Markkasen Bullsin NBA-kotiavaus ensi yönä Nelosella

21.10.2017 Lauri Markkasen Chicago Bulls kohtaa NBA-kauden kotiavauksessaan San Antonio Spursin. Nelonen näyttää ottelun suorana lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 03.00 alkaen.

Lauri Markkasen Chicago Bulls pääsee ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen ensi yönä Suomen aikaa. Kuva: Mikko Ovaska



Markkasen tähdittämä Bulls avasi kautensa perjantain vastaisena yönä vierasparketilla Toronto Raptorsia vastaan. Heti NBA-debyytissään avauskokoonpanoon murtautunut suomalainen avasi uransa komeasti ja oli välittömästi joukkueensa parhaimmistoa.

Markkanen nakutti 17 pistettä ja raapi päälle kahdeksan levypalloa. Lukemat olivat debyyttiotteluun komeat, sillä Markkanen teki samalla kaikkien aikojen suomalaisennätyksen yhden NBA-ottelun pisteissä.



– Markkanen oli heti oma perus itsensä. Ei tarvittu edes huikeaa peliä ja silti rikkoutui kaikkien aikojen suomalaispiste-ennätys NBA:ssa. Hanno Möttölä heitti aikanaan parhaimmillaan 14 pistettä yhdessä pelissä, Ruudun NBA-asiantuntija ja -selostaja Kristian Palotie alleviivaa.



Palotie on äänessä myös sunnuntaiyönä, kun Markkanen ja Bulls pääsevät ensi kertaa tällä kaudella huudattamaan United Centerin kotiyleisöään. 

Lue myös

 
4.12.2023 12:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier loisti Serie A1:n kärkiottelussa

Awak Kuier oli pelipäällä, kun hän johdatti Reyer Venezian 22 pisteellään voittoon Italian Serie A1:n kärkiottelussa. Anissa Pounds pääsi nautiskelemaan suomalaiskohtaamisen voitosta Saksassa ja Sofia Pelander sai komean tupla-tuplan Ruotsissa.

3.12.2023 11:07 Susijengi

Severi Kaukiainen loppukaudeksi BC Kalev/Cramon paitaan

Syyskauden ajan Patrioti Leviceä FIBA Europe Cupissa ja Slovakian liigassa edustanut Peli-Karhujen kasvatti ja hallitseva Korisliigan MVP Severi Kaukiainen, 25, vaihtaa maata ja seuraa. 185-senttinen Kaukiainen on allekirjoittanut loppukauden kattavan sopimuksen Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavan perinteikkään tallinnalaisjoukkue BC Kalev/Cramon kanssa.

1.12.2023 09:49 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupissa saatiin lohkovaihe päätökseen - kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin

EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

27.11.2023 11:46 Suomalaiset ulkomailla

Koskimies tuuletti Saksan suomalaiskohtaamisen voittoa – Aarnisalo loisti Belgiassa

Elina Koskimies pääsi kuittailemaan suomalaishengessä, kun Keltern kaatoi Roosa Lehtorannan Angels Nördlingenin Saksassa. Elina Aarnisalo säkenöi Belgian liigan kärkiottelussa ja Sofia Pelander dominoi koria Ruotsissa.

27.11.2023 11:28 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset onnistuivat laajalla rintamalla Euroopan parketeilla

Sasu Salin pääsi juhlimaan Kanariansaarten derbyn voittoa, kun Teneriffa jatkoi nousuvirettään. Remu Raitanen jatkoi vahvoja esityksiään Espanjassa, Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni olivat iskussa Ranskassa ja Henri Kantonen johdatti joukkueensa voittoon Liettuassa.

24.11.2023 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin ja Lahtisen joukkueet varmistivat jatkopaikan EuroCupissa

Awak Kuierin Reyer Venezia ja Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet varmistivat paikkansa EuroCupin pudotuspeleissä nappaamalla voitot. Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta juhlivat myös voittoa.

23.11.2023 09:34 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen siivitti joukkueensa tärkeään voittoon

Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.

20.11.2023 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Helmi Tulonen loistivat Italiassa

Awak Kuier ja Helmi Tulonen palasivat vahvasti maajoukkuetauon jälkeen tositoimiin seurajoukkueissaan. Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Rokkanen esiintyivät myös edukseen.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

9.11.2023 13:08 Susijengi

Mikko Larkas SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi

Susijengin valmennusjohtoon jo seitsemän vuotta kuulunut Mikko Larkas, 42, siirtyy Ranskan pääsarjaa ja FIBA Mestareiden Liigaa pelaavan SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella. Viimeisen neljän vuoden ajan Larkas on työskennellyt vantaalaisseura PuHu Junioreissa urheilutoimenjohtajana.

9.11.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vei Mestarien liigan Susijengikohtaamisen

Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

2.11.2023 11:18 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier pääsi viettämään murskajaisia EuroCupissa

Awak Kuier pääsi nautiskelemaan todellisista murskajaisista, kun Reyer Venezia jatkoi voittoisasti EuroCupissa. Voittoja pääsivät juhlimaan myös Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.

2.11.2023 10:27 Suomalaiset ulkomailla

Jacob Grandison debytoi Espanjassa – Remu Raitanen hyvässä heittovireessä

Susijengin paidassa MM-kisoissa nähty Jacob Grandison debytoi uuden seuransa Menorcan riveissä. Remu Raitasen sihti oli kohdillaan ja Mikael Jantusen loisto-otteet EuroCupissa saivat jatkoa.

30.10.2023 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hurjana Ruotsin cupissa – Awak Kuier tippasi Venezian sarjakärkeen

Sofia Pelander oli johdattamassa Norrköpingiä Ruotsin cupin välieriin loisto-otteillaan ja Awak Kuier ratkaisi summeritippauksella Venezialle voiton. Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat hyvässä iskussa Saksassa.

29.10.2023 18:57 Susijengi

Jacob Grandisonin ammattilaisura käyntiin Menorcassa

Viisivuotisen yliopistoliigauransa viime keväänä päättänyt ja Susijengiä Okinawan MM-kisoissa edustanut Jacob Grandison, 25, aloittaa ammattilaisuransa. Duken yliopistossa viime kaudella pelannut 198-senttinen Grandison liittyy Espanjan kakkosliigassa (LEB Oro) pelaavan Menorcan joukkueeseen.

27.10.2023 09:15 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier järjesti blokkibileet EuroCupissa

Awak Kuier pisti pystyyn melkoisen blokkishow’n hänen torjuessaan vastustajan heiton peräti seitsemästi Reyer Venezian jatkaessa voittoisasti EuroCupissa. Voiton kunniaksi pääsivät tuulettavamaan myös Elina Aarnisalo sekä Lotta-Maj Lahtinen.

24.10.2023 11:56 Susijengi

Erik Murphy Japanin pääsarjaan

Viimeiset kolme kautta Fukushima Firebondsia Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla edustanut Susijengin veteraanisentteri Erik Murphy, 33, nousee sarjatasoa ylemmäs. 208-senttinen Murphy on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Japanin B1-liigan itälohkossa pelaavan Gunma Crane Thundersin kanssa.

23.10.2023 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier vei suomalaiskohtaamisen Italiassa

Italiassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskivät yhteen. Roosa Lehtoranta puolestaan debytoi Saksan liigassa.

23.10.2023 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Edon Maxhunin hienoille alkukausille jatkoa

Mikael Jantusen vahva debyyttikausi Paris Basketballin riveissä sai jatkoa viikonloppuna ja Edon Maxhuni oli jälleen liekeissä Le Portelin riveissä. Alex Murphy ja Remu Raitanen pääsivät juhlimaan voittoja Espanjassa.

Näytä lisää vastaavia