20-vuotiaat miehet aiheuttivat sydämentykytyksiä mestari-Serbialle

30.6.2016 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maaottelunsa ikäluokkansa hallitsevaa Euroopan mestari Serbiaa vastaan liiallisen kohteliaisuuden merkeissä, mutta nousi itseluottamuksensa löydettyään 26 pisteen takaa kahden pisteen päähän. Serbia säilytti kuitenkin hankkimansa johdon ja peittosi haastajansa Vrsacissa pistein 87-81 (55-35).

Remu Raitanen oli Suomen sytyttäjä Serbiaa vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

Suomi aloitti ottelun hakemalla rytmiään, kun joukkueen aloitusviisikon pelinrakentaja Tuomas Hirvonen oli flunssaisena sivussa ja Serbian isot jässikät käyttivät kokoaan ja fyysisyyttään tehokkaasti hyödykseen. Euroopan mestari vei ensimmäisen puoliajan levypallot tylysti 24-8 ja johti ottelua kaksi minuuttia ennen puoliaikaa murskaavasti 55-29.

Suomi kiskaisi kuitenkin pitkää taukoa edeltävän kaksiminuuttisen nimiinsä 6-0 ja aloitti kolmannen jakson kolmella perättäisellä pallonriistosta juostulla kakkosella. Susipuolustus tylsytti Serbian itseluottamuksen samalla, kun Remu Raitanen esitti parastaan ja johti Suomen iskuetäisyydelle.

Lauri Markkasen kolmen pisteen heitto puolitoista minuuttia ennen loppua toi Suomen jo kahden pisteen päähän (81-79). Serbia piti kuitenkin hermonsa lopussa ja varmisteli kuuden pisteen voiton vapaaheittoviivalta.

- Tämä matsi on muistutus siitä, että asiat alkavat toimia heti, kun uskomme omaan tekemiseemme. Ensimmäiset 18 minuuttia kunnioitimme vastustajaa aivan liikaa. Sen jälkeen osoitimme, että pystymme pelaamaan voitosta tämänkin tason vastustajaa vastaan, muistutti 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov.

- Toisella puoliajalla aloimme pärjätä levypallopelissä ja mieltä hivelee myös se, että pakotimme Serbian 21 pallonmenetykseen ja menetimme itse pallon vain 12 kertaa. Emme voita Euroopan huippujoukkueita koolla, joten meidän on oltava muilla osa-alueilla parempia.

Suomen pistehai oli kesän ensimmäisen maaottelunsa pelannut Lauri Markkanen (23/1). Fiifi Aidoo (12/3/4 riistoa) oli tutun vauhdikas ja erinomainen puolustuspäässä, Remu Raitanen (10/3) vastasi Suomen kirivaiheen tehoista ja Okko Järvi (12/0) pussitti hyvin kaukaa.

Lassi Nikkarinen (2/3/8 syöttöä) ja Arttu Saarijärvi (6/2/3 syöttöä) saivat Mirolybovin erityiskiitokset pelinjohdostaan Tuomas Hirvosen ollessa sivussa.

Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantai-iltana.

Serbia – Suomi 87-81 (29-16, 55-35, 69-59), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Vrsac (Serbia) 30.6.2016

Suomi: Lassi Nikkarinen 2/3/8 syöttöä, Okko Järvi 12/0, Remu Raitanen 10/3, Tomas Murphy 0/1, Fiifi Aidoo 12/3/4 riistoa, Arttu Saarijärvi 6/2/3 syöttöä, Aapeli Alanen 3/0, Joonas Tahvanainen 7/6, Juho-Matti Henttonen 1/1, Lauri Markkanen 23/1, Samuli Nieminen 5/1.

Serbia: Stefan Lazarevic 19/14, Stefan Peno 15/7/3 riistoa, Slobodan Jovanovic 15/2/3 syöttöä.

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

1.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet juoksivat Valko-Venäjältä jalat alta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue selätti selvin lukemin Valko-Venäjän Portugalissa pidettävässä neljän joukkueen turnauksessa. Suomi karkasi valkovenäläisiltä toisella neljänneksellä ja marssi 88-67 (42-27) -voittoon. Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina turnauksen päätöspäivänä Portugalin.

30.6.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiailla miehillä positiivinen aloitus Portugalin turnauksessa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa viikonlopun aikana kolme ottelua Portugalissa pidettävässä turnauksessa. Sudenpennut kaatoivat turnauksen avauspäivänä Iso-Britannian 60-79 (30-36). Suomi kohtaa huomenna Valko-Venäjän ja sunnuntaina Portugalin.

22.6.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat Islannille Reykjavikissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten neljän maajoukkueen turnaus Reykjavikissa päättyi tappioon, kun isäntämaa Islanti päihitti Sudenpennut loppunumeroin 75-60 (38-24). Suomen saldo turnauksessa oli kaksi voittoa ja yksi tappio.

20.6.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet päihittivät Ruotsin

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue oli vaikeuksissa pitkään toiselle puoliajalle asti Ruotsia vastaan Reykjavikissa pelattavassa neljän maajoukkueen turnauksessa. Sudenpentujen 17-3-juoksu viimeisellä neljänneksellä käänsi kuitenkin pelin lopulta Suomen 74-70 (36-40) -voitoksi.

19.6.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet puolustivat Israelin kumoon

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen ensimmäinen ottelu Islannin Reykjavikissa pelattavassa neljän joukkueen turnauksessa oli voitokas, kun maanantai-iltana Sudenpennut raastoivat puolustuksellaan 68-86 (34-45) -voiton Israelista. Kyseessä oli Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen kautta aikojen ensimmäinen voitto Israelista.

24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

23.7.2016 17:00 Maaottelu

Sudenpennut joutuu hakemaan vauhtia B-divisioonasta

Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.

22.7.2016 19:40 Maaottelu

Sudenpennut jäi Slovenian jalkoihin EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.

20.7.2016 22:00 Maaottelu

Sudenpentujen loppuhurmos ei riittänyt, fyysinen Liettua liikaa Suomelle

Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat kaksi Euroopan suurmaata Helsingin EM-kisoissa, mutta kolmas eli Liettua oli Sudenpennuille liian iso vuori ylitettäväksi. Liettua piti koripalloklinikan toisen ja kolmannen neljänneksen aikana, eikä Suomen päätösneljänneksen hurmiolle liennyt enää pelikellossa aikaa. Fyysisempi ja tarkasti heittänyt Liettua voitti Sudenpennut 62-81 (26-42).

20.7.2016 Maaottelu

Sudenpennut kaatoi jo toisen Euroopan suurmaan, Suomi trillerimäiseen voittoon Ranskasta

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisojen alkulohkonsa kahteen voittoon, kun Sudenpennut haukkasi liki 7000 katsojan edessä Ranskan iltapalakseen. Ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Joonas Tahvanaisen uroteot puolustuksessa pitivät Ranskan hyökkäyksen kurissa ja Suomi pääsi viimeistelemään loppulukemiksi 70-65 (27-31) vapaaheittoviivalta.

Näytä lisää vastaavia