Suomi-koriksen Hall of Fameen neljä uutta jäsentä

15.8.2013 Suomalaisen koripallon Hall of Fameen on valittu neljä uutta jäsentä. Suomalaisen naiskoriksen kaikkien aikojen pelaaja Lea Hakala sekä jo edesmenneet valmentajalegenda Robert Petersen, seitsemän kertaa EM-lopputurnauksessa pelannut Timo Lampén sekä takamiesvelho Jorma Pilkevaara nostavat Hall of Fameen valittujen koripallovaikuttajien lukumäärän kuuteentoista.

Lea Hakala nimettiin torstaina Suomi-koriksen Hall of Fameen.

Hall of Famen uusista jäsenistä Lea Hakala sekä Robert Petersenin, Jorma Pilkevaaran ja Timo Lampénin omaiset hakivat kunniakirjansa Hartwall Areenalla. Kuva: SKL-arkisto & Ville Vuorinen.

Hall of Fameen voidaan valita suomalaisen koripallon hyväksi tehdyssä työssä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seuraihmisiä tai muita koripallon parissa toimineita henkilöitä. Valinnoista vastaa laaja-alainen asiantuntijaraati, jossa on mukana mm. Koripalloliitto, Koripallosäätiö ja Suomen Urheilumuseo.

Hall of Fameen on valittu aiemmin jäseniä vuosina 2009, 2010 ja 2012. Aiemmin Hall of Fameen valitut jäsenet ovat Kari Liimo, Raimo ”Spike” Lindholm ja Kalevi Tuominen (2009), Jouko Heikkinen, Gerald Lee senior, Risto Lignell, Anssi Rauramo, Kalevi ”Monni” Sarkalahti sekä Tapio Sten (2010) ja Pentti Salmi, Hilkka Hakola ja Esko Karhunen (2012).

Kunnianosoituksen kävi pokkaamassa Hartwall Areenalla Suomi - Iso-Britannia -maaottelun yhteydessä Lea Hakalan lisäksi jo edesmenneiden legendojen omaiset.

Lea Hakala

Suomalaisen naiskoripallon kaikkien aikojen pelaaja Lea Hakala (s. 1960) pelasi neljälle vuosikymmenelle ulottuneen aktiiviuransa aikana 251 naisten maaottelua ja voitti 16 naisten Suomen mestaruutta. Molemmat lukemat ovat Suomen koripalloennätyksiä – kummatkin sukupuolet huomioiden.

Hakala heitti urallaan uskomattomat 10 308 pistettä ja voitti sarjan korikuningattaruuden kahdeksan kertaa (paras kausi 1980/81, keskiarvo 30,9). Hakala edusti kaudesta 1975/76 lähtien Suomessa Lahden Sampoa, Lappeenrannan NMKY:ta, Forssan Alkua, Pussihukkia sekä Panttereita.

SM-sarjakoripallon lisäksi Hakala on pelannut yliopistokoripalloa USA:ssa sekä ammattilaisena Italian sekä Espanjan pääsarjoissa.

Suomi-paidassa Hakala johdatti Suomen kolmesti EM-lopputurnaukseen. Vuonna 1981 hän oli Italiassa pelattujen EM-kisojen korintekijätilaston ykkönen 18,9 pisteen keskiarvollaan. Myöhemmin hänet valittiin Euroopan joukkueeseen.

Timo Lampén

Timo Lampén (s. 1934–1999) edusti Suomea maaotteluissa 132 kertaa (pistekeskiarvo 13,0/ottelu), ja hän oli mukana mm. Tokion olympialaisiin selvinneessä maajoukkueessa. Lampén pelasi kaikkiaan seitsemän kertaa EM-lopputurnauksessa (1953–65) ja urakoi niissä 61 ottelua 10,1 pisteen keskiarvolla.


Lampén on edelleen eniten EM-lopputurnauksissa mukana ollut suomalaispelaaja, jonka lisäksi hän on Suomen miesten maajoukkuehistorian eniten pisteitä EM-lopputurnauksissa heittänyt pelaaja.

Suomen pääsarjassa Lampén edusti koko uransa ajan Lahden NMKY:tä. Lampén oli SM-sarjan korikuningas peräti viitenä pelikautena.

Lampén oli lisäksi ensimmäinen suomalaispelaaja NCAA:ssa. Lampén pelasi suomalaisittain historiallisessa Brigham Youngin yliopistossa kaudella 1960/61 kaikkiaan 22 ottelua ja upotti niissä 123 pistettä.

Robert ”Petteri” Petersen

Robert Petersen (1928–2003) on yhdysvaltalaissyntyinen valmentaja, joka kuului suomalaisen koripalloilun ”vakiokalustoon” jo 1950-luvulta alkaen.

Petersen saapui Suomeen ensi kerran mormonilähetyssaarnaajana vuonna 1949 ja siirtyi Kuopion ja Turun kautta pääkaupunkiseudun koripallomarkkinoille. Petersen on yhä tänä päivänä eniten otteluita Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä valmentanut päävalmentaja 234 A-maaottelullaan. Petersen ja Kalevi Tuominen johdattivat vuosien 1959–67 välillä Suomen maajoukkueen Euroopan kuudennelle sijalle sekä Tokion olympialaisiin.

Petersen kuului vielä vuonna 1995 Suomen miesten maajoukkueen valmennusjohtoon. Petersenin ”oppipoika” Henrik Dettmann nousi viime syyskuussa Suomen koripallomaajoukkueiden kaikkien aikojen voitokkaimmaksi päävalmentajaksi yhdessä Kalevi Tuomisen kanssa.

Petersen valmensi lisäksi SM-sarjassa Panttereita vuosina 1963–73 sekä 1989–91. Hän työskenteli vuodesta 1974 lähtien Koripalloliiton koulutus- ja valmennuspäällikkönä.

Jorma Pilkevaara

Jorma Pilkevaara (1945–2006) kuului Suomen miesten maajoukkueen syömähampaisiin sen menestyksekkäimmällä vuosikymmenellä, 1960-luvulla. Pilkevaara johti Suomen peliä mm. Tokion olympiakisoissa 1964 ja kolme kertaa EM-lopputurnauksessa – mukaan lukien vuonna 1967, jolloin Suomi sijoittui kotikisoissaan kuudenneksi ja Pilkevaara valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon.

Kaikkiaan ”Pilkku” Pilkevaara pelasi urallaan 158 miesten maaottelua vuosina 1964–72 ja juhli peräti viisi kertaa Pohjoismaiden mestaruutta.

Mestaruussarjassa Pilkevaara edusti kasvattajaseuransa ToPon lisäksi Tapiolan Honkaa ja Turun NMKY:ta. SM-tasolla hänelle kertyi peräti 20 pelikautta. Suomen mestaruudella Pilkevaaran taidot palkittiin seitsemän kertaa, ja urallaan Pilkevaara ehti pelata myös yhden kauden myös Ruotsin mestaruussarjassa (Helsingborg).

Suomen Urheilutoimittajat valitsi Pilkevaaran vuoden koripalloilijaksi 1966, 1967, 1968 ja 1973.

 

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

28.8.2015 21:04 Liittoa koskeva tiedote

Airas, Finneman, Pounds ja Salmenkylä Suomi-koriksen Hall of Fameen

Pelaajalegendat Terhi Airas, Teijo Finneman ja Larry Pounds sekä monitoimimies Juhani Salmenkylä muodostavat Suomi-koriksen Hall of Famen vuosikerran 2015. Hall of Fame -jäsenyys on kunnianosoitus ansiokkaasti suomalaiseen koripalloon vaikuttaneille henkilöille, ja valinnoista vastaa asiantuntijaraati, jossa on mukana Koripalloliitto, Koripallosäätiö, Koripallomuseo ja Suomen Urheilumuseo.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

Susijengin luottoluotsi Pekka Salmisesta naisten päävalmentaja

Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.

28.11.2013 12:45 Yhteistyökumppanit

Susijengi Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, korisperhe laajasti hyvällä asialla

Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.

Koripallovuosi 2012 oli ikimuistoinen

Nilan Bisonsin ikimuistoinen Suomen mestaruus ensimmäisenä liigakautena, Susijengin voitokkaat EM-karsinnat ja tienraivaus vuoden 2013 EM-kisoihin, ToPo:n seurahistorian 1000. voitto, Alex Murphyn debyytti nuorisomaajoukkueissa… Lue täältä vuodenvaihteen ratoksi päättyvän vuoden ikimuistoisimmista koripallohetkistä!

Näytä lisää vastaavia