Voitto lipui 16-vuotiaiden poikien käsistä Ruotsi-ottelussa

17.8.2008 Alkusarjansa B-divisioonan EM-turnauksessa murskavoitolla Irlannista aloittanut 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nousi kaksinumeroisesta tappioasemasta taistelemaan voitosta alkusarjan ottelussaan Ruotsia vastaan, mutta joutui päätösminuuteilla taipumaan länsinaapureille 57-63 (30-29).

Suomi johti ottelun avausjakson jälkeen Ruotsia lukemin 16-24. Kun Ruotsi siirtyi paikkapuolustukseen, Suomen hyökkäyspeli jämähti kuitenkin täydellisesti. 

- Pelaamme itse paikkapuolustusta ja olemme harjoitelleet paikkaa vastaan hyökkäämistä, mutta emme silti löytäneet sopivaa reseptiä Ruotsin taktiikkaan. Kun kolmen pisteen heittopelimme oli kaiken lisäksi kahden jakson ajan kehnoa (1/20), olimme todella vaikeuksissa, kertaili Suomen päävalmentaja Ari Tammivaara kenttätapahtumien kulkua.

Suomi sai hyökkäyspelinsä rullaamaan jälleen päätösneljänneksellä, mutta hävisi lopulta ottelun nukahduksiin korin alla. Ruotsi haki päätösneljänneksen lopussa viisi hyökkäyslevypalloa perättäisistä hyökkäyksistä ja katosi tavoittamattomiin.

- Tuttuun tapaan voitto oli täysin omissa käsissämme, mutta hävityt levypallokamppailut ja pahaan paikkaan tulleet ohiheitot lähietäisyyksiltä koituivat kohtaloksemme, Tammivaara puntaroi.

Jo Irlantia vastaan hurjaan heittovireeseen päässyt Villematti Kopio (23/3) oli toistamiseen Suomen pisteykkönen. Kopio sai tulitukea pääasiassa Osku Heinoselta (14/6). Markus Molenius (7/7) ja Robin Nordman (4/6/3 blokkia) tekivät läsnäolonsa tiettäväksi korin alla.

16-vuotiaiden poikien härkäviikot jatkuvat, kun EM-alkusarjassa asettuu myöhään sunnuntai-iltana vastaan Makedonia. Tiivis ottelutahti ei Tammivaaran mukaan aiheuta ylimääräisiä vaikeuksia joukkueelle.

- Kaikki alkusarjan ottelumme ovat iltapelejä, joten saamme kyllä riittävästi taukoa pelien väliin. Meillä on myös iso pelaajarotaatio, josta löytyy tarpeen tullen vastuunkantajia jokaiseen otteluun.

Ruotsi - Suomi 63-57 (29-30), 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-alkusarjaa, Sarajevo (Bosnia) 16.8.2008

Villematti Kopio 23/3, Osku Heinonen 14/6, Markus Molenius 7/7, Alex Vaenerberg 5/2, Robin Nordman 4/6/3 blokkia, Lauri Kuuluvainen 2/4/3 syöttöä, Joel Heinikoski 2/1, Henri Välimaa 0/1, Kalle Naapi 0/1, Jesse Perttunen 0/0, Daniel Dolenc 0/0, Risto Pohjolan-Pirhonen.



Lisätietoja: http://www.fibaeurope-u16men.com/enDivB/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia