Venäjälle tappio, Suomi pelaa sijoista 9-12

28.7.2004 Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kilpailuiden alkusarjan tappioon Venäjälle. Kaksi vuotta sitten ikäluokan Euroopan mestaruuden voittanut Venäjä jyräsi korin alta voittoon ottelun toisella puoliajalla. Suomi sijoittui alkulohkossaan viidenneksi ja pelaa jatkossa sijoista 9-12.

Suomalaisnaiset onnistuivat roikkumaan Venäjän kyydissä ensimmäisen puoliajan. Etenkin avausneljänneksellä Suomen peli näytti varsin mallikkaalta, vaikka Venäjä jakson veikin luvuin 25-20.

Ottelun jälkimmäisellä puoliskolla Suomi oli suurissa vaikeuksissa isokokoisten venäläisten kanssa. Siinä missä Venäjä viimeisteli tehokkaasti korin alta pisteen toisensa jälkeen, ei Suomen heitot ottanut uppoakseen. Suomen heittoprosentit jäivät ottelussa surkeiksi – pelitilanneheitoista sisään meni ainoastaan 24,6 prosenttia (17/69). Joukkue teki päätösjaksolla vaivaiset neljä pistettä.

Suomi on kärsinyt heikosta viimeistelystä koko alkusarjan ajan lukuun ottamatta kisojen avausottelua, jossa Suomi voitti hienosti Italian jatkoajan jälkeen.

- Italia-ottelun jälkeen on ollut tuskaista. Saamme tekopaikkoja luotua hyvin, mutta viimeinen silaus jää uupumaan. Olemme pelanneet monta ottelua niin heikosti, että toivottavasti solmut jatkopeleissä avautuvat, pohdiskeli päävalmentaja Anu Rajaniemi.

Venäjän ylivoimaa ilmatilassa kuvastaa hyvin levypallot, jotka itänaapuri vei 51-27. Suomen tilannetta ei helpottanut kelpo ottelun pelanneen Tiina Sten ajautuminen virhevaikeuksiin kolmannella jaksolla. Ottelun voiton Venäjä kirjautti historiankirjojen lehdille numeroin 81-49.

Sten teki pelissä 13 pistettä. Hänen lisäkseen Niina Laaksonen (11/13) pystyi vastaamaan Venäjän kovuuteen.

Suomi jatkaa otteluitaan lauantaina, jolloin se kohtaa yllättävän vaisusti kisoissa esiintyneen Espanjan. Kyseisen ottelun voittaja pelaa sunnuntaina sijoista 9-10 ja häviäjä sijoista 11-12.

Suomi - Venäjä 49 – 81 (32-44), 20-vuotiaiden naisten EM-kilpailuiden alkulohkoa, Vannes, 28.7.2004

Mari Summanen

0/0

Riikka Terävä

0/0

Jonna Launiainen

0/1

Fia Ohtonen

0/0

Minna Raatikka

0/0

Laura Sario

7/1

Eva Mäkelä

2/4

/3 syöttöä

Heta Korpivaara

10/2

Joanna Pekonen

0/2

Tiina Sten

13/3

/3 syöttöä

Dionne Pounds

6/1

Niina Laaksonen

11/13

Suomen heittoprosentit: 1P 92,3 % (12/13), 2P 31,1 % (14/45), 3P 12,5 % (3/24).

Suomen joukkueen edesottamuksia EM-kisoissa voi seurata osoitteessa www.fibaeurope.com sekä YLE:n Teksti-TV:n sivulla 237.



Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/20-vuotiaat_naiset/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia