Tuukkanen pussitti 14 pistettä entistä Euroliigan mestaria vastaan

27.1.2013 Caja Rural Zamoran Taru Tuukkanen keräsi 14 pisteen saaliin joukkueensa kohdatessa Euroliigan kahden kevään takaisen mestarin Avenidan Espanjan liigassa. Tuukkasen tehoista huolimatta Avenida puolusti kotikenttäänsä voitokkaasti. Saksan Bundesliigassa Tiina Stenin TSV Wasserburg kukisti kotonaan AVIDES Hurricanesin.

Taru Tuukkanen nosteli 14 pistettä Espanjan liigan viime kevään hopeamitalistia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Taru Tuukkasen ja Dionne Poundsin Zamora pysyi Espanjan viime kevään hopeamitalistin ja vuoden 2011 Euroliigan mestarin Avenidan kyydissä puolentoista jakson ajan, kunnes kotijoukkueen puolustus alkoi toden teolla purra.

 

Avenida karkasi taukoon mennessä 13 pisteen johtoon ja jatkoi johtonsa tasaista lisäämistä ottelun loppuun saakka. Zamoran heittoprosentit jäivät Avenidan puristuksessa alhaisiksi: kakkoset 31% ja kolmoset 12%.

 

Taru Tuukkanen oli kentän parhaita pelaajia 14 pisteellään ja kahdeksalla levypallollaan. Dionne Poundsille merkittiin 15 minuutissa yksi riisto.

 

Zamora jatkaa Espanjan liigan jaetulla viidennellä sijalla kuudella voitollaan 13 ottelusta.

 

Perfumerias Avenida – Caja Rural Zamora 76–53 (16–14, 40–27, 59–39)
Avenida:
Monique Currie 15/6, Marta Fernandez 11/4/6 syöttöä.
Zamora:
Taru Tuukkanen 14/8.

T.Tuukkanen: Aloitusviisikossa, Minuutit 26, Pisteet 14 (2p 4-10, 3p 0-1, 1p 6-10), Levypallot 8, Blokit 1.

D.Pounds: Minuutit 15, Pisteet 0 (2p 0-3, 3p 0-3), Riistot 1.

 

Stenin Wasserburgin kone ei hyydy, Korpivaara taas Donau-Riesin pisteykkönen

 

Tiina Stenin TSV Wasserburg jatkaa etumatkansa kasvattamista Saksan Bundesliigan muihin kärkijoukkueisiin nähden. Bundesliigan keskikastiin kuuluva AVIDES Hurricanes taipui Wasseburgille sunnuntaina pistein 77–71 (41–37).

 

Sentteri Emma Cannon (25/20) ja takapelaaja Anne Breitreiner (26/0/5 syöttöä) olivat vierasjoukkueelle täysin pysäyttämättömiä. Sten viimeisteli voittajille kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä. Wasserburg jatkaa Bundesliigan kärjessä 12 voitolla ja kahdella tappiolla.

 

Bundesliigan kakkossijalla kamppaileva Wolfenbüttel aiheutti puolestaan takaiskun Heta Korpivaaran Donau-Riesille aiheuttamalla vierailleen 74–64 (41–29)-tappion. Donau-Ries kuroi Wolfenbüttelin 12 pisteen taukojohdon umpeen neljännen jakson alkuun mennessä, mutta joutui uudelleen takaa-ajajaksi.

 

Heta Korpivaara oli Donau-Riesin tehopelaaja 14 pisteellä ja kuudella levypallolla. Donau-Ries on voittanut yhdeksän 14 ottelustaan ja jakaa Bundesliigan viidennen sijan.

 

TSV Wasserburg – AVIDES Hurricanes 77–71 (23–14, 41–37, 63–62)
Wasserburg:
Anne Breitreiner 26/0/5 syöttöä, Emma Cannon 25/20.
Hurricanes: Vanessa House 17/6/5 syöttöä, Pia Mankertz 17/1/6 syöttöä.
T.Sten:
Minuutit 19, Pisteet 6 (2p 2-5, 1p 2-2), Levypallot 2, Syötöt 2.

 

Wolfenbüttel Wildcats – Heli Girls Donau-Ries 74–64 (21–15, 41–29, 50–48)
Wolfenbüttel:
Brianne O’Rourke 20/1/3 syöttöä/3 riistoa, Ieva Kulite 14/9.
Donau-Ries:
Heta Korpivaara 14/6.
H.Korpivaara:
Aloitusviisikossa, Minuutit 29, Pisteet 14 (2p 5-10, 3p 0-2, 1p 4-5), Levypallot 6, Riistot 1.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia