Michael Oppland Namika Lahden testiin

22.8.2007 Korisliigan hopeajoukkue Namika Lahti ottaa testiin viime kaudella Tanskan pääsarjassa pelanneen Mike Opplandin. Parimetrinen Oppland tulee Lahteen kahden viikon koeajalle, jonka jälkeen seura päättää hänen mahdollisesta jatkosopimuksestaan.

Oppland on pienen Calumet Collegen kasvatti, joka pelasi hienon tulokaskauden Euroopassa viime kaudella. Tanskan pääsarjajoukkue Hörsholmin riveissä Oppland teki 37 minuutissa keskiarvokseen 23,9 pistettä ja otti 9,3 levypalloa ottelua kohden. 

Päävalmentaja Sami Toiviaisen mukaan nelospaikalla viihtyvä Oppland tuo joukkueeseen korintekovoimaa sekä apuja levypallopelaamiseen.  

- Mike on rautainen pelaaja, joka antaa kaikkensa joka tilanteessa. Uskon Miken tuovan ennestään yritteliääseen joukkueeseemme sen tarvittavan lisävoiman, jolla voimme lähteä taistelemaan Korisliigan kärkisijoista, Toiviainen kertoo. 

Joissakin medioissa jo esillä ollut Kenny Izzon tuleminen Namika Lahteen kaatui agentin kanssa tulleisiin erimielisyyksiin sopimusehdoista. Namika Lahden toinen amerikkalaispelaaja on Ed Williams. 

Oppland-värväyksen lisäksi Namika Lahti on allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen nuorten maajoukkuepelaaja Väinö Kuuselan kanssa. Lahdella on koossa 14 pelaajan rinki, johon kuuluvat Kaspar Andersson, Olli Kaunomäki, Jimi Koskinen, Väinö Kuusela, Teemu Laine, Vesa Mäkäläinen, Ville Mäkäläinen, Tuomas Oja, Mike Oppland, Ville Pekkola, Janne Rekola, Timo Saukkola, Ed Williams ja Ilkka Vuori. Toiviaisen apuna tulee penkin päässä toimimaan Kimmo Kujansivu, Jouni Mäkäläinen ja Ami Pekkarinen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
15.3.2025 20:01 Korisliiga

Pyrintö varmisti alemman jatkosarjan voiton – Kouvot ohitti Nokian kilpailussa viimeisestä playoff-paikasta

Korisliigan alemmassa jatkosarjassa voittivat tänään Tampereen Pyrintö ja Kouvot, ylemmässä Salon Vilpas.

14.3.2025 20:33 Korisliiga

Kobrat voittoon Puittisen tuplatuplan avulla – Karhu kesytti biisonit Loimaalla

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään yksi ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

14.3.2025 16:16 Korisliiga

Kouvot ja Joona Heinonen jatkosopimukseen

Kouvot ja Joona Heinonen ovat sopineet jatkosta 1+1 -vuotisella sopimuksella. Heinonen pelaa tällä hetkellä Kouvoissa ensimmäistä kauttaan. Ennen Kouvoihin tuloaan Heinonen pelasi useamman kauden Espanjassa.

12.3.2025 20:42 Pääjuttu

Alemman jatkosarjan playoff-paikoista tiukka taistelu – ylälohkossa kotiedut lukittu

Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.

12.3.2025 15:42 Korisliiga

Kalib Boone Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.

8.3.2025 19:40 Korisliiga

Kouvot ei suostu taipumaan – tavoittelee yhä playoff-paikkaa

Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.

7.3.2025 20:46 Korisliiga

BC Nokia hallitsi peliä kummassakin kenttäpäädyssä – veti pidemmän korren lähes kaikissa tilastokategorioissa

BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.

5.3.2025 20:29 Korisliiga

Korihaiden debyytti uudessa kotihallissa äityi jännitysnäytelmäksi – Kauhajoki kukisti Seagullsin

Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

4.3.2025 20:25 Korisliiga

Nokia kaatoi KTP:n kolmannen jakson kirin avulla – Honka Pyrintöä vahvempi Espoossa

Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.

3.3.2025 10:18 Korisliiga

Bojan Sarcevic upeaan rajapyykkiin

Korihaiden 37-vuotias takamies Bojan Sarcevic pelasi viikonvaihteessa Kauhajoella 800. Korisliiga-ottelunsa.

Näytä lisää vastaavia