Anni Mäkitalon kausi Saksassa alkanut vahvasti

3.11.2017 Anni Mäkitalo siirtyi täksi kaudeksi Saksan Bundesliigassa pelaavan Donau-Riesin joukkueeseen. Kausi on alkanut sekä joukkueelta että Mäkitalolta erinomaisesti, sillä Donau-Ries pitää sarjan kärkipaikkaa ja Mäkitalo on saanut hyvin luottoa uudessa joukkueessa.

Sponsorinimellä Wohnbau Angels pelaava Donau-Ries on aloittanut kautensa erinomaisesti voittaen seitsemästä ottelustaan kuusi. Viime kaudella joukkueen kompastuskiveksi koitui heikko alkukausi eikä loppukauden kiri riittänyt pudotuspelipaikkaan. Ennen kauden alkua Mäkitalo korosti hyvän alun merkitystä ja se on toteutunut.

- Voi olla tosi hyvillä fiiliksillä. Alkukausi on mennyt suunnitelmien mukaan ja olemme voittaneet sellaiset joukkueet jotka ennalta meidän on pitänytkin yhtä lukuun ottamatta ja sitten kaadoimme myös Wasserburgin.

- Olemme pelanneet kotona hyvin ja olemme nyt jaetulla kärkisijalla. Kohtaamme vielä Hernerin ja sitten maajoukkuetauon jälkeen meillä on kovia joukkueita vastassa, mutta voimme lähteä niihin luottavaisesti, Mäkitalo purkaa joukkueen alkukautta.

Edellisottelussa nähtiin mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Donau-Ries sai kotihalliinsa vieraaksi Bundesliigaa viime vuodet hallinneen Annika Holopaisen Wasserburgin. Donau-Ries otti ottelusta makean voiton aiheuttaen samalla EuroCup-joukkueelle sen kauden avaustappion Bundesliigassa.

- Ei voitto täysin yllätys ollut, sillä pelasimme kotonamme ja valmentaja korosti ennen peliä, että joukkue on voittanut Wasserburgin viimeisen kuuden vuoden aikana kahdesti, joten eivät he voittamattomia ole. Heillä on joukkueessaan kymmenen ammattilaista eikä yhtään saksalaispelaajaa ja heillä oli alla rankka tappio EuroCupissa. Kyllähän tuollainen voitto tuo itseluottamusta ja osoittaa, että voimme voittaa kenet tahansa.

Mäkitalo ei voitetun ottelun jälkeen lähtenyt paukuttelemaan Holopaiselle henkseleitä, vaikka kuulumisia luonnollisesti vaihdettiinkin.

- Juttelimme ottelun jälkeen ihan hyvillä fiiliksillä, mutta Annikaa harmitti vielä myös heidän EuroCup-tappio, joten en lähtenyt liikaa tuulettelemaan, vaikka voitimmekin.

Sopeutuminen sujunut kentällä ja sen ulkopuolella

Mäkitalon ja Holopaisen lisäksi Saksassa pelaa Camilla Grönberg, joka on sarjaporrasta alempana Bad Homburgin joukkueessa. Mäkitalo myöntää, että Saksan kolmikko pitää aktiivisesti yhteyttä, mutta myös muihin maajoukkuepelaajiin on tiivis kontakti.

- Kyllä me pidämme yhteyttä ja puhumme säännöllisesti Annikan ja Camillan kanssa sekä juttelen paljon myös Evin [Evita Iiskola] ja Vilman [Kesänen] kanssa. On helppo jakaa kokemuksia muun muassa kulttuurisista vastoinkäymisistä sellaisten kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa.

Mäkitalo pelaa ensimmäistä kauttaan Saksassa ja aiemmin hän pelannut myös Unkarissa, Tshekissä ja Ranskassa. Sopeutumisessa uuteen maahan ei ole ollut ongelmia.

- En ole kohdannut mitään suurempia vastoinkäymisiä ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Vaikka en ole asunut ennen Saksassa, niin minulla on perhettä Saksassa ja olen aina tykännyt maasta. Tämä on kulttuurisesti lähempänä Suomea eikä kulttuurishokkeja ole tullut. Ainoa valittamisen aihe on, että sunnuntaisin kaikki kaupat ovat kiinni ja kaikki kaupungit ikään kuin vaipuvat uneen. Suomessa on tottunut siihen, että kaupassa voi aina käydä koska haluaa, ensi viikolla 26 vuotta täyttävä Mäkitalo valottaa.

Myös pelikentän puolella Mäkitalo on asettunut hyvin uuteen liigaan. Peliaikaa on tullut noin 21 minuutin ottelukohtaisella keskiarvolla ja tilastokeskiarvoikseen hän on merkkauttanut 4,9 pistettä, 1,7 levypalloa ja 1,4 syöttöä.

- Koen sopeutuneeni hyvin ja tunnen hyvin omat vahvuuteni. Olen ollut minuutteihin tyytyväinen ja olen ollut osana rotaatiota. Puolet peleistä olen aloittanut ja puolissa sitten tullut kuudentena pelaajana kentälle. Pystyn kuitenkin vielä parantamaan. Olen pelannut täällä ykköstä ja kakkosta, kun aiemmin olen ollut käytännössä pelkästään ykkönen. Kakkosen paikalla olen ehkä joskus hieman passivoitunut ja se on yksi asia missä pitää parantaa, arvioi viime kaudella Ranskan kakkosliigassa pelannut Mäkitalo.

Kauden näin aikaisessa vaiheessa Mäkitalo ei vielä lähde analysoimaan ovatko alkukauden hyvät peliesitykset Saksan mukanaan tuomaa kehitystä, vaan hyvien suoritusten pönkittämää itseluottamusta. Joka tapauksessa hän on pystynyt osoittamaan pystyvänsä pelaamaan tasaisesti ja korkealla tasolla kovassa sarjassa.

- On vielä vaikea sanoa onko se kehitystä, vai onko tullut uskoa, että taitotaso riittää ja pystyn pärjäämään tällä tasolla. Saksa ei hirveästi eroa Suomesta taitotasossa ja pelityylissä, mutta täällä harjoitellaan 8-10 kertaa viikossa. Kehityksen huomaa varmasti sitten pidemmällä aikavälillä.

Maaotteluihin suurella innolla

Mäkitalo on mukana myös päävalmentaja Pekka Salmisen nimeämässä maajoukkueryhmässä, joka aloittaa EM-karsinnat 11.11. Ranskaa vastaan Helsingin Kisahallissa ja 15.11. edessä on vierasottelu Sloveniaa vastaan.

Mäkitalo on pelannut urallaan 35 aikuisten maaottelua ja viime vuonna hän sai joukkueessa entistä enemmän roolia ja vastuuta. Tapiolan Hongan kasvatti odottaakin maaotteluita innolla.

- Olen iloinen, että olen mukana joukkueessa. On iso juttu päästä taas treenaamaan parhaiden kavereiden kanssa. Vaatii treeneissä kovaa työtä ja onnistumisia, että saan roolin joukkueesta.

Suomi saa todellisen haasteen maailman huipulta, sillä Ranska oli tämän vuoden EM-kisojen hopeajoukkue ja on voittanut mitalin viisissä edellisissä EM-kilpailuissa. Lisäksi tililtä löytyy Lontoon olympialaisten hopea ja Rion kisojen neljäs tila. Slovenia sen sijaan selviytyi ensimmäistä kertaa arvokisoihin, kun se pelasi tämän vuoden EM-kilpailussa.

- Ranska ja Slovenia ovat tosi kovia joukkueita ja kovat pelit on edessä. Meillä on kuitenkin muutama kova uusi pelaaja viime vuoteen verrattuna mukana, kun muun muassa Taru [Tuukkanen] on taas mukana ja Annika [Holopainen] on USA:n yliopiston jälkeen taas käytettävissä.

Suomelta jäi kisapaikka saavuttamatta, kun se hävisi molemmat ottelut Ruotsia ja Espanjaa vastaan. Erityisesti kotiotteluissa Suomi esitti kuitenkin lupaavia otteita ja Mäkitalon mukaan maajoukkueen tulevaisuus näyttääkin erittäin valoisalta.

- Viime karsinnoissa meillä oli hyvä kotipeli Espanjaa vastaan, vaikka meiltä puuttui tosi paljon pelaajia. HBA:sta on tulossa myös tosi kovia tyttöjä, jotka ovat varmasti viiden vuoden sisään Euroopan huippukentillä. Kaikki uskovat projektiin ja joukkueeseen ja se on tosi tärkeä asia, Mäkitalo muistuttaa.

Naisten EM-karsintaottelut:
La 11.11.2017: Suomi – Ranska Osta liput >> 
Ke 15.11.2017: Slovenia – Suomi
 
5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

7.6.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

Näytä lisää vastaavia