Suomi uudestisyntynyt, Latvia vei silti voiton

2.4.2004 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kokosi itsensä nopeasti EM-jatkokarsintojen avauspäivänä kärsityn Kroatia-tappion jälkeen. Latviaa vastaan nähtiin perjantaina Sisakissa uudestisyntynyt suomalaisnippu, joka pisti vastustajansa tiukoille. Latvia kuitenkin korjasi voiton lopulta lukemin 76-64.

Suomi taisteli suurella sykkeellä puolustuspäässä ja onnistui pitämään Latvian 213-senttisen Andrins Biedrinsin 17 pisteessä. Biedrins kuumeni Antti Virran pihdeissä. Ottelun loppuhetkillä NBA-varausspekulaatioissakin varsin korkealla tällä hetkellä oleva Biedrins käänsi taiston joukkueensa hyväksi.

Ongelmaksi koitui toistamiseen suomalaisittain heikko hyökkäyspeli. Suomi paransi torstaiseen Kroatia-otteluunsa nähden, mutta jäi silti pelitilanneheitoissaan 34,7 prosentin (25/72) tarkkuuteen.

Perjantainen ottelu oli yhtä kissa-hiiri –leikkiä. Kun kymmenen minuuttia oli pelattu, johti Suomi Joonas Suotamon kahden donkin siivittämänä 15-14. Parhaimmillaan Suomen johto oli viisi pistettä tilanteessa 21-16. Latvia iski kuitenkin salaman lailla. Se aloitti tälläämällä reilussa puolessa minuutissa 9-0. Suomi oli usean minuutin ajan pisteittä Latvian viedessä jakson 15-0 ja siirtyen 35-21-johtoon.

Latvia ei enää johdostaan luopunut, vaikka Suomi teki rynnistyksen toisensa perään. Kolmannella jaksolla Suomi taisteli parhaimmillaan kolmen pisteen päähän (55-52). Hyökkäyspään epäonnistumisten myötä iskeneen turhautumisen vuoksi vaihtopenkillä pitkät tovit istunut Biedrins tuli kentälle takaisin sisuuntuneena. Hän teki kuusi pistettä peräkkäin ja nosti Latvian jälleen turvalliseen johtoon.

Lopussa Suomi yritti erilaisilla prässeillä vaikeuttaa Latvian pelinrakentelua. Se onnistui, mutta Suomi ei osunut tarpeeksi tarkasti omissa hyökkäyksissään. Aggressiivinen puolustus ja Biedrinsiin kohdistunut apupuolustus aiheutti lopulta sen, että suomalaisista Mikko Koivisto, Turo Lehtonen ja Ville Liimo saivat virhetilinsä täyteen.

Ottelun alkupuolella Suomi koki säikähdyksen, kun joukkueen pelintekijä Ilkka Vuori loukkasi nilkkansa. Ennestään Suomelta oli sivussa joukkueen toinen takamies Eero Levä. Vuori ravisteli hetken nilkkansa vääntymistä vaihdosta, mutta palasi tositoimiin jo ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Levä sen sijaan on sivussa koko EM-jatkokarsintaturnauksen. Helsingin NMKY:tä edustavan Levän polvessa on rustovaurio.

Suomen joukkueesta ToPo:n Turo Lehtonen pelasi mainion ottelun Latviaa vastaan. Hän teki 13 pistettä ja jakeli neljä koriinjohtanutta syöttöä. Sisupussin lailla taistellut Vuori pussitti yhdeksän pistettä, haki 180-senttisestä varrestaan huolimatta joukkueen parhaat seitsemän levypalloa sekä kirjautti viisi pallonriistoa. Jari Vanttaja heitti 16 pistettä.

Lauantaina Suomea vastaan asettuu EM-jatkokarsinnoissa Georgia, joka tähtinimi on Manuchar Markoishvili, Henrik Dettmannin luotsaamassa Mitteldeutscherissa pelaava takamies.

Latvia – Suomi 76-64 (39-31), 18-vuotiaiden poikien EM-jatkokarsinnat, Sisak (CRO) 2.4.2004

Ilkka Vuori

 

9/7

/5 riistoa

Eero Levä

 

-

(loukkaantunut)

Turo Lehtonen

 

13/1

/4 syöttöä 

Ville Liimo

 

0/1

 

Viljami Vanjoki

 

8/3

 

Mikko Koivisto

 

3/1

 

Vesa Mäkäläinen

 

0/0

 

Gerald Lee Jr.

 

2/1

 

Tero Laitinen

 

7/2

 

Antti Virta

 

2/4

 

Jari Vanttaja

 

16/5

 

Joonas Suotamo

 

4/1

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat/
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia