13.2.2006 Naisten SM-jatkosarjan viikonvaihteen peleissä Äänekosken Huiman Kenya Robinson antoi seitsemän koriin johtavaa syöttöä. Se tiesi samalla sitä, että hän on syksystä 1997 alkaneella SM-sarjaurallaan antanut otteluissa yhteensä 404 syöttöä (keskiarvo peliä kohden 1,96
Tämä 400 syötön ylitys oikeuttaa Robinsonin kaikkien aikojen tilastossa 11. sijalle. Tammikuussa Robinson ylitti 200. runkosarjaottelun rajanpyykin.
Robinson on voittanut kolme Suomen mestaruutta, kaksi Panttereissa ja yhden Huimassa. Hänet on valittu kahdesti SM-sarjan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi, vuosina 1998 ja 2001. Lisäksi on huomioitava, että Robinson on ollut esimerkiksi viitenä vuotena SM-sarjan ykkönen pallonriistoissa.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.