Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen joukkue EM-karsintoihin nimetty

6.4.2004 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen eli vuonna 1986 syntyneiden maajoukkue ottaa viikon kuluttua suunnan kohti Espanjan Leonia. Saman ikäluokan suomalaispojilta jäi EM-kisapaikka omissa jatkokarsinnoissaan lunastamatta ja nyt kisapaikkaa lähtevät jahtaamaan tytöt. Tehtävä on kova, sillä tavoitteen täyttyminen vaatii eurokoripallon suurmahtien haastamista ja voittamista.

Suomella on Leonissa 14.-18.4. pelattavassa karsintaturnauksessa vastassaan Belgia, Espanja, Ranska, Saksa ja Turkki. Turnauksen kolme parasta etenee varmuudella Slovakian Bratislavassa heinäkuussa pelattaviin EM-kisoihin. Lisäksi kolmen karsintalohkon kaksi parasta lohkonelosta lunastavat paikat kisakoneeseen.

- Lähdemme taistelemaan EM-kisapaikasta. Joukkueessa on ollut koko kevään ajan erittäin hyvää kilpailua pelipaikoista. Nyt meillä on hyvä kokonaisuus, josta löytyy kokoa ja taitoa. Tytöt ovat kauden aikana kehittyneet ja saaneet rutiinia kovista peleistä sarjoissa, joissa ovat pelanneet, arvioi 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Kimmo Ketola.

Viime elokuussa Suomi pelasi EM-karsintojen ensimmäisessä osassa kovassa lohkossa, jossa pelasivat mm. Latvia, Liettua ja Ukraina. Nyt valitussa maajoukkueessa on mukana kymmenen pelaajaa edellisestä karsinnasta ja kaksi uutta nimeä (Henna Koponen ja Minna Sten).

Turun Rientoa edustava Minna Sten on yksi neljästä vuotta nuoremmasta pelaajasta, jotka tulivat joukkueeseen valituiksi. Muut ovat Helsingin NMKY:n Maija Alasentie, Riennon Fia Ohtonen sekä Panttereiden Pauliina Vauhkonen.

Espanja ja Ranska suosikit

EM-jatkokarsinnan ennakkoasetelmia tutkailtaessa, kenellekään ei liene yllätys, että turnaukseen lähtevät suosikin viitat harteillaan emäntämaa Espanja ja Ranska. Espanjattarista muutamat pelaajat ovat jo olleet naisten seurajoukkueiden mukana eurocupeissa. Ranskalla on puolestaan isokokoisia ja urheilullisia pelaajia, jotka Pariisin nuorten olympialaisissa voittivat Suomen viime heinäkuussa 32 pisteellä.

Ennakkotietojen mukaan Turkki operoi pitkälti yhden kovan yleispelaajan ja takalinjoilla pysyttelevän tutkaparinsa varassa. Turkkilaisjoukkueet ovat tyypillisimmillään taistelutahtoa täynnä. Saksan joukkue koostuu isoista pelaajista. Joukkue ei ole tekninen, mutta sitäkin kurinalaisempi. Myös Belgia omaa kovan korinalusvoiman. Belgia voitti karsintojen ensimmäisessä osassa mm. Saksan.

- Puolustuspään pelaaminen ja levypallot tulevat olemaan avainasemassa, jotta pääsemme juoksemaan "helppoja" koreja. Lisäksi hyökkäyspäässä odotamme sopivassa suhteessa kaukoheittoja ja ratkaisuja sisältä. Joukkueemme on kohtuullisen pitkä keskipituudeltaan (178,3 cm), silti meiltä löytyy juoksuvoimaa ja jalkoja puolustuspelaamiseen, arvioi Ketola EM-karsintojen ennakkoasetelmia.

Suomi kohtaa EM-jatkokarsintojen avauspäivänä 14.4. Espanjan. Muut vastustajat tulevat Suomea vastaan järjestyksessä Saksa (15.4.), Ranska (16.4.), Belgia (17.4.) ja Turkki (18.4.).

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue EM-jatkokarsintoihin

Nimi

Pituus

Synt.

Seura

Maija Alasentie

182

1987

HNMKY

Dinah Bedretdin

178

1986

ToPo

Tiia Huuhka

174

1986

KaaRo

Kira Kojola

175

1986

Honka

Henna Koponen

178

1986

KaPo

Fia Ohtonen

174

1987

TuRi

Riikka Pello

174

1986

ToPo

Minna Raatikka

180

1986

Honka

Saara Silvonen

177

1986

PeKa

Minna Sten

184

1987

TuRi

Mari Summanen

178

1986

Pyrintö

Pauliina Vauhkonen

186

1987

Pantterit

 

Päävalmentaja

 

Kimmo Ketola

Valmentaja

 

Kari Luontila

Joukkueenjohtaja

 

Mirja Sipilä



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot/
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

9.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaille tytöille jatkoaikatappio Bulgariaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion alkulohkonsa viimeisessä pelissä jatkoajan jälkeen Bulgarialle loppunumeroin 91-87 (42-43, 81-81).

8.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat tytöt tärkeään voittoon Puolasta

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi toiseksi viimeisen alkulohkopelinsä B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi aloitti räväkästi ja rehki puolustuksen kautta johdon, joka ailahteluista huolimatta pysyi pelin loppulukemiin 69-72 (32-33) asti.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia