Suomi puolusti Ruotsin kumoon Kouvolassa

26.8.2004 Suomen koripallomaajoukkue isännöi voitokkaasti tuplamaaottelun ensimmäistä osiota Ruotsia vastaan torstai-iltana Kouvolassa. Upean puolustuspelinsä ansiosta Suomi karisti vieraansa kyydistä jo ensimmäisellä puoliajalla ja rynni 77-61-voittoon. Joukkueet kohtaavat toistamiseen perjantaina Lappeenrannassa.

Päävalmentaja Henrik Dettmann lateli ennen Ruotsi-maaotteluita joukkueen tärkeimmäksi tavoitteeksi puolustuspelin parantumisen. Dettmann sai mitä tilasi.

Suomen aloitus oli tyrmäävä. Ruotsi pysyi pisteittä reilut kolme minuuttia ja Suomi latasi tulostaululle 8-0-lukemat. Lisää oli luvassa toisella neljänneksellä, joka oli suomalaisjuhlaa. Länsinaapureilla ei ollut tilaa Suomen tiiviin joukkuepuolustuksen keskellä. Ruotsalaisten menetyksistä Suomi pääsi avaamaan hyökkäyksensä nopeasti ja hyvät juoksut joukkue päätti tehokkaasti koreihin. Tilanteesta 28-21 Suomi vei reilun kolmen minuutin jakson peräti 16-3 ja siirtyi 44-24-johtoon. Suurimmillaan Suomen etumatka oli 26 pistettä (51-25) juuri ennen puoliaikaa.

Suuri johto vei Suomen pelistä parhaimman terän ja kolmas neljännes oli ruotsalaisten. Suomen voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna, vaikka Ruotsi sai kurottua eron 11 pisteeseen. Kotijoukkueen pelivaihde löytyi taas lopussa ja Ruotsi teki vain yhden pelitilannekorin viimeisen viiden ja puolen minuutin aikana.

Suomen joukkueen parhaana palkittiin 15 pistettä nakuttanut Jukka Matinen. Teemu Rannikon kanssa italialaisjoukkueensa Scavolini Pesaron vuoristoleirillä äskettäin piipahtanut Hanno Möttölä oli yhtä vakuuttavassa vedossa kuin Matinenkin. Möttölä pisti sisään kaikki viisi kahden pisteen heittoyritystään ja oli kentän korihai 18 pisteellään. Rannikko pyöritti peliä totutun tehokkaasti ja sai hyvää tukea Jyri Lehtoselta, joka on vetrynyt maajoukkueessa hyvään pelivireeseen. Tuukka Kotti väläytteli monipuolisuuttaan.

Ruotsalaisista amerikkalaissyntyinen Fred Drains naulasi 12 pistettä. Joukkueen parhaana palkittiin kuitenkin teholukemat 10/7 koonnut John Petterson.

Askel kerrallaan

Dettmann on viimeisten viikkojen aikana pyrkinyt yhdessä apureidensa Pekka Salmisen ja Tomi Kamisen kanssa hioa Suomen puolustuspeliä kuntoon. Torstainen esitys lämmitti valmennusjohtoa, vaikkakin kolmannella jaksolla uinahdus tulikin.

- Puolustaminen perustuu siihen, että pelaajat arvostavat puolustamista ja nauttivat siitä. Kun tämän sisäistää, alkaa homma toimia, perusteli Dettmann Suomen parantuneita otteita.

- Olemme menneet eteenpäin. Joukkuepuolustus on kuitenkin osa-alue, jota voimme parantaa entisestään. Sitä kautta saamme juostua vielä enemmän nopeita hyökkäyksiä, arvioi puolestaan Matinen.

Maajoukkue etenee pelinsä petraamisessa askel kerrallaan kohti syyskuun EM-karsintoja. Joukkueen kapelimestari Rannikko näkisi puolustuspelin ohella maajoukkueen mielellään parantavan tehojaan myös hyökkäyspäässä.

- Ylivoimahyökkäykset joukkueelta sujuvat jo mallikkaasti. Viisi vastaan viisi –hyökkäyksessä on edelleen parannettavaa. Tarvitsemme lisää ruutia, Rannikko pohdiskeli.

Maajoukkueella on vielä tovi aikaa valmistautumiseen, sillä EM-karsinnat käynnistyvät reilun kahden viikon päästä. Suomi avaa B-divisioonan karsintansa vierasottelulla Georgiaa vastaan 11.9. Georgia-peliä seuraa kaksi kotiottelua, joissa Suomi kohtaa Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.).

EM-karsintavalmistautuminen jatkuu jo perjantaina, kun Suomi ja Ruotsi ottavat toistamiseen yhteen. Tuolloin taistelutantereena on Lappeenrannan Urheilutalo. Ottelu käynnistyy klo 18:30.

Suomi – Ruotsi 77 – 61 (51-27), miesten maaottelu, Kouvola 26.8.2004

Aki Ulander

2/0

Sami Lehtoranta

4/4

Jukka Matinen

15/6

Mikko Noopila

7/3

Kimmo Muurinen

5/3

Tuukka Kotti

9/6

Pasi Riihelä

0/2

Jukka Kataja

0/1

Jyri Lehtonen

5/3

Hanno Möttölä

18/9

Petri Virtanen

0/1

Teemu Rannikko

12/1

Suomen heittoprosentit: 1P 61,5 % (8/13), 2P 53,8 % (21/39), 3P 29,0 % (9/31).



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia