Annika Holopaisella kasvattava kausi

5.5.2018 20:59 Annika Holopaisen, 25, debyyttikausi ammattilaiskentillä päättyi ikävästi Saksan Bundesliigan finaalitappioon. Karvaasta kauden päätöksestä huolimatta Holopainen katsoi kautta positiivisin mielin.

Annika Holopainen pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisena. (Kuva: Ville Vuorinen)

Neljän USA:n yliopistovuoden jälkeen Holopainen siirtyi kesällä Saksan Bundesliigan kestomenestyjä TSV 1880 Wasserburgin riveihin. Wasserburg oli viitenä edellisvuonna juhlinut Saksan mestaruutta, mutta tällä kertaa Keltern oli vahvempi. Keltern vei finaalisarjan suoraan 3-0 ja Wasserburg joutui tyytymään hopeaan.

- Todella kirvelevä tappio ja harmittaa, että finaali meni poikki suoraan 3-0. He pyörittävät laajempaa materiaalia ja kolme peliä kuuteen päivään oli aika raskas urakka meille. He toteuttivat omaa pelitapaansa hyvin ja kaikkemme yritimme, Holopainen pohtii finaaleita.

 

Wasserburgin kauteen mahtui myös menestystä, kun joukkue voitti aiemmin Saksan cupin. Joukkue pelasi myös EuroCupissa, jossa matka päättyi puolivälieräkarsinnoissa. Wasserburgin kauteen mahtui omat vaikeutensa menestyksestä huolimatta, kun päävalmentaja vaihtui kesken kauden ja myös pelaajisto eli kauden aikana.

- Tuli koettua tosi paljon tämän kauden aikana, joten ei hopeaa siinä mielessä pettymyksenä voi pitää. Kaudesta jäi tosi paljon käteen, vaikka roolini pieneni kauden loppuvaiheessa.

- EuroCup oli tosi makea kokemus. Siellä pääsi pelaamaan kovia pelejä kovia joukkueita vastaan isoilla areenoilla. Ne pelit kehittivät tosi paljon, Holopainen summaa kautta.

 

Kauden jälkeen Holopainen jatkaa uraansa monta kokemusta rikkaampana. Joukkueen vastoinkäymiset kasvattivat henkisesti ja kovissa sarjoissa pelaaminen vei pelaajana eteenpäin.

- Henkilökohtaisesti tämä oli todella kasvattava kokemus. Vuosi oli hyvin tapahtumarikas, kun valmentaja ja rosteri vaihtui kauden aikana. Meillä oli paljon loukkaantumisia ja jouduimme pelaamaan aika kapealla ringillä. Kaikki asiat huomioon ottaen voimme olla ihan tyytyväisiä kauteen.

 

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Holopaisen osalta vielä hämärän peitossa. Halu jatkaa ulkomailla on kuitenkin kova.

- Ensi kausi on vielä auki, mutta toivottavasti pystyisin jatkamaan ammattilaisena ulkomailla. Tavoitteeni ovat korkealla ja koen pystyväni pärjäämään Saksan Bundesliigassa tai EuroCup-joukkueessa. Katsotaan mitä tuleman pitää, Holopainen päättää.

 

Lisätietoja: Annika Holopaisen tilastot Bundesliigassa

Lisätietoja: Annika Holopaisen tilastot EuroCupissa

Annika Holopainen

Henkilöt

 
13.5.2020 12:53 Suomalaiset ulkomailla

Seuravaihto piristi Helmi Tulosen kautta – ”Koris oli oikeasti kivaa”

Helmi Tulonen, 21, pelasi menneen kauden Espanjan Liga Feminina 2:ssa. Tulonen aloitti kauden Celta Vigossa, mutta vaihtoi kesken kauden lanzarotelaisen Magec Tiasin riveihin.

29.4.2020 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Koko ajan meni paremmin”

Elina Koskimies, 23, pelasi ensimmäisen kautensa Euroopassa ammattilaisena neljän USA:n yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan Liga Femenina 2:n GDKO Ibaizabal ST:n joukkueessa. Koskimies ei arkaillut uutta tilannetta, vaan pelasi heti vahvan kauden uudessa ympäristössä.

25.4.2020 20:39 Suomalaiset ulkomailla

Vastuu toi Anniina Äijäselle itseluottamusta – ”Ratkaisuja pitää ottaa”

Espanjan Liga Femenina 2 ei ole vielä virallisesti iskenyt lappua luukulle, mutta Anniina Äijänen, 24, ei elättele toiveita kauden jatkumisesta. Äijänen pelasi kokonaisuudessaan nousujohteisen kauden Universitario Ferrolissa ja meni pelaajana jälleen pykälän eteenpäin.

3.4.2020 14:53 Suomalaiset ulkomailla

Kaisa Kuisma urakoi isossa roolissa Portugalissa – ”Voin olla ihan tyytyväinen”

Kaisa Kuisma, 25, otti ensikosketuksensa ulkomaan kentille tällä kaudella, kun hän pelasi ensimmäisenä suomalaispelaajana Portugalin liigassa. Kuisma viihtyi hyvin pelikentällä sekä sen ulkopuolella, vaikka uuden sarjan pelityyli ja maan kulttuuri toivat alussa omat haasteensa.

1.4.2020 14:09 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen sai peliinsä uusia elementtejä Ranskassa – ”Peliini tuli monipuolisuutta”

Annika Holopainen, 26, vietti menneen kauden Ranskan Ligue 2:n Reimsin joukkueessa. Holopainen kokee erityisesti monipuolistuneensa pelaajana kauden aikana.

29.3.2020 15:34 Suomalaiset ulkomailla

Pirttisellä ja Kertillä positiiviset kaudet

Veera Pirttinen, 22, pelasi menneen kauden Islannissa Snæfell joukkueessa lukeutuen joukkueen kantaviin voimiin. Carolina Kert, 19, sen sijaan otti alkuvuodesta ensimmäisen hyppäyksensä ulkomaille vaihdettuaan HBA Märskyn Tallinna Ülikoolin joukkueeseen.

25.3.2020 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannalla ja Anissa Poundsilla vaiherikkaat kaudet

Roosa Lehtoranta, 22, pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla ja kuului belgialaisseura Antwerpen Giantsin avainpelaajiin läpi kauden. Anissa Poundsin, 27, kauteen sen sijaan mahtui käänteitä, kun hän aloitti kauden Saksan 2. Bundesliigassa Bergische Löwenissä, mutta siirtyi kesken kauden Belgiaan Pepinsterin joukkueeseen.

28.2.2020 13:03 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä nousujohteinen kausi Espanjassa – ”Olen kehittynyt kauden aikana paljon”

Espanjan Liga Femenina 2:n Ferrolissa pelaava Anniina Äijänen, 24, on parantanut joukkueen mukana peliään kauden edetessä. Tällä hetkellä nousijasuosikkeihin lukeutuva Ferrol liihottaa seitsemän ottelun voittoputkessa ja Äijänen on raivannut tiensä avausviisikkoon.

25.12.2019 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander nauttinut isosta vastuusta ja kovista peleistä

Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.

29.11.2019 14:13 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä vahva alkukausi Espanjassa – ”Mennyt vielä paremmin kuin odotin”

Neljä edellisvuotta USA:n yliopistossa viettänyt Elina Koskimies, 22, aloitti tänä syksynä ammattilaisuransa, kun hän teki sopimuksen Espanjan kakkosliigassa pelaavan GDKO Bizkaia Ibaizabalin kanssa. Kausi on alkanut sekä Koskimieheltä että joukkueelta erinomaisesti.

16.10.2019 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander odottaa EuroCupin kovia haasteita

Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.

5.10.2019 10:51 Susiladies

Espanjan Liga Femenina 2:ssa vahva suomalaisedustus

Espanjan kakkosliigassa, Liga Femenina 2:ssa, nähdään tulevalla kaudella vahva suomalaisedustus, kun sarjassa pelaa peräti neljä suomalaispelaajaa. Vilma Kesänen pelaa Barakaldossa, Helmi Tulonen Celta Vigossa, Anniina Äijänen Universitario de Ferrolissa ja Elina Koskimies aloittaa ammattilaisuransa GDKO Bizkaia Ibaizabalin riveissä.

2.10.2019 13:32 Susiladies

Sofia Pelanderilla uudet haasteet tutussa maassa

Neljä edelliskautta Ruotsin Basketliganin Norrköping Dolphinsissa pelannut Sofia Pelander jatkaa Ruotsissa, mutta joukkue vaihtuu ensi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen Ruotsin mestari A3 Basket Uumajan kanssa. Tulevaan kauteen hän lähtee kovin odotuksin.

1.10.2019 14:45 Susiladies

Veera Pirttinen valmiina isoon rooliin Islannissa

Veera Pirttinen, 22, pelasi vahvan viime kauden Saksan Bundesliigassa ChemCats Chemnitzissä ja siirtyi täksi kaudeksi Islantiin Snæfell joukkueeseen. Pirttistä odottaa Islannissa iso rooli.

20.9.2019 17:27 Susiladies

Heta Äijänen ja Anissa Pounds valmiina kauteen Saksassa

Saksan koriskentillä nähdään tulevalla kaudella kaksi suomalaispelaajaa, kun Heta Äijänen, 21, aloittaa toisen kautensa Bundesliigassa Donau-Riesissä ja Anissa Pounds, 26, pelaa sarjaporrasta alempana MSP Bergische Löwenin joukkueessa.

14.9.2019 09:55 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta aloittaa kautensa lauantaina – ”Vastuuta tulee paljon ja rooli on iso”

Kesällä belgialaisen Antwerp Giantsin kanssa sopimuksen tehnyt Roosa Lehtoranta, 22, aloittaa kautensa uudessa seurassaan lauantaina. Loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Lehtoranta toivoo ehjää kautta.

2.5.2019 11:20 Susiladies

Anniina Äijänen tietää nyt mitä huipulle pääseminen vaatii

Neljän USA:n yliopistossa vietetyn kauden jälkeen Anniina Äijänen, 23, otti viime kesänä ensimmäisen askeleen ammattilaisena, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan liigassa Sedis Basquetin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle menestyksekäs, sillä se selvitti tiensä aina välieriin saakka ja samalla Äijänen sai vyölleen arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

25.4.2019 12:02 Susiladies

Kausi Islannissa oli Vilma Kesäselle hieno kokemus

Vilma Kesäsellä, 30, oli vahva kausi Islannin liigassa KR:n riveissä. Joukkueen taival päättyi välierissä, mutta Kesäselle kausi oli menestyksekäs ja hieno kokemus.

5.4.2019 12:15 Susiladies

Kausi Puolassa oli Annika Holopaiselle erilainen ja mielenkiintoinen kokemus

Annika Holopainen pelasi ensimmäisen kautensa Puolan kovassa pääsarjassa. Holopaisen kauteen mahtui paljon uusia ja mielenkiintoisia kokemuksia.

2.4.2019 11:42 Susiladies

Vilma Kesänen hyvässä iskussa Islannin liigan pudotuspeleihin

Islannin liigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin Vilma Kesäsen KR:n osalta keskiviikkona, kun vastaan asettuu runkosarjan voittaja Valur. Otteluparissa on erityistä jännitettä, sillä kyseessä on paikallisottelu.

Näytä lisää vastaavia