27.3.2021 11:50 Saksan ProA:ssa pelaavan Tigers Tübingenin päävalmentajana toimiva Daniel Jansson, 41, on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Uusi sopimus kattaa kauden 2022-23 loppuun.
Ennen pestiään Tigers Tübingenissä, Danny Jansson toimi Ulmin valmentajana. (Kuva: Harry Langer)
Jansson vietti kuusi kautta Ulmin organisaatiossa, joista ensimmäiset viisi seuran akatemiajoukkueen päävalmentajana ja viime kaudella edustusjoukkueen apuvalmentajana. Tällä kaudella hän on toiminut ensimmäistä kauttaan Tigers Tübingenin päävalmentajana.
Tigers on tällä hetkellä Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ProA:ssa, sijalla 13 kahdeksan voiton ja 17 tappion saldolla.
- Kauteen lähtö oli hyvin vaikea, koska seura osasi ennakoida esimerkiksi lipputulojen puuttumisen koko kaudelta, ja siksi budjetti kauteen lähtiessä oli lähes olematon. Kausi itsessään on ollut aikamoista vuoristorataa emmekä ole saaneet esimerkiksi puolustukseen luotua mitään identiteettiä kunnes vasta viimeisten muutaman viikon aikana, Jansson analysoi joukkueen kautta.
Joukkueen tilannetta eivät ole myöskään helpottaneet loukkaantumismurheet tai se, että joukkueen kotihalli on toiminut joulusta saakka rokotuskeskuksena. Tälläkin hetkellä Tigersin kokoonpanosta puuttuu kahdeksan pelaajaa loukkaantumisten takia.
- Koronakaudella loukkaantumiset ovat astuneet ihan ennennäkemättömään rooliin ja nyt viimeiset viikot yritetään viedä läpi seitsemällä pelaajalla ilman, että loukkaantumisia tulee lisää, Jansson jatkaa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.🚨Danny Jansson verlängert bis 2023! 🚨🐯
— Tigers Tübingen (@TigersTuebingen) March 26, 2021
Wir haben zum Start ins Wochenende tolle Neuigkeiten für euch: Trainer Danny Jansson wird auch in den kommenden zwei Spielzeiten der Trainer unserer Raubkatzen sein.https://t.co/8IgHXDW9S1
Jansson tiedetään erinomaisena nuorten pelaajien kasvattajana ja nuori joukkue onkin kehittynyt kauden mittaan. Muun muassa Susijengin paidassa hienosti EM-karsinnoissa esiintynyt Elias Valtonen on pelannut erinomaista kautta ja ottanut harppauksia eteenpäin.
- Hyvää kaudessa on ollut se, että onnistuimme löytämään muutamia nuoria yksilöitä, joiden varaan on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa. Ajoittain olemme myös pelanneet ihan hyvää korista emmekä oikeastaan kertaakaan jääneet kenenkään jalkoihin kauden aikana. Myös muutamat nuoret yksilöt ovat kehittyneet valtavasti kauden aikana, mukaan lukien Elias.
Kahden vuoden jatkosopimus antaa Janssonille rauhan rakentaa ja kehittää joukkuetta pidemmällä tähtäimellä.
- Nyt aletaan aktiivisesti kasaamaan ensi kauden joukkuetta ja uskon, että tästä on hyvä parantaa edellisestä kaudesta ja vieläpä "oikealla tavalla".
Jansson on viihtynyt seurassa hyvin, vaikka koronapandemia on asettanut myös omat haasteensa.
- Ihan aitoa kuvaa Tübingenistä en saanut tällä kaudella, koska kaikki oli pitkälti koko kauden lockdownissa. Seurassa on toki aika "perhekeskeinen" fiilis ja se on ollut todella positiivista. Toivottavasti saadaan oma kotiareena takaisin käyttöön, ja jos saadaan vielä faneja paikalle, niin tilanne normalisoituisi edes jossakin määrin.
Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.
EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.
Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.
Swans Gmundenin kausi Itävallassa oli täydellinen joukkueen puhdistaessa palkintopöydän triplamestaruudella. Anton Mirolybov oli syystäkin ylpeä kauden menestyksestä.
Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.
Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.
Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.
Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.
Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.