9.6.2005 Turkulaisen nousijajoukkueen Aura Basketin riveissä koripalloliigan vuoden tulokkaaksi ja puolustuspelaajaksi valittu Juha Sten, 21, siirtyy ammattilaiseksi Saksaan.
Sparliigan runkosarjan 33 ottelussaan 15,6 pisteen ja 2,7 levypallon keskiarvolla pelanneen 191-senttisen takamiehen uusi seura on Mitteldeutscher. Joukkue nousi ensi kaudeksi 2. Bundesliigan pohjoislohkoon.
MBC:tä luotsaa Ari Tammivaara, joka edelsi Henrik Dettmannia Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentajana. Toisen polven koripalloilija Juha Sten on hieronut sopimusta ulkomaan kentille huhtikuun loppupuolelta lähtien.
- Tavoitteeni on ammattilaisuus ja olen nyt ottanut ensimmäisen askeleeni sillä tiellä. Sopimus on vuoden mittainen.
- MBC ei ollut ainoa vaihtoehto, mutta se oli mielestäni ehdottomasti paras ja samalla tavallaan myös turvallisin suomalaisvalmentajan myötä, painottaa Sten, joka tunnetaan taitavana syöttelijänä ja sähäkkänä pallonriistäjänä.
Hänen syöttö- ja riistokeskiarvonsa oli Suomen liigan debyyttikaudella täsmälleen sama, eli 3,73.
Sten voitti riistoillaan ylivoimaisesti liigan paremmuustilaston. Suomen pääsarjan historiassa parempaan on pystynyt vain kaikkien aikojen pallorosvo Gerald Lee.
Jalkapallokentiltä ja Turun Palloseuran riveistä 15 vuoden iässä lopullisesti koripalloparketeille siirtynyt Juha Sten on noussut huipun tuntumaan pelaamatta ainuttakaan maaottelua. Niitä ei ole tilillä edes ikäkausimaajoukkueista.
Asia korjaantuu siltäkin osin pian, sillä Sten on valittu Dettmannin sekä hänen apulaistensa, Pekka Salmisen ja Tomi Kamisen alaisuudessa harjoittelevaan 33 pelaajan maajoukkuerinkiin.
Rinki muotoutuu syksyn EM-karsintoihin valmistautuvaksi A- maajoukkueeksi ja haastajamaajoukkueeksi, jonka pelaaja Stenkin ainakin alussa on. Kamisen vastuulla olevan haastaja- eli olympiajoukkueen kauden kohokohta osuu elokuussa Turkin Izmirissä pelattaviin Universiadeihin.
- Ensimmäinen maajoukkueleiri alkaa jo tulevana maanantaina. Alku voi olla fyysisesti vaikeaa, sillä minulla on takana kahden kuukauden mittainen toipumisjakso sairastelun jälkeen. Harjoittelin käytännössä ensimmäisen kerran vasta keskiviikkona, kertoo Juha Sten.
Hänen isänsä, Tapio Sten pelasi aikoinaan 16 kautta koripallon SM-sarjassa.
Juha Stenin uudella seuralla Mitteldeutscherilla on takanaan värikäs lähihistoria. Joukkue menetti Saksan pääsarjan, eli Bundesliigan paikkansa edelliskaudella pitkälti taloussyiden takia.
Apuun kutsuttiin Ari Tammivaara, 38, joka pestattiin 30 000 asukkaan Weissenfelsin pikkukaupungin koripalloylpeyden pelastajaksi.
Tammivaara onnistui tehtävässään mainiosti. Kabinettipelin jälkeen SV Hallen kanssa liittoutunut ja sen myötä Saksan kolmanneksi ylimmältä sarjatasolta paikan saanut MBC voitti 24 Regional-liigan ottelustaan 21 ja nousu kakkos-Bundesliigaan oli selviö.Joukkueessa kävi näytillä myös suomalaispelaaja Kari Hyökki.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.