus luisti. Kuva: Vesa Koivunen

Eron ollessa jo yli 40 pistettä suomalaisten jalat suoristuivat päätösneljännekseksi ja Norja pääsi kaunistelemaan lukemia kolmosrallilla. Paremmasta joukkueesta ei silti jäänyt epäselvyyttä, kun kellon soidessa tulostaululle piirtyivät lukemat 76-39 (45-20).

– Meidän puolustus oli kolmen erän verran täyttä rautaa. Ajatusmallina on ollut saada stoppi ja kori. Pääsimme hienosti nopeisiin hyökkäyksiin, mutta ne korit jäivät tällä kertaa tekemättä. En tiedä, että mistä huono heittopäivä johtui, mutta osaamista meiltä kyllä löytyy, joten tämä ei ole pysyvä tilanne.

Suomen tasaisesti peluutetusta kaartista erottuivat eilisestä merkittävästi tasoaan nostaneet Teresa Seppälä (13/7/3 syöttöä) ja Janette Aarnio (18/8). Seppälä ajoi ahnaasti kohti korirautaa, mikä poiki hänelle näppäriä viimeistelyjä ja näyttäviä koriin johtavia syöttöjä. Aarnio taas hallitsi ensimmäistä puoliaikaa pussittamalla 16 pistettä kirurgintarkasti. Videohaastattelussa Seppälä kommentoi ottelua.

Norjalta ainoana kaksinumeroisille pistelukemille ylsi Maria K. Thoresen Myklebust (10/6), kun eilisessä ottelussa valtaosan ratkaisusta ottanut Karyn Sofie Sanford (9/6/4 syöttöä) pysyi Suomen Ilona Sutisen (3/3) pihdeissä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

16-vuotiaat pojat irtosivat lopullisesti päätösneljänneksellä

Suomen 16-vuotiaat pojat kokosivat kymmenen pisteen hujakoilla vaappuneen johdon ensimmäisen puoliajan aikana, mutta Norjalta löytyi vielä paukkuja pikkuiseen rynnistykseen. Kolmannen neljänneksen alussa 0-7-juoksulla norjalaiset kirivät kolmen pisteen päähän 42-39.

Sudenpennut vastasi omalla 11-0-juoksullaan, joka pingotti eron takaisin kymmenen pisteen tuntumaan. Lopullinen irtiotto tapahtui päätösneljänneksellä, jolloin Suomi esitteli ajoittain mainiota pallonliikettä. Loppujen lopuksi voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Suomi pääsi tuulettamaan 80-59 (40-30) -voittoa.

Joel Mäntynen viimeistelee Norjan häirinnästä huolimatta. Kuva: Vesa Koivunen

– Peli oli tänään askel eteenpäin ja voitto maaottelussa on aina hieno asia. Siitä onnittelut pelaajillemme. Kuinka ison askeleen tänään otimme, näyttäytyy jatkossa, päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.

– Meillä on joukkueena vilpitön aie ja pyrkimys tehdä asioita haluamallamme tavalla. Hetkittäin nämä aikeet näyttäytyvät oikean suuntaisina puolustuksen rakenteina ja sitä kautta yhdessä voitettuna tilanteina. Tämä on asia, jonka ympärille lähdemme pelaamistamme edelleen kehittämään.

Suomen pistekärki oli toistamiseen taitava takamies Lauri Hänninen, joka väänsi 17 pistettä ja kahmi kahdeksan levypalloa. Videohaastattelussa Hänninen kertoo ottelun jälkitunnelmista.

Sebastian Lindberg (15/4/3 syöttöä) nakkasi silkinpehmeällä hyppyheitollaan viisi kolmosta kahdeksasta yrityksestä. Sentterit Arttu Kiviranta ja Iiro Tuomi punnersivat yhdeksän pistettä.

Norjalta pistesaraketta täyttivät Max Svendsen (13/8/6 riistoa), Jonas Kessler (11/5) ja Ionas Garras (11/1/5 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt järjestivät murskajaiset

Jos 16-vuotiaat tytöt mäskäsivät sokerit ulos Norjasta, niin vielä paremmaksi pisti 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue. Avausheitosta lähtien oli selviö, että Sudenpennut vie ja norjalaiset vikisee.

Ensimmäisen neljänneksen aikana Suomi repäisi eroksi kaksikymmentä pistettä ja jatkoi siitä eteenpäin kasvattaen eroa tasaisesti kymmenen pistettä neljännestä kohti. Myöhäisillan päätösottelun loppulukemat olivat karut 94-39 (53-21).

Awak Kuier oli omimmillaan, kun Suomen 16-vuotiaat tytöt tekivät selvää jälkeä Norjasta. Kuva: Vesa Koivunen

– Pirteä ja energinen esitys koko joukkueelta. Näimme useita onnistujia ja tietyissä pelillisissä asioissa menimme jälleen aavistuksen verran eteenpäin, päävalmentaja Tuomas Oja kertoi.

– Puolustuslevypallopelaamisen parantaminen jäi selvänä asiana parannettavaksi.

Suomen alkuräjähdyksen jälkeen Norja turvautui paikkapuolustukseen. Avautuneet heittopaikat Sudenpennut käytti mallikkaasti, kun kolmoset upposivat 14/37 (38%).

Neljä kolmosta kuudesta yrityksestä upottanut Lotta Vehka-aho (17/1/3 riistoa) kertoo videohaastattelussa ottelun ydinkohdista.

Vehka-ahon lisäksi Suomen tilastoissa erottuivat Awak Kuier (18/14/4 syöttöä/3 riistoa/2 torjuntaa), Ebba Pekonen (14/0) ja Sara Bejedi (12/3/8 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
1.7.2018 23:51 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi voittoa ja kaksi tappiota Viroa vastaan

Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä. Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

30.6.2018 23:20 Sudenpennut

Kolme joukkueellista Sudenpentuja jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisojen kolmantena päivänä nähtiin Suomelta kolme voittoa neljästä Tanskasta. Voittojen myötä kolme Suomen nuorisomaajoukkuetta jatkaa PM-kisoissa ilman tappioita.

28.6.2018 22:15 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme Islannin päänahkaa PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt sekä pojat käynnistivät Pohjoismaiden mestaruuden tavoittelun Kisakallion Susi Training Centerissä tänään torstaina. PM-kisojen avauspäivän saldo Islantia vastaan oli Sudenpennuille kolme voittoa neljästä.

27.6.2018 10:25 Pääjuttu

Suomen nuorisomaajoukkueet mittelevät Pohjoismaiden mestaruudesta Kisakalliossa

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet pelaavat Pohjoismaiden mestaruudesta 28.6.-2.7. Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisoihin ottaa osaa Suomen lisäksi Norja, Viro, Tanska, Ruotsi ja Islanti.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

1.1.2024 16:05 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Tallinnassa pelattavaan Baltic Sea Basketball Cupiin 2024

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteikäs maajoukkuevuoden käynnistävä turnaus pelataan Audentesin urheilukoulussa, Tallinnassa, 3.-5.1.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

Näytä lisää vastaavia