Viisi Turun Riennon nuorta koripalloilijaa ulkomaille pelaamaan ensi kaudeksi

13.8.2015 Yhteensä viisi Suomen nuorisomaajoukkueistakin tuttuja Turun Riennon 17-20 -vuotiasta naiskoripalloilijaa suuntaa pelaamaan ensi kaudeksi ulkomaille stipendin turvin. Neljä pelaajista suuntaa Yhdysvaltoihin ja yksi Irlantiin.

Vasta 17-vuotias Marika Korpinen (172cm) matkaa New Yorkiin, jossa hän edustaa Long Island Lutheran High Schoolia. LILU on kestomenestyjä New Yorkin kovatasoisessa yksityisten lukioiden sarjassa, ja on voittanut osavaltion mestaruuden kolmasti viimeisen viiden vuoden aikana.

Riikka Kivinen (179cm/1997) tulee pelaamaan Brewster Academy Bobcats –joukkueessa New Hampshiressa. Tämän prep schoolin poikien joukkue on voittanut neljä USA:n mestaruutta viimeisen viiden vuoden aikana, ja tyttöjen joukkue on kehityksen alla samanlainen menestys mielessä.

Milla Ekström (196/1996) suuntaa NCAA:n ylimmälle yliopistotasolle Boston Universityn riveihin opinahjo seuraavat neljä vuotta. Millaa valmentaa Olympiavoittaja Katy Steding, joka on kerännyt ympärilleen apuvalmentajia, joilla on kokemusta naisten NBA:sta ja Euroopan sarjoista. 

Riennon parhaaksi junioripelaajaksi vuosi sitten valittu Sanni Salonen (181/1995) aloittaa yliopistouransa Carl Albert Sate Collegessa. Oklahoman kovatasoisessa junior college –sarjassa pelaava Vikings sijoittui viime kaudella kolmanneksi ja hakee vielä korkeampia sijoja.

Irlantiin Riennon pelaajista on lähdössä Noora Rummukainen (178/1998). Hän lunasti stipendinsä viime talvena Kouvolassa pidetyllä katsastusleirillä. Leirin hienojen otteiden myötä Rummukainen siirtyy North Atlantic Basketball Academyyn Dubliniin. 

- Autamme kaikin tavoin urheilijoita saavuttamaan oman potentiaalinsa ja monille ulkomaankokemus turvallisessa ympäristössä on iso askel eteenpäin. Kotiin Rientoon pääsee aina takaisin, toteaa Riennon kansainvälisistä suhteista vastaava Lars Ekström.

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

Näytä lisää vastaavia