Dettmann: ”Möttölän saavutukset harvinaista suomalaisherkkua”

28.4.2004 Hanno Möttölä on toiminut uranuurtajana useaan otteeseen suomalaisessa koripalloilussa. Torstaina hänestä tulee ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on pelannut Euroliigan neljän joukkueen loppuhuipennuksessa Final Fourissa. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kutsuukin Möttölän saavutuksia harvinaiseksi herkuksi suomalaisessa urheilussa.

Möttölän meriittilista on pitkä: hän esiintyi 18-vuotiaana nuorukaisena miesten maajoukkueen riveissä EM-lopputurnauksessa 1995, kolme vuotta myöhemmin Möttölän opinahjo Utah raivasi tiensä yliopistojen NCAA-mestaruusturnauksen finaaliin saakka, vuonna 2000 hänestä tuli ensimmäinen suomalainen NBA-pelaaja ja torstain jälkeen hän on siis ensimmäinen suomalainen Euroliigan Final Fourissa.  

- Harvassa ovat ne suomalaisurheilijat, jotka yhtä laajalti pääsevät pelaamaan arvo-otteluita maailmanlaajuisessa palloilulajissa. Ovatkohan Jari Litmanen ja Sami Hyypiä ainoita Hannon (Möttölä) lisäksi, esitti Dettmann kysymyksen itselleen.  

- Euroliigan Final Four on verrattavissa jalkapallon Mestareiden liigan loppupeleihin. Sekä jalkapallossa että koripallossa Euroopan 50 maan huippujoukkueet ovat kilpailuissa mukana. Final Four –paikka on kova saavutus. Pitää muistaa myös se, että koripallossa NBA:ssa ja Euroliigassa pelaavat maailman parhaimmat pelaajat, Dettmann arvioi.  

”Hieno saavutus nuorelta joukkueelta” 

Hanno Möttölän muistoissa yliopistojen mestaruusturnauksella ja finaaliin selviytymisellä on erityinen asema, vaikka Utah hävisikin vuoden 1998 loppuottelun katkerasti Kentuckylle. Nykyjoukkueensa Skipper Bolognan saavutusta Möttölä arvostaa korkealla – kävipä Final Fourissa miten tahansa. 

- Tosiasia on se, että Euroopassa ei seurajoukkueena voi enää korkeammalle päästä. Tämä on suuri asia minulle henkilökohtaisesti, mutta erityisen tärkeää Final Fouriin selviytyminen on ollut koko Skipperin organisaatiolle. Euroopassa seurat ovat hyvin ylpeitä saavutuksistaan ja onhan tämä hieno saavutus näin nuorelta joukkueelta ja kaikkien kokemiemme vaikeuksien jälkeen, arvioi Möttölä.  

- Koripallo on maailmanlaajuisesti todella suuri laji. Lisäksi eurooppalainen koris on nostanut päätään viiden viime vuoden aikana huimasti. Kilpailu on kärjessä koventunut ja taso noussut, Möttölä jatkoi perustelujaan. 

Fanit boikotoivat, liput loppuivat silti hetkessä 

Vaikka Euroliigan Final Four –ottelut Möttölän saavatkin innostumaan, lopputurnauksen järjestyspaikkakunta pistää mietteliääksi. Final Four järjestetään Israelissa ja Tel Avivissa. Paikasta käytiin alkuvuodesta kädenvääntö, kun espanjalaisjoukkue Pamesa Valencia ei suostunut matkustamaan Euroliigan jatkosarjan otteluun Israeliin maan epävakaan tilanteen vuoksi. Samalla kyseenalaistettiin se, pystytäänkö Final Four järjestämään Tel Avivissa turvallisesti. Euroliigan johto piti ylimääräisen kokouksen, mutta järjestyspaikkaa ei vaihdettu.  

Espanjalais-, italialais- ja kreikkalaisjoukkueiden fanijoukot ilmoittivat hyvissä ajoin, että tulevat boikotoimaan lopputurnausta. Tel Avivin koripallopyhätön lehtereillä se ei tule kuitenkaan näkymään, sillä lopputurnauksen pääsyliput myytin loppuun yhdessä päivässä. Tel Aviv Maccabin kotihalliin mahtuu 10.000 katsojaa.  

- Hyvin paljon mieluummin pelaisin Final Fourin jossain muualla. Edessä on viiden päivän hotellireissu, sillä ulos kahviloihin ei viitsi hirveästi lähteä. Se on sääli, sillä Tel Aviv on kaunis kaupunki. Maccabi on isolla rahalla Final Fourin ostanut. Vaikka pidänkin Final Fourin järjestämistä Tel Avivissa järjettömänä, niin siellä kuitenkin pelataan, Möttölä pohdiskeli.  

- Hallissa tulee olemaan 10.000 israelilaisfania ja meteli mieletön. Olisi kiva pelata finaalissa Maccabia vastaan ja päästä tukkimaan yleisön suut. Siihen on kuitenkin pitkä matka, naurahti Möttölä viitaten torstaisiin välieriin, joissa kohtaavat otteluparit Bologna-Siena ja Maccabi-Moskovan TsSKA.  

Euroliiga- ja Final Four -faktat 

  • Euroliiga on kansainvälisestä koripalloliitosta FIBA:sta vuonna 2000 irtautunut ammattilaisliiga, jonka alkusarjassa kaudella 2003-04 pelasi kaikkiaan 24 joukkuetta.
  • Euroliigassa pelaa lähes poikkeuksetta kaikki Euroopan kovatasoisimmat seurajoukkueet.
  • Euroliigan alkusarjassa pelattiin kolmessa kahdeksan joukkueen lohkossa, joista 16 parasta etenivät jatkosarjaan. Vain jatkosarjan lohkovoittajat selviytyivät Final Fouriin.
  • Final Four on neljän joukkueen lopputurnaus, joka pelataan 29.4.-1.5.2004 Tel Avivissa, Israelissa. Final Fourissa pelataan ensin välierät, joiden voittajat etenevät finaaliin.
  • Final Fourin pääsyliput myytiin päivässä loppuun, kun ne tulivat Tel Avivissa myyntiin 20.2.2004.
  • Final Four –formaatilla on ”Euroopan seurajoukkueiden mestaruus” ratkottu vuodesta 1988 lähtien. Viime vuonna Euroliigan mestaruuden voitti FC Barcelona Espanjasta.  

Skipper Bologna –faktat 

  • Seuran virallinen nimi on Fortitudo Pallacanestro Bologna, ja se on perustettu vuonna 1932.
  • Sponsorinimi Skipperin taustalla on Zuegg-niminen yritys, joka on erikoistunut Skipper-tuotesarjallaan hedelmistä valmistettaviin jalosteisiin (mm. mehut, virvoitusjuomat, marmeladit).
  • Seura on selviytynyt Italian liigassa kolmena viime kautena finaaleihin, tuloksena aina hopeamitalit. Italian mestaruuden Skipper Bologna voitti vuonna 2000 ja cup-mestaruuden 1998.
  • Pelikaudella 2002-03 Skipper Bologna selviytyi Euroliigassa 16 parhaan joukkoon ja putosi liigan lopputurnauksesta Final Fourista korierolla.
  • Pelikaudella 2003-04 Bolognassa Hanno Möttölän joukkuetovereina pelaavat mm.: Gianluca Basile (190 cm, takamies, ITA), Marco Belinelli (196 cm, takamies/laituri, ITA), Carlos Delfino (198 cm, laituri, ARG), A.J. Guyton (188 cm, takamies, USA) Erazem Lorbek (210 cm, laituri/sentteri, SLO), Stefano Mancinelli (202 cm, laituri, ITA), Gianmarco Pozzecco (180 cm, takamies, ITA), Matjaz Smodis (205 cm, laituri, SLO), Thomas Van den Spiegel (214 cm, sentteri, BEL), Milos Vujanic (190 cm, takamies, SCG). Nimekkäin pelureista on Milos Vujanic, joka viime kaudella Partizan Belgradin riveissä voitti Euroliigan korikuninkuuden 25,7 pisteen keskiarvollaan. Vujanic oli voittamassa myös Jugoslavialle MM-kultaa vuonna 2002. Sekä Vujanic että Delfino ovat NBA-varauksia.
  • Joukkuetta valmentaa kroatialainen Jasmin Repesa.


Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

Näytä lisää vastaavia