Virolainen Kert Keskula Forssan Koripoikien paitaan

14.11.2005 Miesten I divisioonassa pelaavan Forssan Koripoikien ulkomaalaispelaajistoon on tullut muutoksia parin viime viikon aikana. Kuluneen viikon aikana Koripoikien vahvuuteen liittyi Virolainen Kert Keskula ja vastaavasti kotimaahansa palasi joukkueessa pelannut Ronnie Clark.

Samalla Fokopo ilmoitti koeajalla olleelle George Robinsonille, että hänen sopimustaan ei jatketa.

Tapahtumat alkoivat pari viikkoa sitten, kun Ronnie Clark ilmoitti valmennusjohdolle, että hän haluaa purkaa sopimuksensa ja palata kotimaahansa.

Syyksi hän ilmoitti motivaatiovaikeudet ja halun pelata kovempitasoisessa sarjassa. Valmennusjohdon harkittua tilannetta, päätettiin sopimuksen purkamiseen suostua. Clark lupautui kuitenkin jatkamaan Forssassa jouluun saakka. Valmennusjohto päätyi kuitenkin vapauttamaan hänet Kauhajokea vastaan pelatun ottelun jälkeen 6.11.

Bahaman passilla pelaava George Robinson osoittautui nopeaksi, taitavaksi ja asialliseksi pelaajaksi, mutta ei kuitenkaan vastannut aivan sitä, mitä haettiin. Robinson harjoitteli Forssassa pari viikkoa ja pelasi kahdessa pelissä, mutta ei sinä aikana vakuuttanut kyvyillään, johtuen ehkä myös osittain lievän reisivamman takia.

Forssan Koripojille tarjoutui tilaisuus saada riveihinsä kokenut virolainen nelos-viitospaikan pelaaja Kert Keskula, joka oli pelannut syksyn aikana pariinkin otteeseen Koripoikia vastaan.

197-senttinen Keskula oli aiemmin itse pyytänyt vapautusta Viron pääsarjan Pirita BM joukkueesta, jossa hän oli pelannut alkusyksyn, mutta joukkueen siirryttyä kahteen harjoitukseen päivässä, se ei sopinut hänen työtehtäviensä kanssa yhteen. 

Toisaalta hänen työtehtävänsä ja ammattinsa kehittäminen toivat hänet Forssaan ja mahdollistavat pelaamisen Koripojissa kauden loppuun.

Keskulla on pelannut aiemmin urallaan mm. Viron maajoukkueessa sekä 14 kautta Viron pääsarjaa. Edelliskauden hän pelasi Viron kärkijoukkueisiin lukeutuneessa Dalhian joukkueessa, tehoilla 7,3 pistettä ja 4,4 levypalloa ottelua kohden.

Forssan Koripojissa Keskulla arvelee tuovansa lisäpanosta joukkueen peliin erityisesti puolustuksen ja joukkuepelaamisen osalta. Erityisenä pisteiden tekijänä hän ei itseään niinkään näe.

Forssaan on tulossa vielä amerikkalaisvahvistus lähiaikoina.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

22.3.2023 20:43 Miesten I divisioona A

Divarien pudotuspelit ryminällä käyntiin: Raiders tyly vieras Loimaalla

Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.

Näytä lisää vastaavia