Suomi uinui avauspuoliskon, Turkki liian vahva

14.4.2004 Ikäluokan EM-kisoihin selviytynyt Turkki osoitti vahvuutensa keskiviikkona Suomen 18-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Albert Schweitzer –turnauksessa. Suomi tosin avitti turkkilaisvyörytystä uinumalla onnensa ohi ensimmäisellä puoliajalla. Turkki voitti jatkosarjan avauspelin lopulta 95-78.

Suomi oli jäänyt ilmeisesti tiistaisen vapaapäivän aatoksiin, kun Turkki ryntäsi parketille asenteella. Ensimmäisellä puoliajalla Suomella ei ollut pehmeytensä vuoksi sanan sijaa levypallokahinoissa, jotka Turkki vei 30-19. Suomi ei saanut henkeä päälle, vaan oli jo vartin pelin jälkeen 13 pisteen tappioasemassa (27-40).

Päävalmentaja Jarmo Laitinen sai puoliajalla puhuteltua suojattinsa hereille. Suomi tuli uudesti syntyneenä peliin ja aloitti kirinsä. Kun 29 minuuttia oli pelattu oli Suomi kivunnut neljän pisteen päähän (58-62). Suomalaispelureista Jari Vanttaja ja kirivaiheessa loistanut Vesa Mäkäläinen saivat tuolloin pikaisesti neljä virhettä joutuen vaihtopenkille. Suomen ote herpaantui ja Turkki kiskaisi jakson lopun 9-2. Päätösneljänneksellä Turkki pystyi pitämään Suomen takanaan.

Suomen suuri heikkous Turkkia vastaan oli levypallopeli. Turkki pääsi tekemään hyökkäyslevypalloista peräti 26 pistettä. Koripallo on irtopallojen suhteen raadollista. Suomi onnistui ottelussa pelitilanneheitoissaan mainiolla 50,0 prosentin tarkkuudella (24/48), mutta hävisi silti pelin 17 pisteellä. Levypallohallintansa ansiosta Turkki pääsi ottamaan 28 heittoa enemmän, joka riitti voittoon, vaikka osumatarkkuus jäikin 39,5 prosenttiin.

Toisen puoliajan taistelustaan erikoismaininnan ansaitsevat Turo Lehtonen ja Vesa Mäkäläinen. Lehtonen kantoi jälleen suurta roolia, kun Suomen takamieskalustosta Ilkka Vuori oli merkitty mies. Lehtonen säkitti 19 pistettä. Mäkäläinen antoi kaikkensa ja teki Suomelle 14 pistettä. 208-senttinen Joonas Suotamo (15/6) väläytteli ajoittain, mutta suomalaisten ison kaluston iltaa synkensi suuri menetysten määrä. Suomi hukkasi pallon pelissä 24 kertaa turkkilaisten aggressiivisen puolustuksen sekoittamana.

Torstaina Suomi kohtaa Albert Schweitzer –turnauksen jatkosarjan toisessa ottelussa isäntämaa Saksan.

Albert Schweitzer –turnaus on Saksan Mannheimissa vuosittain järjestettävä kutsuturnaus, jossa pelaa perinteisesti kaikki Euroopan huippumaat sekä muun maailman parhaimmistoa, jonka joukossa mm. turnauksen suursuosikki Yhdysvallat. Albert Schweitzerissa ovat pelanneet vuosien saatossa lukuisa määrä tulevia NBA-tähtiä. Heidän joukossaan mm. Earvin "Magic" Johnson, Tim Duncan, Vince Carter, Arvidas Sabonis ja Drazen Petrovic.

Turkki - Suomi 95 – 78 (48-31), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Albert Schweitzer –turnauksen jatkosarjaa, Mannheim (GER) 14.4.2004

Ilkka Vuori

 

2/3

 

Jarkko Kyllönen

 

2/0

 

Turo Lehtonen

 

19/1

 

Ville Liimo

 

3/3

 

Andreas Lähteenoja

 

0/1

 

Mikko Koivisto

 

8/4

 

Vesa Mäkäläinen

 

14/3

/3 riistoa

Gerald Lee Jr.

 

0/2

 

Tero Laitinen

 

0/3

 

Antti Virta

 

0/0

 

Jari Vanttaja

 

15/4

 

Joonas Suotamo

 

15/6

/2 torjuntaa



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat/
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

Näytä lisää vastaavia