”Taruttomalle” Suomelle jatkoaikatappio

29.8.2003 Suomen naisten koripallojoukkueen lopullinen sijoitus on Etelä-Koreassa pelattavissa Universiadeissa joko 11. tai 12. Ilman Taru Tuukkasta peliin joutunut Suomi kärsi perjantaina jatkoaikatappion Slovenialle ensimmäisessä sijoitusottelussaan.

Slovenia selviytyi Suomi-voitollaan taistoon yhdeksännestä sijasta. Suomi kohtaa Universiadien päätöspelissään lauantaina Japanin. Kyseissä ottelussa ratkaistaan sijat 11-12. Japani hävisi oman perjantaisen sijoituspelinsä emäntämaa Etelä-Korealle 57-67.

Suomen ja Slovenian välinen kamppailu alkoi tasaisissa merkeissä suomalaisten ollessa muutaman pisteen johtoasemassa. Juuri ennen puoliaikaa Slovenia onnistui tasoittamaan tilanteeksi 30-30. Kolmas jakso tuotti Suomelle vaikeuksia, kun joukkueen liike hyytyi ja heitot alkoivat pyörähdellä korirenkaasta ulos. Slovenia vei jakson 24-13.

Suomi tuli kuitenkin vielä kerran. Rajulla puolustuksella ja äänekoskelaisen Sanna Puskalan kovilla kolmosilla Suomi vei pelin jatkoajalle. Pitkään Suomi roikkui jatkoajalla parin pisteen tuntumassa, kunnes Slovenia onnistui repäisemään ratkaisevan eron. Suomen tappio kirjattiin lopulta 67-75.

- Peli oli joukkueellemme kovanluokan koitos. Tappio tietenkin harmittaa, mutta ei tapa, jolla se tuli. Tyttöjen taistelutahto riitti loppuun asti. Ne eurooppalaiset joukkueet, jotka eivät valmistaudu EM-kisoihin, ovat täällä ihan kärkijoukkueillaan, kertoi päävalmentaja Risto Piipari viitaten Slovenian avausviisikkoon, joka muodosti joukkueen rungon myös EM-karsinnoissa.

Suomelta puuttui Slovenia-pelistä turnauksen aiemmissa otteluissa tärkeässä roolissa pelannut Taru Tuukkanen. Suomalaissentterin kyynärpäässä on tulehdusvamma, joka pitää hänet poissa tositoimista.

Suomen joukkueen ykkönen oli kirivaihdetta siivittänyt Puskala, joka teki kaikkiaan 13 pistettä ja poimi peräti 12 levypalloa. Pelintekijä Reetta Piipari pussitti 21 pistettä.

Slovenia – Suomi 75 – 67 ja. (61-61) (30-30), naisten Universiadien sijoitusottelu, Daegu, Etelä-Korea 29.8.2003

Kaisa Höök

 

0/2

 

Susanna Rinta

 

12/4

 

Paula Penttilä

 

2/1

 

Reetta Piipari

 

21/3

 

Laura Sario

 

0/1

 

Pauliina Oksanen

 

0/0

 

Mari Puustinen

 

0/0

 

Juta Jahilo

 

4/1

 

Sanna Puskala

 

13/12

/2 torjuntaa

Jenni Laaksonen

 

7/6

 

Kaisa Tuure

 

8/2

 

 



Lisätietoja: http://universiade-daegu.org/
 
7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

27.8.2017 Maaottelu

Suomen paikka universiadien välierissä heiton päässä, Serbia ratkaisi toisella jatkoajalla

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli lähellä kesän suuryllätystä pitämällä väkivahvaa Serbiaa kolme neljännestä naruissa universiadien puolivälierissä sunnuntaina. Serbia sai kuitenkin Suomen raiteiltaan vaihtamalla varsinaisen peliajan päätösneljänneksellä paikkapuolustukseen ja siirsi Suomen pelaamaan kisasijoituksista 5.-8. hakemalla toisella jatkoajalla yhden pisteen voiton.

25.8.2017 Universiadit

Haastajamaajoukkue jyräsi Hong Kongin, kohtaa puolivälierissä Serbian

Suomen miesten haastajamaajoukkue päätti urakkansa Taipein universiadien alkulohkossa murjomalla hitaan alun jälkeen Hong Kongin pistein 112-54 (47-25). Seuraavana kantona Suomen kaskessa on eurooppalaisen koripallon suurmaa Serbia, jonka Suomi haastaa sunnuntaina puolivälierissä.

24.8.2017 Maaottelu

Suomi piinasi hopeamitalisti Saksaa universiadeissa

Suomelta kesti aikansa keksiä, mitä universiadikoripallon hallitsevan hopeamitalijoukkueen Saksan haastamiseen samalla kentällä vaaditaan. Bundesliiga-pelaajia vilisevä Saksa oli helisemässä Suomen puolustuksen kanssa pelin päätösneljänneksellä, mutta Saksa kirjautti kuitenkin Suomelle avaustappion pistein 71-64 (38-29).

22.8.2017 18:10 Universiadit

Universiadijoukkue välipäivän viettoon voittoputkessa, sisukas Norja taipui lopulta

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli karata Norjalta kahdesti karkumatkalle Taipein universiadien alkulohko-ottelussaan, mutta sumputtavaa paikkapuolustusta pelannut Norja nousi molemmilla kerroilla takaisin hengittämään Suomen niskaan. Suomi repi kuitenkin lopussa tarvittavan 70-63 (41-33) -voiton ja lähtee viettämään välipäivää kolmen voiton putkessa.

21.8.2017 09:00 Universiadit

Suomen voittovire jatkui universiadeissa, nyt kaatui kivikova Kanada

Yliopistopelaajia vilisevä Kanada oli jäädä täysin Pieti Poikolan valmentaman Suomen höyryjyrän alle universiadien alkulohkon toisessa osaottelussa Taipeissa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Kanada rynnisti vielä päätösneljänneksellä iskuetäisyydelle, mutta Suomi säilytti johtonsa ja kuittasi toisen voittonsa 71-79 (27-40).

20.8.2017 15:40 Universiadit

Suomi viipaloi Japanin paloiksi universiadien avausottelussa

Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.

19.8.2017 08:55 Universiadit

Haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkaa

Valmistavissa maaotteluissaan kahdesti Viron peitonnut Suomen miesten haastajamaajoukkue on matkustanut turvallisesti Taipeihin ja aloittaa tiukan universiadiurakkansa sunnuntaina puoliltapäivin Suomen aikaa Japania vastaan.

9.8.2017 20:20 Universiadit

Haastajamaajoukkue tukahdutti Viron puolustuksellaan

Suomen haastajamaajoukkue käynnisti universiadikesän 2017 voitokkaaksi tukahduttamalla Viron universiadijoukkueen Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä lukemin 72-47 (37-17). Suomi kasvatti johtonsa parhaimmillaan 33 pisteeseen ennen kuin Viro alkoi saada pelin juonesta kiinni.

8.8.2017 14:20 Universiadit

Miesten haastajamaajoukkue tositoimiin – Viro kahdesti vastassa Kisakalliossa

Taipein universiadikoitokseen valmistautuva Suomen miesten haastajamaajoukkue on hionut yhteispeliään kahdella intensiivisellä leirijaksolla Lohjalla. Kesän ensimmäiset maaottelunsa haastajat pelaavat keskiviikkona ja torstaina, kun Kisakallion Susi Training Centeriin saapuu vieraaksi Viron universiadijoukkue.

Näytä lisää vastaavia