Suomen naiset kaatoivat sensaatiomaisesti lohkokärki Serbia & Montenegron

22.9.2004 Naisten koripallomaajoukkue järjesti suuryllätyksen Novi sadin illassa keskiviikkona. Suomi suoritti EM-karsintaottelussan huikean nousun lähes 20 pisteen tappioasemasta ja rynni ohi Serbia & Montenegron, karsintalohkon kärkijoukkueen. Suomen voittolukemat kirjattiin 80-71.

Suomen nousun innoittajana toimi Jenni Laaksonen, joka toi tarvittua energiaa ja taistelutahtoa kentälle. Laaksonen taisteli muutamasta kovasta tilanteesta Suomelle irtopalloja ja se sytytti joukkueen taisteluun. Puoliajalla Serbia & Montenegro johti 37-28 ja kolmannen jakson alussa ero venähti lähes 20 pisteeseen.

Suomen sytyttyä taisteluun asetelmat kääntyivät täydellisesti. Konkari Auli Nyman ryhtyi latomaan kolmosen toisensa perään ja Taru Tuukkanen teki tuhojaan korin alla. Nyman pisti toisella puoliajalla kuudesta kolmosestaan viisi sisään ja teki ottelussa 24 pistettä. Tuukkasen saldo oli kaksi pistettä enemmän, 26.

Voitto Serbia & Montenegrosta on Suomelta sensaatiomainen suoritus. Serbia & Montenegro oli viime vuoden EM-kisoissa kahdeksas ja meneillään olevissa karsinnoissa se osoitti hyvää kuntoa murjomalla voitot niin EM-nelonen Puolasta kuin Bulgariastakin. Suomen Serbia & Montenegro voitti joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Kotkassa 13 pisteellä (86-73).

- Tämä on kovin voitto, jonka olen maajoukkueurallani saavuttanut, myhäili Taru Tuukkanen tyytyväisenä ottelun jälkeen.

- Tultiin puolustamalla peliin mukaan. Koripallo on hyvin pitkälle asenne- ja itseluottamuspeli. Siitä saatiin hyvä esimerkki tänään. Saimme hirmuisen itseluottamuksen päälle ja vastustajalla alkoi puolestaan pallo polttaa käsissä. Tästä voitosta voimme olla pitkään tyytyväisiä, kertoi päävalmentaja Risto Piipari.

- Nousu oli hieno. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä nimittäin surkea. Teimme kaikki mahdolliset ’kämmit’ ja jouduin puoliajalla käyttämään niin pahaa kieltä, että jouduin myöhemmin pyytelemään anteeksi, Piipari lisäsi.

Voitto oli Suomelle toinen peräkkäinen EM-karsinnoissa. Viime lauantaina Suomi kaatoi hienosti Bulgarian Espoossa 81-67. Teoriassa Suomella on edelleen mahdollisuudet lohkon kakkossijaan, kun jäljellä on yksi ottelu. Suomi kohtaa EM-karsintojen päätöspelissään lauantaina 25.9. Lappeenrannan Urheilutalolla Puolan.

- Tämän tason pelejä täytyy oppia voittamaan. Tähän mennessä emme ole kahdesti hävinneet samalle joukkueelle. Toivottavasti trendi jatkuu Puolaa vastaan, Piipari sanoi.

Suomi lähtee hakemaan Puola-ottelusta revanssia vieraissa kärsimälleen kolmen pisteen tappiolle.

Serbia & Montenegro – Suomi 71 – 80 (37-29), naisten EM-karsintojen A-divisioonaa, Novi sad, Serbia & Montenegro 22.9.2004

Reetta Piipari

5/2

Taru Tuukkanen

26/6

Kaisa Höök

0/0

Susanna Rinta

11/5

Mari Puustinen

0/1

Sanna Puskala

10/4

Siiri Nuutinen

0/0

Elina Pasola

0/0

Auli Nyman

24/3

Jenni Laaksonen

4/3

Riikka Terävä

0/0

Michaela Moua

0/1

Suomen heittoprosentit: 1P 87,5 % (14/16), 2P 56,8 % (21/37), 3P 38,1 % (8/21).



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia