LePy on palkannut viisi päätoimista valmentajaa

27.4.2018 LePy ottaa merkittävän askeleen toiminnan kehittämiseksi. Tulevalla kaudella LePyssä on viisi päätoimista valmentajaa. Niko Kirjonen, Sander Stahl ja Jussi Syrjänen jatkavat seurassa. Uusin tulokas on Lahdesta pääkaupunkiseudulle muuttava Arttu Tammi. Lisäksi Nigel Moore jatkaa LePyssä, nyt päätoimisena valmentajana.

Koripalloliitto on kutsunut LePyn mukaan isojen seurojen seurakehitysohjelmaan. Mukaan on valittu Suomen kuusi suurinta seuraa. Viiden päätoimisen valmentajan ja Koripalloliiton kehitysohjelman avulla seura pyrkii ottamaan merkittäviä askeleita laadun nostamiseksi seurassa entisestään.

Pelaajamäärän kasvun tueksi halutaan nyt satsata myös seuran kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, joista merkittävimpänä on satsaus valmennukseen. Koska päätoimisilla on mahdollisuus käyttää enemmän aikaa keskinäisiin kohtaamisiin ja yhteisiin projekteihin, seuraan saadaan luotua paremmin yhtenäisiä toimintatapoja ja linjauksia. Päätoimisten ohella kaikki seuran valmentajat ovat edelleen tärkeässä roolissa. Parasta mahdollista tulosta lähdetäänkin hakemaan yhteistyöllä päätoimisten, oto-pohjaisten, vanhempivalmentajien ja omista junnuista kasvatettavien nuorten valmentajien kanssa. Sopiva yhdistelmä erilaisia valmentajia on hyvä perusta loistavalle valmennustiimille.

Kaikkiin ikäluokkiin on saatu nyt päävalmentajat sovittua. Syksyyn mennessä valmennustiimejä kootaan ja kasvatetaan. Mikäli haluat olla osa LePyn valmennustiimiä, niin ota rohkeasti yhteyttä seuran toiminnanjohtaja Marika Vilaseen (marika.vilanen@lepy.fi).

LePyn valmentajat kaudella 2018-2019

Ringside: Jussi Syrjänen, Nigel Moore
Westside: Nigel Moore, Adrian Reyes
A-pojat: Arttu Tammi
A-tytöt harraste: Antti Olkinuora, Mika Luukkanen
B-pojat haastaja/harraste: Kalle Lundsten
B-tytöt: Niko Kirjonen
B-tytöt harraste: Antti Olkinuora, Mika Luukkanen
C-pojat: Nigel Moore
C-pojat harraste: Sander Stahl, Kalle Lundsten
C-tytöt: Niko Kirjonen, Tuomo Holopainen
C-tytöt harraste: Tuomo Holopainen
Pojat 2007: Sander Stahl, Miikka Hyytiäinen, Anssi Lauha
Tytöt 2007-2008: Niko Kirjonen, Taneli Kivistö
Pojat 2008: Arttu Tammi, Juha Elo, Jukka Korja
Tytöt 2009: Arttu Tammi, Timo Shepstone
Pojat 2009: Arttu Tammi, Annika Markkula
Tytöt 2010: Sander Stahl, Kasper Kepsu, Taneli Kivistö
Pojat 2010: Sander Stahl, Jukka Rautajuuri
Tytöt 2011: Sander Stahl
Pojat 2011: Sander Stahl
Tytöt 2012: Tuija Höysniemi
Pojat 2012: Tuija Höysniemi

 
8.6.2018 13:44 Seura tiedottaa

Suna BC:n kesäharjoitukset Keski-Espoon Urheilupuistossa 12.-21.6.2018

Suna BC järjestää vapaat harjoitukset 12-17 -vuotiaille pojille ja tytöille.

8.6.2018 09:48 Seura tiedottaa

Koripallohokki hakee valmentajia ikäluokkajoukkueisiin sekä kerhoihin vahvistamaan valmennustoimintaa

Koripallohokin jäsenmäärä kasvaa vauhdilla. Kasvun tueksi seura hakee jatkuvasti uusia valmentajia vahvistamaan toimintaa.

7.6.2018 07:26 Seura tiedottaa

Jokelan 20. katukoris pelataan tutusti elokuussa

11.8.2018 klo.10.00 käynnistyy Kaukasten Voiman järjestämä juhlakatukoris, tutusti Notkopuiston katukoriskentillä.

29.5.2018 12:14 Eteläinen alue

Pakilan Visan 05/06-tytöillä avoimet harjoitukset maanantaina 4.6.

Visassa harrastaminen on edullista ammattitaitoisten valmentajien johdolla. Jokainen pelaaja pääsee pelaamaan omalla tasollaan. Joukkueessa korostetaan hyvän yhteishengen merkitystä ja pelaajilla on paljon yhteisiä tapahtumia myös treenien ulkopuolella. Treenipaikat sijoittuvat Kehä I ympäristöön Kumpulan ja Haagan välille.

29.5.2018 12:10 Eteläinen alue

Helsinki Rocks järjestää avoimet harjoitukset 30.-31.5.2018

Kauteen 2018-19 valmistautuva Helsinki Rocks järjestää tällä viikolla kahdet avoimet harjoitukset Pirkkolan palloiluhallilla.

28.5.2018 07:50 Eteläinen alue

Tikkurila-Seura valmistautuu kauteen 2018-2019

Tikkurila-Seuran joukkueet ikäluokissa U14-U19 aloittavat uuteen kauteen valmistautumisen viikolla 22.

22.5.2018 14:48 Seura tiedottaa

EBT miehet aloitaa kesäharjoittelun

EBT:n miesten joukkue etsii uusia pelaajia ensi kaudelle 2018-2019. Seuran tavoitteena on kehittää juniori-ikäisiä poikia saadakseen tulevaisuudessa laadukkaita pelaajia miesten joukkueeseen. EBT:n miesten joukkueen ohjelma on suunniteltu kehittämään itse pelaajaa. Valmennustiimi on hyvin sitoutunut auttamaan pelaajia saavuttamaan heidän maksimipotentiaalinsa.

21.5.2018 15:40 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo tarjoaa kokopäivätöitä valmennuksen ammattilaiselle sekä 1-2 oppisopimuspaikkaa valmennuksesta kiinnostuneille nuorille

Porvoon Tarmo on porvoolainen, laajaa ja laadukasta juniorityötä tekevä, voimakkaasti kasvava urheiluseura. Seurassa harrastajia on tällä hetkellä hiukan alle 300. Harrastajamäärä on viime vuosina kasvanut noin 20% vuosittain. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa 1A-divisioonassa ja on erikoistunut erityisesti nuorten pelaajien kehittämiseen. Tätä kasvua tukemaan ja seuraa kehittämään, seura etsii nyt joukkoonsa ammattitaitoista valmentajaa, sekä 1-2 valmennuksesta kiinnostunutta nuorta työsuhteeseen oppisopimuksella (kesto n. 2.5v).

21.5.2018 09:21 Seura tiedottaa

Valmentajaksi ToPoLaan?

ToPoLan valmentajakokoonpanoa kaudelle 2018-2019 täydennetään vielä. Seura hakee valmentajia ikäluokkajoukkueisiin sekä kerhoihin vahvistamaan valmentajaporukkaa.

17.5.2018 10:55 Seura tiedottaa

Go Time Athletics, GTA, aloittaa kesäharjoittelun!

Tavoitteena on muodostaa harraste- ja kilpajoukkueet A- ja B- ikäisille pojille Helsinkiin ja Vantaalle, kesän ajan Helsingin ja Vantaan ryhmät harjoittelevat yhdessä. Toiveena olisi myös saada ryhmä A- ikäisille tytöille.

16.5.2018 09:41 Seura tiedottaa

Suomen Biddy Basket 40-vuotta

Suomen Biddy Basket ry vie ensi vuonna suomalaisia koripallolupauksia sekä valmentajia tutustumaan lajin synnyinmaahan Yhdysvaltoihin jo 40. kerran. Vuosien varrella toiminta on laajentunut myös vanhan mantereen korispyhättöön Espanjaan.

15.5.2018 14:45 Seura tiedottaa

EBT:n T06 upeasti hopealle EYBL:n Superfinaalissa

EBT T06 -joukkue lähti jo minityttöiässä pelaamaan EYBL:ssä ja kartuttamaan kokemuksia kansainvälisistä peleistä. EBT:n tytöt pelasivat tyttöjen U12-sarjaa. Joukkueen päävalmentaja Jussi Viitasalo totesi, että kun EYBL:iin mennään jo 11-vuotiaina, opitaan uskomaan, että kaikki vastustajat ovat voitettavissa eikä vastustajia tarvitse ujostella. Kausi on ollut menestyksekäs ja EBT nappasi mitalin jokaisesta kauden turnauksesta. Ensin Riikassa hopeaa, sitten Riikassa pronssia ja Tallinnassa kultaa.

14.5.2018 09:34 Seura tiedottaa

Pantterit ja WB-Pantterit kutsuu mukaan pokaalijahtiin

Pantterimiesten M2D joukkueen valmentaja Mike King ja WB-Pantterien A-poikien valmentaja Bernard Harris kutsuvat halukkaita nuoria miehiä yhdessä pelaajiemme kanssa toteuttamaan Pantterimiesten 2D nousua 1B sarjaan ja A-poikien nousua valtakunnalliseen/SM sarjaan.

14.5.2018 09:20 Seura tiedottaa

PuHun miehet aloittaa kauden avoimilla harjoituksilla 22.-25.5.2018

PuHu Juniorit panostaa miesten edustustoimintaan erityisesti tukeakseen junioripolkunsa päättäneitä ja sen loppusuoralla olevia kilpaurheiluun tähtääviä pelaajia. Joukkue toimii vahvassa yhteistyössä U19 poikien joukkueen kanssa. PuHu:n miesten edustusjoukkue aloittaa kauteen valmistautumisen uuden päävalmentajan, Kari Kämpin, johdolla avoimilla harjoituksilla toukokuun lopussa. Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa.

9.5.2018 11:00 Seura tiedottaa

Ringside aloittaa toimintansa avoimilla harjoituksilla 14. ja 15.5. – tervetuloa mukaan!

Ringside on LePyn ja PuHu Junioreiden yhteistyöjoukkue, joka pelaa naisten 1. divisioonaa sekä 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallista sarjaa. Ringsiden valmennustiimissä jatkavat Jussi Syrjänen ja Nigel Moore. Valmennustiimiä täydennetään kesän aikana.

8.5.2018 14:24 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat ja joukkueiden avausinfot kaudelle 2018-2019

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2018-2019 ovat valittu. HNMKY on Suomen suurin koripalloseura, jossa on koripallotoimintaa vauvasta vaariin. Joulukuussa 2017 HNMKY:stä tuli ensimmäinen yli 1000 lisenssipelaajan rajan ylittänyt koripalloseura Suomessa. Alkavan kauden valmentajista jopa kahdeksalla on Huippukoripallovalmentaja -tutkinto suoritettuna. Lisäksi kaikki päävalmentajat ovat tuttuja seuran valmentajia aikaisemmilta kausilta. Joukkueet aloittavat kautensa avoimilla infotilaisuuksilla, aikataulut infoille löytyvät valmentajien listan jälkeen. Kaikki infotilaisuudet järjestään Malmin palloiluhallin alakerrassa. (Siemenkuja 3, Helsinki)

7.5.2018 12:24 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan valmennus ja juniorijoukkueet 2018-2019

Tapiolan Honka tarjoaa kaudella 2018-2019 erinomaisen ympäristön sekä tavoitteellisesti harjoitteleville junioreille että harrastetoiminnasta kiinnostuneille. Tuleva kausi tuo mukanaan muutoksen nuorten valtakunnallisten sarjojen sarjajärjestelmiin ja myös muutoksia Hongan junioreiden harjoitusryhmien organisointiin.

2.5.2018 13:01 Seura tiedottaa

Helmi Basket järjestää infotilaisuuden ensi kauden 13-19-vuotiaille junioreille

Tilaisuus järjestetään maanantaina 14.5. Helmi Liiketalousopistossa (Auditorio).

2.5.2018 10:19 Seura tiedottaa

WB-Pantterien infotilaisuus kaudesta 2018-19

WB-Pantterit järjestää tiedotustilaisuuden kaikille seuran toiminnasta kiinnostuneille Vuosaaressa, Helsingissä, jossa esitellään seuran suuntaviivoja, toimintaa ja tietenkin julkaistaan kauden 2018-19 valmennustiimit. Infotilaisuus järjestetään Merilahden peruskoululla torstaina 3.5. klo 18:00.

27.4.2018 Eteläinen alue

RAIDERS avaa kauden 2018-19

Keravan Kori-80:n ja Järvenpään Koripalloseuran yhteistyöjoukkue RAIDERS tavoittelee ensi kaudella paikkaa A-poikien (U19) SM-sarjaan. Raiders järjestää toiminnasta kiinnostuneille pelaajille tulevien viikkojen aikana avoimia harjoituksia.

Näytä lisää vastaavia