Nuorten NOKIA Teamit 2003 valittu

21.3.2003 Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.

NOKIA Teamit seulotaan vuosittain nuorten maajoukkuepelaajista, jotka tähtäävät kansainvälisille kentille ja ovat sitoutuneita kovaan työhön. Tänä vuonna leirityksessä ovat vuosina 1983-87 syntyneet lupaukset. Sekä pojissa että tytöissä ovat kaikki ikäluokat edustettuina.

Poikien nimilistasta löytyy mm. upean tulokaskauden SM-Koriksessa pelannut ja sarjan torjuntatilastossa peräti kuudenneksi (keskiarvo 1,66) sijoittunut Olli Ahvenniemi, 205 cm. Hänen seuranaan NOKIA Campeille ottavat osaa mm. Hongan SM-miehistössä paikkansa vakiinnuttanut Shawn Huff, miesten I divisioonassa vakuuttanut Juha Sten, Namika Lahden 22-vuotiaiden mestaruuteen avittanut Sami Pekkola ja liuta 17-vuotiaiden maajoukkueen avainpelureita.

Tyttöjen puolella lähtökohdat ovat hieman poikkeavat poikiin verrattuna. Vuonna 1984 syntyneiden ja viime kesänä EM-kisoissa esiintyneestä maajoukkueesta osa pelureista on valittu naisten maajoukkueen harjoitteluryhmään. Heidän joukossaan mm. Tapiolan Hongan Heta Korpivaara ja Laura Sario, Panttereiden Juta Jahilo ja Pussihukkien Niina Laaksonen. Kova on tyttöjen NOKIA Teamin nimilista siitä huolimatta. Valittujen joukossa ovat mm. Yhdysvalloissa lukiota käyvä Dionne Pounds sekä I divisioonassa kovaa jälkeä tehneet Turun Riennon Tiina Sten ja Kaaron Roiman Tiia Huuhka.

Ensimmäinen NOKIA Camp on Vierumäellä 4.-8. kesäkuuta. Leirin harjoittelussa keskitytään yksilön taito- ja ominaisuusharjoitteluun, jonka lisäksi ohjelmassa on leiripelejä sekä urheilijoiden opinnonohjausta. Kesän toinen NOKIA Camp järjestetään niinikään Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä 11.-13.7. Kokonaisuudessaan harjoittelu tähtää tukemaan maajoukkueisiin sisäänajettavaa pelityyliä, jossa jokaisen pelaajan tulisi pystyä ratkaisemaan kaikilta etäisyyksiltä, puolustamaan aggressiivisesti sekä toteuttamaan nopeatempoista peliä.

NOKIA Team, pojat

Nimi Pituus Synt. Seurajoukkue
Olli Ahvenniemi 205 1983 Team Componenta, Karkkila
Joni Harjula 186 1983 KTP, Kotka
Sami Pekkola 196 1983 Namika Lahti
Juha Sten 190 1983 Turun NMKY
Artur Surov 213 1983 Memorial Day HS, USA
Nanayaw Awuah-Addae 180 1984 Pussihukat, Vantaa
Shawn Huff 198 1984 Honka, Espoo
Tero Kuivalainen 192 1984 Honka, Espoo
Nurislam “Elvis” Okemu 204 1984 Vaasan Salama
Panu Pursiainen 193 1984 ToPo, Helsinki
Jukka-Pekka Laurila 197 1985 Oulun NMKY
Mikko Niemi 185 1985 Pyrbasket, Tampere
Samuel Haanpää 199 1986 Pussihukat, Vantaa
Eero Levä 180 1986 Helsingin NMKY
Ville Liimo 190 1986 Tapiolan Honka, Espoo
Joonas Suotamo 205 1986 Espoo Basket Team
Viljami Vanjoki 189 1986 Tapiolan Honka, Espoo
Jari Vanttaja 205 1986 Tapiolan Honka, Espoo
Ilkka Vuori 179 1986 Namika Lahti
Mikko Koivisto 192 1987 Pussihukat, Vantaa
Tero Laitinen 194 1987 ToPo, Helsinki
Cedrik Latimer 194 1987 ToPo, Helsinki
Gerald Lee Jr. 196 1987 UU-Korihait, Uusikaupunki
Oscar Smart 183 1987 Pussihukat, Vantaa

NOKIA Team, tytöt

Nimi                               Pituus Synt. Seurajoukkue
Maija Lähde 180 1983 Tapiolan Honka, Espoo
Siiri Nuutinen 188 1983 Pussihukat, Vantaa
Viorica Badinici 190 1984 Turun Riento
Sanna Helenius 180 1984 Pussihukat, Vantaa
Joanna Pekonen 187 1984 Pussihukat, Vantaa
Dionne Pounds 173 1984 Muir HS, USA
Tiina Sten 186 1985 Turun Riento
Riikka Terävä 167 1985 Karhun Pojat, Helsinki
Tiia Huuhka 174 1986 Kaaron Roima, Rauma
Minna Raatikka 181 1986 Tapiolan Honka, Espoo
Saara Silvonen 177 1986 Peli-Karhut, Kotka
Mari Summanen 178 1986 Tampereen Pyrintö
Maija Alasentie 182 1987 Sykki, Helsinki
Fia Ohtonen 174 1987 Höken, SWE
Liisa Pastak 183 1987 SB-Girls, Lahti
Pauliina Vauhkonen 183 1987 Pantterit, Helsinki

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

Näytä lisää vastaavia