Tuttu kaksikko jatkaa Kouvojen peräsimessä

15.1.2020 08:38 Kuluvalta kaudelta tuttu valmentajakaksikko jatkaa miesten edustusjoukkueen tirehtööreinä Kouvolan Kouvoissa.

Tuomas Oja jatkaa kauden jälkeen Kouvoissa 1+1vuotisella sopimuksella. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Päävalmentaja Tuomas Oja ja valmentaja Antti Hurri ovat tehneet Kouvojen kanssa uuden sopimuksen ensi kaudelle. Kumpikin jatkaa nykyisissä tehtävissään. Ojan sopimus on 1+1-vuotinen ja Hurrin puolestaan toistaiseksi voimassa oleva.

Oja toimii parhaillaan ensimmäistä kauttaan päävalmentajana. Apuvalmentajan pestejä Ojalla on ollut Korisliigassa aiemmin kahdessa joukkueessa, Joensuun Kataja Basketissa (2014–2018) ja Helsinki Seagullsissa (2018–2019).

"On mukava jatkaa Kouvolassa. Sopimusneuvottelut olivat yllättävänkin nopeat, kun molemmat osapuolet olivat yhtä mieltä ja valmiina jatkamaan. Minulle tärkeää oli myös se, että Hurri jatkaa tehtävässään. Ajattelemme hyvin samalla tavalla siitä, miten ja milloin tehdään töitä, ja yhteistyö on sujunut todella hyvin. Seuran ihmiset ovat osaavia ja ammattitaitoisia, joten tällaisessa ympäristössä jatkaa työskentelyä mielellään", Oja kommentoi.

Antti Hurri on toiminut valmentajana miesten edustusjoukkueessa kaudesta 2010-2011 lähtien. Tuomas Oja on kolmas päävalmentaja, jonka tiimissä Hurri on Kouvoissa työskennellyt. Kaksi edellistä olivat Jyri Lehtonen ja Pieti Poikola.

"Olemme seuran sisällä olleet Tuomaksen tekemään työhön erittäin tyytyväisiä, ja mikä tärkeintä, pelaajat ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä molempiin valmentajiin. Miksi vaihtaa toimivaa?" kommentoi Kouvojen puheenjohtaja Sami Laaksonen.

Asiat

 
7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia