VTB-Liiga: Tsmoki Minsk tyly isäntä Bisonsille

20.3.2016 Loimaan Bisonsin matka valkovenäläisen Tsmoki Minskin vieraaksi VTB-Liigassa ei sujunut loppuun asti toivotunlaisissa merkeissä. Avauspuolikkaan ajan ottelussa hyvin mukana olleet loimaalaiset putosivat isäntien kyydistä toisella puoliajalla, eivätkä onnistuneet etenkään puolustuspäässä pysymään kotijoukkueen mukana, Tsmokin karatessa turvalliseen 119-83 (60-54) –kotivoittoon.

Ville Mäkäläinen urakoi 22 minuuttia vaikeassa vierasottelussa Tsmoki Minskiä vastaan. Kuva: Matti Koskinen

Loimaan Bisonsin vahva avauspuolikas ei riittänyt sunnuntain VTB-Liigan ottelussa valkovenäläistä Tsmoki Minskiä vastaan. Toisen jakson nimiinsä vienyt biisonilauma jäi kuitenkin toisella puoliajalla pahasti kotijoukkueen jalkoihin, eikä isäntien 119-83 (60-54) –kotivoitto ollut enää päätösjakson aikana uhattuna.

Alkukauden aikana aktiiviseen, intensiiviseen ja tiiviiseen puolustuspelaamiseensa voittonsa perustanut Bisons ei ole kevään kokoonpanomuutosten jälkeen löytänyt vielä yhteistä säveltä omassa kenttäpäädyssään. Hyökkäyspelaamisensa kanssa loimaalaiset pystyivät tarjoamaan Tsmokille riittävästi haasteita jopa voittotaisteluun asti, mutta puolustuspään nukahdukset ja yhtenäisyyden puute eivät antaneet sunnuntain kamppailussa Bisonsille eväitä puoliajan isoa taukoa pidemmälle.

Tsmoki sinetöi ottelun voittotaistelun päättyneeksi kolmannella jaksolla. Ronnie Clarkin tuotua loimaalaiset yhdeksän pisteen päähän ja vielä kerran iskutäisyydelle, paukutti Tsmoki biisonilaumalle tutun takamiehen Anthony Hilliardin johdolla kolmeen minuuttiin 14-0 pisteputken ja kasvattaen eron 87-64 –lukemiin.

Bisonsin riveistä puhtaat paperit päivän kamppailusta itselleen pelasivat energisesti esiintynyt sentteri Joshua Sparks (24/7) sekä takakentällä puoli tuntia urakoinut takamies Remon Nelson (11/7 syöttöä).

Tsmokin parhaimmistoon lukeutuivat 32 pistettä heittänyt ja 5 koriin johtanutta syöttöä jakanut Hilliard sekä tupla-tuplan toimittanut Ivan Maras (18/13).

Ottelutilastot: Tsmoki Minsk - Bisons
 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia