Venäjä jyräsi Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen EM-avauksessa

12.8.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen taival A-divisioonan EM-kisoissa alkoi torstaina suurinumeroisella 53-80 (27-35)-tappiolla Venäjää vastaan. Suomi roikkui iskuetäisyydellä kolmen jakson ajan, mutta tippui venäläiskyydistä täysin päätösjaksolla.

Kaisa Kuisma kuului Suomen parhaimmistoon 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisa-avauksessa. Kuva: Francois Perthuis.

Ottelun avauskymmenminuuttinen edettiin suomalaiskomennossa, ja runsaan yhdeksän minuutin pelin jälkeen Suomi johti Venäjää vakuuttavasti 20-12. Venäjä vei kuitenkin avausjakson viimeiset 40 sekuntia 5-0 pedaten tietään vahvalle toiselle jaksolle.

Taukoa edeltäneellä jaksolla Suomi sai aikaiseksi ainoastaan seitsemän pistettä, kun väkivahvat venäläiset jylläsivät 183-senttisen Alexandra Martshenkovan (15/14/2 blokkia) johdolla raivokkaasti korin alle. Venäjä siirtyi 27-35-puoliaikajohtoon pääasiassa hyökkäyslevypalloista nostamillaan koreilla.

Kolmannen jakson Suomi sinnitteli kymmenen pisteen etäisyydellä venäläisistä, mutta romahti täysin päätösjaksolla, kun Venäjä pääsi juoksemaan nopeita vastahyökkäyksiä Suomen epäonnistuneista hyökkäyksistä.

- Ekan puoliajan murheenkryyni oli levypallopeli ja toisella puoliajalla puolustukseen paluu. Rohkaiseva peli tosin siinä mielessä, että osoitimme olevamme samalla kentällä mahdollisen EM-mitaliehdokkaan kanssa, summasi ottelun 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

Suomi kohtaa turnauksen toisessa ottelussaan perjantaina Liettuan, joka hävisi avausottelunsa Ruotsille.

- Liettua on tänä kesänä voitettu kaksi kertaa ja siitä lähdetään, että jatkossa eivät "moraaliset voitot" tai "urhoolliset taistelut" riitä, vaan voittoja haetaan, kaavailee Rantanen.

Suomen tehokkaimmat Venäjää vastaan olivat ahkerasti vapaaheittoviivalle hakeutunut Emmi Leino (13/4), Anni Jämsä (12/3) sekä Kaisa Kuisma (10/3).

Suomi - Venäjä 53-80 (20-17, 27-35, 40-53), alle 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, Kozani (Kreikka) 12.8.2010

Suomi: Emmi Leino 13/4, Anni Jämsä 12/3, Kaisa Kuisma 10/3, Elisa Runsas 6/7, Noora Korhonen 5/2, Anniina Äijänen 4/6, Vilma Purhonen 2/2, Camilla Grönberg 1/0, Elise Kleimola 0/6, Anni Kärkkäinen 0/4, Ella Rantanen 0/1, Jenni Rantanen 0/0.

Venäjä: Alexandra Martshenkova 15/14/2 blokkia, Albina Ratsheva 10/8.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

Näytä lisää vastaavia