13.10.2020 10:15 Divisioona B käynnistyy tällä viikolla ja viikonlopun jälkeen jokainen joukkue on saanut tulikasteensa kauteen 2020/21. Sarjaennakossa käydään alkavaa kautta lävitse piskuisen Karkkilan näkökulmasta asiantuntijanaan päävalmentaja Kimmo Tolvanen.
Karkkilassa riittää koripallokulttuuria, kuva talvelta 2020. Kuva: KaU Koris.
Divisioona B kasvoi täksi kaudeksi tusinallisesta joukkueesta 14 joukkueen jättisarjaksi, jossa pelataan ennen pudotuspelejä kaksi ottelua (kotona ja vieraissa) kutakin joukkuetta vastaan. Edustusta löytyy myös ympäri Suomen: pohjoisimmillaan kaksi äänekoskelaista eli Äänekosken Huima ja Koiviston Kipinä, itäisimmän paikkaa pitää Lappeenrannan NMKY ja läntisimmän kaarinalainen Ura Basket.
Vaikka sarja koostuukin pääosin sekoituksesta seurojen edustusjoukkueita ja kehitysjoukkueita, niin luvassa on ennakkoon tasainen ja hyvälaatuinen sarja. Kokoonpanoista löytyy sekä konkareita pääsarjataustoja myöten että tulevaisuuden tähtiä.
– Muutaman edellisenä vuotena näin ei ole ollut, mutta nyt vaikuttaisi, että voisi olla tasainen sarja. Divisioona B on kehityssarja, mutta muutamalta joukkueelta löytyy pari ulkomaalaista. Se muuttaa aina joukkueen rakennetta, kun otetaan mukaan ammattilaispelaajia. Se ei ole sarjan kannalta välttämättä huono juttu, Tolvanen kertoo.
Tolvasen mukaan selkeää ennakkosuosikkia ei ole muodostunut. Monella joukkueella on mahdollisuudet hamuta sarjanousua.
– Piikkipaikalle on aika monta joukkuetta tyrkyllä. PuHu Juniorit, PeU-Basket, Raholan Pyrkivä vaikuttavat hyviltä. Vaikka Äänekosken Huimalta meni muutama pelaaja JBA:han, niin he tulevat varmasti olemaan laadukas joukkue, Tolvanen aloittaa.
– Jyväskylästä Weikot pelasivat jo viime kaudella hyvää korista. FoKoPo on kysymysmerkki, mutta jos heillä on hyvät ulkomaalaisvahvistukset, niin he varmasti pärjäävät.
Viljavassa joukossa erottuu kaksi seuraa ja joukkuetta, jotka ponnistavat pieniltä paikkakunnilta: perniöläinen PeU-Basket sekä Karkkilan edustusjoukkue KaU Koris. Perniö vie pienimmän paikkakunnan tittelin nimiinsä vähän vajaalla 6 000 asukkaallaan. Pienoisena erona PeU tekee kuitenkin tiivistä yhteistyötä Korisliiga-joukkue Salon Vilppaan kanssa.
Vajaan 9000 asukkaan Karkkila taas selviää, tai ehkä jopa joutuu selviämään, pitkälti omillaan. Ei ole isoveljeä, johon tukeutua. Tässä mielessä Karkkila on tällä sarjatasolla jopa vähän kummajainen.
– Ei täällä ole muuta tavoitteellista joukkueurheilua kuin meidän miesten joukkue. Onhan täällä jonkin sortin perinteet koripallolle, mutta ne on aikanaan rakennettu isojen tehtaiden rahoilla, Tolvanen kertoo.
Yksi näistä on Componentan valimotehdas. Karkkilan koripallon edustusjoukkue kantoi valimon sponsorinimeä Team Componenta pelatessaan Korisliigassa 2000-luvulla. Sitä kautta heinäveteläinen Tolvanenkin on alun perin päätynyt Karkkilaan; pelaamaan Korisliigaa Team Componentassa.
Syksyllä julkaistussa koripallon lisenssitutkimuksessa Karkkila erottui vetovoimaisimpana poikapuolen paikkakuntana koko maassa: kaudella 2018/19 paikkakunnalla asui 166 koripallon harrastajaa ja poikapuolen vetovoimaluku oli peräti 12% eli suurin koko maassa.
Ikäluokkakohtaiset määrät kuitenkin vaihtelevat 1-9 välillä, mutta hämmentävästi Karkkilasta kumpuaa pelaajia myös pääsarjaan. Viimeisimpinä niminä Aatu Kivimäki, Samuli Mäkelä sekä Hannes Koskinen ja Miikka Luosmaa, jotka molemmat pelaavat Karkkilassa tulevalla kaudella.
– Kyllä sitä on kyselty, miksi nyt on alkanut tulemaan pelaajia Karkkilasta. Olen aina sanonut, että välittäminen on hirmutärkeää. Isossa seurassa ei välttämättä tunneta kaikkia pelaajia, mutta täällä on pakko pitää jokaisesta pelaajasta huolta, että tulee harjoituksiin aina. Muuten ei ole joukkuetta. Aikamoisia sattumien summia nämä pelaajat ovat lopulta olleet.
– Helposti voisi antaa selityksiä, ettei miksei pärjätä pikkuseurana, mutta minä en oikein hyväksy sitä. Silloin ei kasvateta lapsia hyviksi työntekijöiksi, missä urheilulla on valtava vaikutus. Uskon, että jos on käynyt hyvän juniorimyllyn lävitse, niin on ahkera ja pärjää varmasti muuallakin kuin koripallossa.
Tulevan kauden joukkue on jälleen vahvasti karkkilalainen, vaikka vaihtuvuus onkin ollut suurta. Täksi kaudeksi joukkueesta vaihtui 11 pelaajaa. Merkittävimmät uudet pelaajat ovat Korisliigaa aiemmin pelannut Miikka Luosmaa ja Divisioona A:ssa pelannut Hannes Koskinen. Molemmat Karkkilan omia kasvatteja.
– Hyvä etten ole polttanut siltoja, vaan tuollaiset pelaajat vielä palaavat joukkueeseen. Miikan ammattilaisuran olen elänyt viereltä ja auttanut, jos olen pystynyt ja hän on auttanut minua, jos olen apua tarvinnut. Hänestä saamme aikamoisen liiderin, mikä varmasti auttaa meitä.
Luosmaa onkin ’94-syntyneenä joukkueen nestori, jonka lisäksi ’90-luvulla ovat syntyneet vain Koskinen (’98), Väinö Haajanen (’97) ja Matias Nyman (’99). Muut ovat syntyneet vuosituhannenvaihteen jälkeen.
– Tämän vuoden joukkue on omasta mielestäni äärimmäisen valmennettava. Itse haluan, että voisi ohjata nuoria pelaajia ja antaa heille mahdollisuuksia kehittyä. Meillä on nuori takakenttä, mikä on isoin haaste tällä hetkellä.
Jos jokin on taattu, niin Karkkilan liikuntahallissa nähdään tulevallakin kaudella ainutlaatuinen tunnelma, joka on mahdollista vain pienellä paikkakunnalla. Edelliskauden katsojamäärät heiluivat jo 300 paremmalla puolella ja jo treenimatseissa syksyllä on nähty yli kahtasataa silmäparia.
– Jos meillä jonkinlainen valttikortti on, niin se, että täällä ainakin pääsee pelaamaan yleisön edessä, Tolvanen nauraa.
Karkkilan kausi alkaa sunnuntaina 18.10. vierasottelulla Forssan Koripoikia vastaan. Ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntaina 25.10. PuHu Junioreita vastaan.
Miesten I divisioona A huipentuu torstaina käynnistyvään finaalisarjaan HBA-Märskyn ja Ura Basketin välillä. Joukkueiden päävalmentajat uskovat, että finaalisarjassa kohtaa kaksi samanhenkistä joukkuetta.
Miesten I divisioona A:n mestaruuden voittaneen Espoo Unitedin pelin moottori Jeb Ivey kertoo oppineensa paljon sarjanousuun päättyneellä kaudella. Vastoinkäymiset ja uusien asioiden opettelu kasvattivat Iveystä johtajan.
Jonkinlainen aikakausi nuoren koripallon huippulupauksen elämässä umpeutui joulukuussa, kun neljät nuorten EM-kisat kolunnut Edon Maxhuni, 18, pomputti viimeisen kerran palloa joulukuussa poikamaajoukkueen riveissä Turkin 18-vuotiaiden EM-kisoissa. HBA-Märskyn ja Divari A:n pistekärki Maxhuni tähtää nyt yliopistoon, 20-vuotiaiden maajoukkueeseen, Susijengiin ja vielä pidemmälle.
Suomen Koripallon Pelaajayhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu tulevaksi kaudeksi I divisioonan Tapiolan Honkaan siirtyvä maajoukkuetakamies Tuomas Iisalo, 29. Loviisalaislähtöisen Iisalon mukaan Pelaajayhdistys on aktivoitunut kiitettävästi viime vuosien aikana.
Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.
Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.
Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.
Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.
Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.
Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.
Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.
Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.
Kun Susijengi kukisti perjantaina Tampereen Nokia Areenan ennätysyleisön edessä Liettuan, pyöritti joukkueen hyökkäystä ennennäkemättömässä kunnossa viilettänyt Ilari Seppälä. Susijengin avainpelaajien joukkoon itsensä viime vuosina pelannut Seppälä uskoo olevansa tänä päivänä koripalloilijana parempi kuin koskaan.
Susijengien luottopelaajien joukkoon viime vuosina murtautuneelle Elias Valtoselle, 24, viime pelikausi oli haastava, mutta opettavainen. Satakuntalaislähtöinen Valtonen uskoo voivansa valjastaa pitkän kauden kokemukset käyttöönsä MM-kisakesän aikana ja kasvavansa entistäkin merkittävämpään rooliin Susijengissä.
Susijengin syömähammas Lauri Markkanen käynnisti kesänsä 24 pisteen henkilökohtaisella potilla hurmosvoitossa Liettuaa vastaan. Markkanen löysi omasta pelistään vielä runsaasti parantamisen varaa, mutta kehui vuolaasti sekä joukkuetovereitaan että Tampereen Nokia Areenan 13 054 -päistä ennätysyleisöä.
Pitkiä perinteitä jatketaan taas perjantai-iltana, kun Susijengi juoksee saalistamaan kesän avausotteluunsa Tampereen Delfin Basket -turnausyleisön edessä. Joukkueen pirkkalaispelinrakentaja Miro Little, 19, lupaa, että Susijengi tarjoaa kotikaupunkinsa yleisölle kunnon show’n.
Nousujohteinen kolmivuotinen Latviassa, syyskesän 2022 menestyksekkäät EM-kisat ja erinomainen syksy AEK Ateenassa ovat osoittaneet, että Alexander Madsen, 208 cm ja 28 v., kuuluu koripalloilijana Euroopan kärkitasolle. ”Mädi” uskoo, että alkaneen MM-kisakesän aikana hän pystyy ottamaan vielä suuremman harppauksen huippuaan koripalloilijana.
ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 25, kohosi vuosi sitten polvivamman ikeestä Susijengin EM-kisajoukkueeseen ja loisti parrasvaloissa neljännesvälierävoitossa Kroatiasta. Kantonen kantoi EM-kisoista ammennetun itseluottamuksen Karhu Basketin paitaan Korisliigaan ja FIBA Europe Cupiin ja on nyt valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan.
Susijengin avainpelaajiin jo viiden vuoden ajan kuulunut Mikael Jantunen, 23, on kehittynyt viime vuosina harppauksin. Uutta roolia korintekijänä ottanut Jantunen väläytteli ratkaisuvalmiuttaan kesällä NBA:n kesäliigassa, jota hän piti silmiä avaavana kokemuksena. Jantunen uskoo, että niin hänen kuin Susijenginkin parhaat ajat ovat vielä edessä.
Syyskesällä 2022 Alex Murphy katsoi riemuissaan ja haikeana Susijengin menestyksekästä taivalta Prahan ja Berliinin EM-kisoissa. Heti kisojen jälkeen Murphy kävi Henrik Dettmannin kanssa pitkän keskustelun, jonka seurauksena hän on sitoutunut Susijengiin vahvemmin kuin koskaan ja odottaa MM-kisakesältä 2023 suuria.