Markkasen Arizonalle Pac-12-konferenssin mestaruus

12.3.2017 08:55 Lauri Markkasen Arizonan yliopisto pääsi juhlimaan varhain sunnuntaiaamuna Pac-12-konferenssin mestaruutta 83-80 (35-29) -voitolla Oregonista. ”Wildcats” karkasi toisella puoliajalla 14 pisteen johtoon, mutta sinnikäs Oregon taisteli ratkaisun viimeisille minuuteille asti. Markkanen valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon. Mestaruuden myötä Arizona saa varman paikan NCAA:n lopputurnaukseen ”March Madnessiin”.

Lauri Markkanen ja Arizona "Wildcats" selättivät Oregonin Pac-12-konferenssin loppuottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.


Arizonan puolustus pisti Oregonin tiukoille toisella puoliajalla ja ”Wildcats” karkasi parhaimmillaan 14 pisteen johtoon. Hiljalleen Oregon osui heitoissaan ja löysi keinot Arizonan prässin purkamiseksi nousten iholle. Arizona heitti viimeisillä minuuteilla vapaaheittonsa kehnosti  ja Oregon ylsi vielä kahden pisteen päähän – yltämättä kuitenkaan ohitse.
 

Pac-12-konferenssin lopputurnauksen tähdistöviisikkoon valittu Markkanen heitti kaikki neljä kakkostansa sisään ja vapaaheittonsa kolme kuudesta yrityksestä. Pisteitä Markkaselle kertyi 11 ja levypalloja yksi. Arizonan pistekärki oli Allonzo Trier, jonka saldo oli 23 pistettä ja 8 levypalloa.
 

Pac-12-konferenssin mestaruuden myötä Arizona saa varman paikan NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsenin Davidsonin tie katkesi Atlantic 10 -konferenssin välierissä tappiolla Rhode Islandille 60-84 (34-46). Michelsen pelasi 5 minuuttia heittäen kolme pistettä. Michelsen tehtaili Davidsonille keskimäärin 1,2 pistettä ja 1,1 levypalloa ottelua kohden.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Shawn Hopkinsin Troy yllätti Sun Belt -konferenssin välierissä Georgia Staten 74-63 (28-37) edeten konferenssin loppuotteluun. Hopkins ei ollut Troyn kokoonpanossa ottelussa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

25.9.2023 08:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten kaudet saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa

Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.

24.9.2023 18:53 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset pääsivät tositoimiin Euroopassa

Kilpailukaudet ovat hiljalleen käynnistymässä Euroopassa ja sarjakausi käynnistyi Espanjassa ja Slovakiassa sekä Saksassa pelattiin cupia. Henri Kantonen puolestaan debytoi Liettuan liigassa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

18.9.2023 22:17 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen aloitti kautensa komeasti Ranskassa – ”Tästä on hyvä jatkaa”

Tuomas Iisalon alaisuuteen Paris Basketballin riveihin siirtynyt Mikael Jantunen aloitti kautensa hienosti auttamalla pariisilaisseuran kauden avausvoittoon. Kausi on startannut myös Liettuassa ja Tanskassa.

18.9.2023 13:26 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen Espanjan pääsarjan AE Sedis Bàsquetiin

Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.

4.9.2023 18:21 Susijengi

Alexander Madsen palaa Latvian mestariin

Vahvoja näyttöjä Kreikan liigassa viime kaudella antanut Susijengin luottosentteri Alexander Madsen, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen Latvian suurseuran VEF Riian kanssa. 208-senttinen Kouvolan Poikien kasvatti Madsen edusti latvialaisjoukkuetta aiemmin vuosina 2019–22.

31.8.2023 11:36 Susiladies

Elina Koskimies siirtyy Saksan mestarijoukkueeseen, EuroCupissa pelaavaan Kelterniin

Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.

12.8.2023 18:08 Susijengi

Perttu Blomgren Slovenian pääsarjaan

Viime kaudet Salon Vilppaassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 22 vuotta, jatkaa uraansa Sloveniassa allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Helios Domzalen kanssa.

12.8.2023 14:59 Susijengi

Alex Murphy kaksivuotisella sopimuksella Estudiantesiin

Viime kaudet Japanissa pelannut Susijengin veteraanilaituri Alex Murphy, 206 cm ja 30 vuotta, on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Gold) pelaavan madridilaisen Estudiantesin kanssa.

11.8.2023 17:50 Susijengi

Remu Raitanen jatkaa Espanjan kakkosliigassa

Viime kaudella debyyttinsä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Oro) tehnyt Susijengin laituri ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, jatkaa Espanjassa. 206-senttisen Raitasen uusi seura on CB Cáceres, joka on tehnyt Raitasen kanssa yksivuotisen sopimuksen.

4.8.2023 08:29 Susijengi

Ville Tahvanainen aloittaa ammattilaisuransa Islannissa

Nelivuotisen yliopistouransa Bradleyn paidassa keväällä päättänyt Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Ville Tahvanainen, 193 cm ja 23, aloittaa ammattilaisuransa Islannissa. Susijengi Rising Starsiin alkukesällä kuulunut Tahvanainen on solminut sopimuksen aiemmin Osku Heinosen riveihinsä hankkineen Haukarin kanssa.

26.7.2023 18:35 Susijengi

Mikael Jantunen Paris Basketballin riveihin kaksivuotisella sopimuksella

Tuomas Iisalon päävalmentajakseen kiinnittänyt Paris Basketball on värvännyt joukkoihinsa jo toisen suomalaisen. NBA:n kesäliigasta tuoreeltaan palannut Susijengin luottomies ja Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen, 23, on allekirjoittanut kaksi kautta kattavan sopimuksen Ranskan pääsarjaa ja Eurocupia pelaavan pariisilaisjoukkueen kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

20.7.2023 10:09 Suomalaiset ulkomailla

Samuli Nieminen Mirolybovin avuksi Swans Gmundeniin

Viime kaudet HBA-Märskyn valmennusjohtoon kuulunut entinen miesten ja nuorten maajoukkuepelaaja Samuli Nieminen, 26, korvaa Suomeen palanneen Aleksi Koskisen Itävallan triplamestarin Swans Gmundenin apuvalmentajana. Niemisen rekrytoi Gmundeniin jo pitkään joukkueessa vaikuttanut Anton Mirolybov.

17.7.2023 13:24 Suomalaiset ulkomailla

Max Besselink kolmivuotisella sopimuksella Belgiaan

Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 21, vaihtaa seuraa, kun belgialainen Belfius Mons-Hainaut tiedotti tehneensä kolmivuotisen pelaajasopimuksen suomalaislaiturin kanssa. Besselink pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

17.7.2023 13:06 Korisliiga

Ilmari Toikkanen siirtyy Tanskaan

Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.

17.7.2023 09:51 Susijengi

Lassi Tuovin Utah Jazzin kesäliigaurakka päätökseen

Lassi Tuovin vahvistaman Utah Jazzin voitokas tie NBA:n Las Vegasin kesäliigassa tuli päätökseensä maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Jazz taipui Houston Rocketsille pistein 101-115 (37-49). Jazzin saldoksi Las Vegasista jäi neljä voittoa ja yksi tappio.

16.7.2023 11:13 Susijengi

Jantuselle 10 pistettä viimeisessä kesäliigaottelussa, Tuovin Jazz semifinaaliin

Mikael Jantunen pääsi jälleen minuuteille NBA:n Las Vegasin kesäliigassa ja teki läsnäolonsa tiettäväksi kirjauttamalla Golden State Warriorsille kymmenen pistettä ja kolme levypalloa tappiossa Torontoa vastaan. Lassi Tuovin Utah Jazz puolestaan jatkoi voittojen tiellä peittoamalla Phoenix Sunsin ja etenemällä kesäliigan semifinaaliin.

Näytä lisää vastaavia