Suomen naiset voittivat Ruotsin EM-karsintojen viimeistelyssä

30.8.2006 Suomen naisten koripallomaajoukkue otti EM-karsintojen viimeistelyottelussaan makean voiton Ruotsista. Suomi kaatoi Ruotsin pistein 81-69 (40-38) Turkin Kayserissa pelatussa neljän maan turnauksessa.

- Tämä oli meille henkisesti ja itseluottamuksen kannalta erittäin tärkeä voitto. Lisäksi ottelu tarjosi karsintoja ajatellen hyviä minuutteja koko ryhmälle, iloitsi maajoukkueen päävalmentaja Hilpi Savikko.

Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina kolmannen neljänneksen loppupuolelle asti, kunnes Suomi repäisi kymmenen pisteen johdon säilyttäen sen loppuun asti.

- Ero kasvoi tauon jälkeen tasaisesti, eikä meillä ollut lopussa mitään vaikeuksia pitää Ruotsia takanamme. Itsevarma ja rohkea esitys kaiken kaikkiaan, painotti Savikko.

Vahvaa levypallopeliä

Muutamaa hetkittäistä nukahdusta lukuun ottamatta Suomi voi olla tyytyväinen joukkuepuolustuksen toimivuuteen. Voittajat esittivät myös vahvaa levypallopeliä viemällä silläkin osa-alueella voiton Ruotsista numeroin 39-29.

Niina Laaksonen oli jälleen joukkueen levypallorohmu. Laaksonen rankaisi Ruotsia 13 pisteellä ja 14 levypallolla, joista yhdeksän tarttui häneen käsiinsä hyökkäyspäässä.

Taru Tuukkanen oli Turkin turnauksessa Suomen tehokkain pelaaja. Ruotsia vastaan hän keräsi saldon 24/8.

- Tuukkanen oli vahva molemmilla koreilla. Tämä ottelu osoitti myös sen, että Susanna Rinta on noussut omalle tasolleen, sanoi Savikko.

Rinta heitti 15 pistettä ja otti kaksi levypalloa. Michaela Moua (9/3), pelintekijä Reetta Piipari (8/2) ja Heta Korpivaara (7/6) säestivät hyvin voittajien tehokolmikkoa.

Suomi onnistui vielä tiistaina vain 50-prosenttisesti vapaaheitoissaan jatkoaikatappiossa Slovakiaa vastaan. Viivalla riittää edelleenkin reilusti parannettavaa, mutta Ruotsin korisukkaan heitot löysivät tiensä sentään jo 64 prosentin tarkkuudella.

- Kokonaisuutena menimme selvästi eteenpäin Turkin turnauksessa. Joukkueen väsymyksestä huolimatta näen Ruotsi-ottelun kesän parhaana esityksenämme, totesi valmennustiimiin kuuluva Janne Silander.

EM-karsinnat käyntiin Serbia & Montenegrossa

Suomi aloittaa A-divisioonan EM-karsinnat 9. syyskuuta vierasottelulla Serbia & Montenegroa vastaan. Ensimmäisen kotiottelunsa Suomi pelaa 13. syyskuuta Helsingin Jäähallissa, jossa vastaan asettuu Romania.

- Saattaa olla, että pelaamme ennen EM-karsintoja vielä yhden harjoitusottelun jotain poikajoukkuetta vastaan, kertoo päävalmentaja Savikko.

Suomen molemmat karsintavastustajat pelasivat viime syksynä Turkin EM-lopputurnauksessa. Serbia & Montenegro sijoittui EM-kisoissa yhdeksänneksi ja Romania 12:nneksi.

Vuoden 2007 EM-kisat pelataan 16 maan voimin Italian Chietissä.

Sekä naisten että miesten maajoukkueiden EM-karsintojen kotiotteluiden aikatauluista ja lipunmyynnistä lisätietoja tästä.

Suomi - Ruotsi 81 - 69 (40-38), naisten maaottelu, Kayseri, Turkki 30.8.2006

Reetta Piipari

8/2

Taru Tuukkanen

24/8

Sanna Helenius

0/0

Susanna Rinta

15/2

Laura Sario

4/0

Niina Laaksonen

13/14

Heta Korpivaara

7/6

Annika Jaakkola

1/0

Riikka Terävä

0/2

Heidi Lönnberg

0/2

Michaela Moua

9/3



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia