27.3.2009 Suomalaislaituri Gerald Lee Junior oli jälleen yliopistojoukkueensa Old Dominionin (ODU) paras korintekijä, kun ODU raivasi tiensä CIT-turnauksen finaaliin. Välierissä Lee ja kumppanit läksyttivät James Madisonin opinahjoa murskalukemin 81-43.
Old Dominion on ollut huippuiskussa loppukaudesta. Joukkue on voittanut Korihait-kasvatti Lee Juniorin johdolla viimeisestä 15 ottelustaan peräti 13. Hyvästä vireestä kertoo jotain sekin, että CAA-konferenssissa ODU tasasi vielä tammikuussa voitot kahdessa kohtaamisessaan James Madison kanssa.
CIT-turnauksen välierässä voittaja oli nopeasti selvillä, kun Old Dominion rynni vajaassa kymmenessä minuutissa 27-11-johtoon. Parhaimmillaan ODU oli niskan päällä hulppealla 38 pisteen (79-41) marginaalilla.
208-senttinen Gerald Lee Jr. oli Old Dominionin paras korintekijä heitettyään 18 pistettä. Lisäksi hän kirjautti tilastorivilleen 26 peliminuutissa viisi levypalloa, kaksi torjuntaa ja kaksi riistoa.
Finaalissa Old Dominion kohtaa Bradleyn, joka omassa välierässään pudotti leikistä Pacificin 59-49-voitollaan.
CIT on yksi yliopistokoripallon neljästä lopputurnauksesta. NCAA-mestaruusturnaus (65 joukkuetta) on hierarkian ykkönen, jonka ulkopuolelle jääneistä joukkueista valitaan NIT-turnaukseen (32) osallistujat. Lisäksi pelataan viime vuonna perustettu CBI- ja tänä vuonna käynnistynyt CIT-turnaus, joissa on molemmissa mukana 16 joukkuetta.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.