Kataja Basketin pelitapa ruokkii puolustusekspertti Thomas Tumban vahvuuksia – ”Täällä pystyn parhaiten parantamaan pelaamistani”

27.9.2023 08:53 Kataja Basket ylsi viime keväänä Korisliigan pronssimitaleille ja voitti Suomen cupin. Yksi nousukiidon avainpelaajista oli laituri Thomas Tumba.

Thomas Tumba valittiin viime kauden päätteeksi Korisliigan Vuoden tulokkaaksi. Kuva: Ville Vuorinen

Kataja Basket kävi viime kaudella läpi nousuja ja laskuja sen verran tasaväkisesti, että runkosarjan otteluista tasan puolet päättyi voittoon. Työ kantoi kuitenkin lopulta niin hyvin hedelmää, että keväällä pelaajien ja valmentajien kaulaan ripustettiin pronssimitalit.

Yksi avainpelaajista oli ensimmäistä kauttaan miesten Korisliigassa pelannut Thomas Tumba.

– Meillä oli loppujen lopuksi aika hyvä kausi, vaikka paljon parannettavaakin jäi. Nyt tarvitaan tasaisempia onnistumisia. Isoimmat ongelmamme viime kaudella olivat ailahtelevat peliesitykset, joten jos saamme sitä korjattua, niin meillä on mahdollisuus saavuttaa vaikka kuinka hyvä taso ja pitää se pitkälle kevääseen asti, Thumba kommentoi.

Taktisesti pelaaja kokee joukkueen pysyvän hyvin samanlaisena kuin tähänkin asti, vaikka pieniä hienosäätöjä toki tehdään aina. Joukkueen peräsimessä jatkavat yhä vanhat tutut päävalmentaja Petri Virtanen ja apuvalmentaja Teemu Turunen, joten rajuja mullistuksia ei ole näköpiirissä.

Tumba antaa itsekin valmennusryhmän toimintatavoille arvoa ja toteaa hymyillen:

– Läppää toki heidänkin kanssaan heitetään, aina kun sille on paikkansa, mutta sitten, kun asia ei ole leikin asia, niin palaute tulee erittäin suoraan. He ovat rakentaneet meille puolustuskonseptin, joka sopii omiin vahvuuksiini erinomaisesti, ja meillä on nopeajalkaisia äijiä kentällä, joten tulemme olemaan vaarallinen kokoonpano tänä vuonna.

Viime kauden ja sen päätteeksi saavutettujen mitalien jälkeen Tumballa ei ollut epäilystäkään, etteikö Joensuu olisi hänelle oikea paikka juuri tässä vaiheessa hänen uraansa. Työ jatkuu nyt sinivalkeassa paidassa siitä, mihin se jäi.

– Suurin syy siihen, että halusin jatkaa täällä, oli se, että tunsin pystyväni parantamaan omaa pelaamistani parhaiten juuri täällä, hän kertoo.

Kun Tumbalta kysyy, mitä hän sitten tarkkaan ottaen pelaamisessaan tahtoo kehittää, vastaus tulee rohkeasti:

– Kaikkea! Tavoittelen kokonaisvaltaista kehitystä ja tasaisempaa pelaamista. Päätavoitteeni on olla pallollisessa pelissä parempi kuin olen ikinä aiemmin ollut. Se ase, jolla puolestaan pystyn auttamaan joukkuettani välittömästi, on se, että tässä sarjassa pystyn puolustamaan ihan ketä tahansa vastaan.

Tumba on alkujaan KTP:n kasvatteja, ja hän vietti lukioaikansa HBA-Märskyssä. Ennen Korisliiga-uransa alkua hän pelasi vuoden myös Yhdysvalloissa, New Yorkin Redemption Christian Academyssa, joka on tasoltaan niin sanottu ”prep school” lukio- ja yliopistotason välissä. Alkuperäisistä ajatuksistaan poiketen hän ei kuitenkaan tavoitellut sen jälkeen yliopistopaikkaa Yhdysvalloissa vaan päätti palata Suomeen.

Thomas Tumba ihastutti ilmavilla donkeillaan Susijengi Rising Star -leirityksessä kesällä 2023. Kuva: Ville Vuorinen
Thomas Tumba ihastutti ilmavilla donkeillaan Susijengi Rising Star -leirityksessä kesällä 2023. Kuva: Ville Vuorinen

Tumba kertoo, että hänen teki mieli siirtyä Eurooppaan tavoittelemaan tasonnousua ja suorinta tietä ammattilaisuuteen, koska hän ei yksinkertaisesti viehtynyt amerikkalaiseen pelitapaan.

– Toki minulla oli korkeat odotukset amerikkalaiselle polulle, mutta kun pääsin paikan päälle ja näin koulumaailmasta sen toisenkin puolen, tajusin, ettei se ollut yhtään sitä, mitä luulin. Siellä pelataan aina ensisijaisesti omaan pussiin, eikä siellä opi samalla tavalla pelin taktisista ulottuvuuksista. Oma pelityylini ei sopinut sinne yhtään.

Tuleva kausi antaa jälleen lisää vihiä siitä, mitä kaikkea monipuolisella laiturilla on tarjottavanaan eurokentillä. Jos ei vielä voi päätellä muuta, niin ainakin hänen pelityylinsä näyttää sopivan varsin hyvin Katajaan.

Kataja Basket 2023-24 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
29.11.2023 20:29 Korisliiga

Kataja lunasti viimeisen lipun Suomen Cup -välieriin – Pyrintö yllätti Kauhajoen

Miesten Korisliiga-illan voitot merkittiin Tampereen Pyrinnölle, Kouvoille ja Kataja Basketille, joka ansaitsi samalla paikan miesten Suomen Cupissa.

28.11.2023 20:43 Korisliiga

Korisliigan kärkipäässä käy kova kuhina – Seagulls taivutti Korihait, mutta Nokia pysyy kannoilla

Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.

25.11.2023 19:00 Korisliiga

Korihait epäsi Pyrinnöltä ensimmäisen vierasvoiton – Kataja ja Bisons kamppailivat kalkkiviivoille asti

Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.

24.11.2023 20:47 Korisliiga

Kobrat tyly vieras Nokialla – Mäntysen tehoilta ei riittänyt Seagullsia vastaan

Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.

22.11.2023 20:47 Korisliiga

Tyree Eady ratkoi voiton Vilppaalle virhevaikeuksien täyttämästä trilleristä

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.

22.11.2023 20:45 FIBA Europe Cup

Katajalle avausvoitto FIBA Europe Cupin lohkovaiheen päätösottelussa

Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:41 Korisliiga

Korihait juhlisti vanhoja mestareita voitolla – Kobrat vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.

17.11.2023 21:00 Korisliiga

KTP vaisun alun jälkeen 24 pisteen voittoon – Pyrintö jumiutunut sarjataulukon pohjalle

Korisliiga-illan ainoa ottelu päättyi KTP-Basketin kotivoittoon.

15.11.2023 21:48 FIBA Europe Cup

Kauhajoki taipui loppuhetkillä Bundesliiga-joukkue Rostockille – Kataja ei onnistunut nappaamaan avausvoittoaan

Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.

15.11.2023 20:41 Korisliiga

Teemu Suokkaan tehoilta johti Vilppaan voittoon

Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

11.11.2023 20:13 Korisliiga

Fortsonilla ja Palmilla jyvä kohdallaan – alkukaudesta yskähdellyt Kauhajoki miltei 50 pisteen voittoon

Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.

10.11.2023 22:30 Korisliiga

Both Gachin triplatupla johti Nokian voittoon – Korihait kaatoi KTP:n

BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.

9.11.2023 12:00 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Erik Sajantila: ”Joutuu kysymään itseltään, miten voisi auttaa joukkuetta enemmän”

Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.

8.11.2023 21:25 FIBA Europe Cup

Katajalle ja Kauhajoelle kirvelevät tappiot eurokentillä

Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.

8.11.2023 21:15 Korisliiga

Kobrille sarjapisteet Tampereelta – "Kokonaisuudessaan kautemme paras vieraspeli"

Kobrat kävi nappaamassa vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä.

5.11.2023 20:16 Pääjuttu

Bisons yllätti Kauhajoen – Kataja Korihaita vahvempi

Miesten Korisliigan sarjapisteet keräsivät tänään Bisons Loimaa ja Kataja Basket.

4.11.2023 19:17 Korisliiga

KTP vierasvoittoon Lapualla – Roydell Brown jatkoi vahvoja otteitaan

Kobrat taipui kotonaan KTP-Basketille 79–83.

3.11.2023 20:32 Pääjuttu

Seagulls siirtyi sarjajohtoon kuudennella voitollaan – Kouvot kotonaan Vilpasta vahvempi

Miesten Korisliigassa päivitettiin taas kärkikolmikkoa, kun sarjapisteet illan otteluista saivat Helsinki Seagulls ja Kouvot.

Näytä lisää vastaavia