Joanna Pekonen

187 cm / kg
Syntynyt 1984


Uutisia henkilöstä Joanna Pekonen

Kausikatsaus: Suomalaisnaisten kymmenikkö NCAA I divisioonassa

Naisten yliopistokoripalloilun NCAA I divisioonassa pelasi kuluneella kaudella Tiina Stenin ohella yhdeksän muuta suomalaista.

Korpivaaran, Stenin ja Terävän kausille jatkoa USA:ssa

Naisten yliopistokoripallon mestaruus- ja kutsuturnaukset saavat pian lähtölaukauksensa. ”Suomalaiskouluja” ei nähdä naisten 64 joukkueen NCAA-mestaruusturnauksessa. Sen sijaan Heta Korpivaaran Seton Hall, Minna Stenin Long Island ja Riikka Terävän Oakland jatkavat kausiaan NIT-kutsuturnauksessa, joka järjestetään NCAA-turnauksen ulkopuolelle jääneiden joukkueiden parhaimmistolle.

1.8.2004 Maaottelu

Voitto Italiasta toi Suomelle 11. sijan EM-kisoista

Suomen 20-vuotiaiden naisten koripallomaajoukkue päätti EM-kisansa samalla tavoin kuin aloitti ne. Suomi voitti sunnuntain sijoitusottelussa Italian 70-58 ja oli kisoissa 11:s. Alkusarjan ensimmäisessä ottelussa Suomi kaatoi niinikään Italian – silloin jatkoajan jälkeen.

31.7.2004 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaille kahden jatkoajan tappio Espanjalle

Suomen 20-vuotiaat naiset kärsivät jäytävän tappion lauantaina Espanjalle. EM-kisojen ottelussa sijoista 9-12 joukkueiden välinen paremmuus selvisi vasta kahden jatkoajan jälkeen. Suomi joutui lopulta taipumaan kahden pisteen erolla (97-99) ja pelaa kisojen päätöspäivänä sunnuntaina sijoista 11-12.

28.7.2004 Maaottelu

Venäjälle tappio, Suomi pelaa sijoista 9-12

Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kilpailuiden alkusarjan tappioon Venäjälle. Kaksi vuotta sitten ikäluokan Euroopan mestaruuden voittanut Venäjä jyräsi korin alta voittoon ottelun toisella puoliajalla. Suomi sijoittui alkulohkossaan viidenneksi ja pelaa jatkossa sijoista 9-12.

27.7.2004 Maaottelu

Suomen 20-vuotiailta naisilta karkasi voitto ja jatkopaikka

Slovakia hiipi takaa ja korjasi potin Suomea vastaan 20-vuotiaiden naisten EM-kilpailuissa tiistaina. Suomi oli reilussa johtoasemassa, mutta menetti sen. Samalla Suomen käsistä karkasi käytännössä mahdollisuudet selviytyä EM-puolivälieriin eli kisojen kahdeksan parhaan joukkoon.

26.7.2004 Maaottelu

Suomi taisteli, Ranskan 20-vuotiaat naiset silti vahvempia

Lauantaina kärsitty murskatappio Ukrainaa vastaan ei lannistanut suomalaismielialoja 20-vuotiaiden naisten EM-kisoissa. Sunnuntaina Suomi kohtasi emäntämaa Ranskan, antoi sille kovan vastuksen, mutta joutui tunnustamaan ranskattaret paremmikseen.

24.7.2004 Maaottelu

Suomi avasi EM-kisat upealla jatkoaikavoitolla Italiasta

Suomen 20-vuotiaat naiset aloittivat urakkansa Ranskassa pelattavassa EM-lopputurnauksessa hienolla tavalla. Suomi onnistui Italiaa vastaan ensin nousemaan tukalasta tappioasemasta tasoihin ja nitistämään lopulta vastustajansa jatkoajan jälkeen lukemin 101-93.

24.7.2004 Maaottelu

Suomella ei sanan sijaa Ukrainaa vastaan

Ukraina rojautti Suomen 20-vuotiaat naiset rajusti takaisin jaloilleen EM-kisojen toisena päivänä, lauantaina. Avausottelussa Italian hienosti kaatanut Suomi oli hätää kärsimässä ukrainalaisylivoiman edessä ja joutui taipumaan lopulta pistein 61-95.

18.7.2004 Maaottelu

Suomen ja Saksan 20-vuotiaat naiset tasasivat voitot

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue teki kaksijakoisen kenraaliharjoituksen alkavalla viikolla käynnistyviin EM-kisoihin, kun se kohtasi viikonvaihteessa kahdesti Saksan. Hävittyään ensimmäisen kohtaamisen Suomi petrasi huomattavasti ja voitti Lahdessa pelatuista maaotteluista jälkimmäisen lähes näytöstyyliin.

14.7.2004 Maaottelu

Suomi taipui vasta jatkoajalla

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pelasi toistamiseen tiukan kamppailun Puolan joukkuetta vastaan. Kokonaisuudessaan Kisahallissa nähtiin korkeatasoinen kamppailu. Joukkueet kohtaavat vielä tänään Töölön Kisahallissa klo 15:00 alkaen.

13.7.2004 Maaottelu

Puola vei ensimmäisen kamppailun

Suomen 20-vuotiaiden naisten harjoitusmaaottelut alkoivat tasaisissa merkeissä. Joukkue kohtasi ensi kertaa Puolan ja ottelun ratkaisu nähtiin vasta viimeisillä sekunneilla. Peli päättyi Puolan tiukkaan kolmen pisteen voittoon 71–74. Joukkueet kohtaavat uudestaan jo tänään Töölön Kisahallissa klo 17:00 alkaen.

Suomalaisnaisten opinahjot voitokkaina yliopistosarjassa

Yhdysvaltain yliopistokoripalloa pelaavista suomalaisnaisista Heta Korpivaara, Jutta Körkkö, Jonna Launiainen, Eva Mäkelä ja Linda Palonen pääsivät joulun viettoon mukavissa merkeissä. Viisikon opinahjot voittivat viimeiset ottelunsa ennen lyhyitä joulutaukoja.

Korpivaara ja Mäkelä yliopistotulokkaista tositoimiin

Yhdysvalloissa yliopistokoripallokausi on pyörähtänyt käyntiin. Suomesta korkeimmalla sarjatasolla, NCAA:n I divisioonassa, pelaa kaudella 2003-04 seitsemän mies- ja kuusi naispelaajaa. Naisista peräti neljä ovat tulokkaita. Avausotteluissa heistä tositoimiin pääsivät espoolaiset Heta Korpivaara ja Eva Mäkelä.

13.8.2003 Pääjuttu

PuHu:n naisjoukkue uusiutuu, paluumuuttajina Laaksonen ja Pasola

Pussihukkien naisten joukkue on SM-kauden jälkeen kokenut melkoisen remontin. Pelaajia on lähtenyt ja tullut. Paluumuuttajina ensi vuoden ”hukkakatraassa” nähdään maajoukkuelaituri Jenni Laaksonen sekä Elina Pasola. Nimekkäimmät lähtijät ovat Espanjaan siirtyvä pelintekijä Kaisa Höök, Yhdysvaltoihin suuntaava Joanna Pekonen ja aktiiviuraansa lopetteleva Kaisa Kepsu.

21.3.2003 Maajoukkue

Nuorten NOKIA Teamit 2003 valittu

Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.

19.8.2002

PuHu:n naisille vahvistuksia

Pussihukkien naisten SM-joukkue saa riveihinsä kovan nimen, kun Tonya Sampson, 30, liittyy joukkueen vahvuuteen. 176-senttinen Sampson omaa melkoiset meriitit, vaikka pelaaminen viime vuosina onkin jäänyt vähiin hänen kärsittyään polvivammoista. PuHu:n naisjoukkue vahvistuu Sampsonin lisäksi myös kotimaisten pelaajien rintamalla.

2.6.2002 Maaottelu

Suomi kuritti EM-kisojen järjestäjä Sloveniaa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue otti EM-kisojen "ennakkoturnauksessa" Ranskassa lopulta yhden voiton. Suomi-tytöt kaatoivat heinäkuussa pelattavaa EM-lopputurnausta isännöivän Slovenian pistein 55-42 (33-25).

1.6.2002 Maaottelu

Koristytöt kärsivät tappion myös Slovakialle

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen vuoristoratamainen esitys Ranskan Rezéssä pelattavan turnauksen kolmannessa ottelussa ei kantanut voittoon saakka. Slovakia vei voiton lukemin 86-62, jotka tosin mairittelevat voittajia.

31.5.2002 Maaottelu

Ranska ahtaalla Suomi-tyttöjen kanssa

Rezéssä 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueturnausta isännöivä Ranska joutui selkä seinää vasten kohdatessaan Suomen perjantain myöhäisottelussa. Loppuun asti taistelleet suomalaiset joutuivat kuitenkin harmittavasti taipumaan lukemin 71-73 pidettyään Ranskaa 40 minuuttia ahdingossa.

Näytä lisää vastaavia