2.5.2005 Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama Scavolini Pesaro menetti toiveensa pudotuspeleistä jo ennen runkosarjan päätöskierrosta. Pesaro pisti pettymyksen sivuun ja tarjoili kotiyleisölleen voiton kauden viimeisessä pelissä kaatamalla Varesen lukemin 99-83. Seuraavassa sähkeitä Euroopasta.
Pesaro sijoittui Italian liigan runkosarjassa yhdeksänneksi voittosuhteella 15-19 jääden ensimmäisenä joukkueen pudotuspelien ulkopuolelle.
Maanosan kovimmassa seurajoukkuekilpailussa Euroliigassa joukkue raivasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon.
Möttölä pelasi Varesea vastaan 19 minuuttia, joiden aikana hän nosteli yhdeksän pistettä ja kahmi viisi levypalloa. Rannikon tilille kirjattiin kolme pistettä, kaksi levypalloa ja yksi riisto 14 peliminuutissa.
209-senttinen Möttölä esiintyi kaikissa Pesaron 34 Italian liigan ottelussa. Keskiarvoikseen Möttölä tehtaili 11,6 pistettä ja 5,6 levypalloa.
Möttölä on tullut vuosien saatossa tunnetuksi hyvästä heittokädestään, eikä kulunut kausi tehnyt tähän poikkeusta. Hän upotti kahden pisteen heittonsa 54,5 prosentin (116/213), kolmosensa 38,8 prosentin (31/80) ja vapaaheittonsa 85,4 prosentin (70/82) tarkkuudella.
Pelintekijä Rannikon peliaika koki inflaation, kun valmentaja penkin päässä vaihtui kesken kauden. Pelaamassaan 31 ottelussa Rannikko vietti kentältä lopulta keskimäärin 12,8 minuuttia. Niiden aikana hän tekaisi 3,4 pistettä, otti 0,8 levypalloa, riisti 0,7 kertaa ja antoi 0,7 syöttöä. Myös Rannikon osumatarkkuuden kolmosissa ja vapaaheitoissa olivat hyvät, 39,3 (24/61) ja 91,7 (22/24) prosenttia.
Möttölällä on vuosi Pesaro-sopimustaan jäljellä. Rannikko sen sijaan on kauden päättymisen myötä vapailla markkinoilla.
Saksan Bundesliigassa on saatu niinikään runkosarja päätökseen. Jukka Matisen edustama ja maan mestaruutta puolustava Frankfurt Skyliners sijoittui runkosarjassa neljänneksi ja omaa puolivälierissä kotikenttäedun. Vastaan sille asettuu viidenneksi tullut Artland Dragons.
Skylinersin voittosuhde runkosarjassa oli 19-11. Tappiosarakkeeseen tuli lisämerkintä päätöskierrokselta, jolla Frankfurt hävisi vieraissa Leverkusenille niukasti 77-79. Matinen pelasi 26 minuuttia, teki kuusi pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi kaksi koriinjohtanutta syöttöä.
Henrik Dettmannin valmentama ja Mikko Noopilan edustama Braunschweig puolestaan päätti runkosarjan voittoon. Se selätti Tübingenin 87-78 Noopilan ollessa pelistä sivussa. Braunschweig nousi sarjataulukossa lopulta sijalle 12, vaikka oli alkukaudesta putoamisuhan monta sijaa alempana.
Dettmann otti joulukuussa valmennusvastuun Braunschweigissa ja hänen johtamaan joukkueen voittosuhde oli Bundesliigassa ja europeleissä 14-13, kun alkukausi sujui voittosuhteella 6-13.
Noopila pelasi Bundesliigassa 27 ottelua 5,0 pisteen, 2,4 levypallon ja 0,8 riiston keskiarvoilla, jotka hän kokosi pelattuaan keskimäärin 15,1 minuuttia ottelua kohden.
Ranskan liigassa Antti Nikkilän Gravelines kärsi viidennen peräkkäisen tappionsa, kun Chalon osoittautui kotikentällään vahvemmaksi lukemin 82-75. Nikkilä kirjautti tilastoihin kaksi pistettä ja yhden torjunnan yhdeksässä minuuttissa.
Myös Gordon Herbertin valmentama Paris Racing kärsi tappion. Cholet puristi siitä niukan 76-75-vierasvoiton.
Itävallan liigassa Iiro Tenngrenin edustama Wörthersee Pirates hävisi Traiskirchenille vieraissa 77-85 suomalaislaiturin loistopelistä huolimatta. 204-senttinen Tenngren punnersi 22 pistettä, repi yhdeksän levypalloa ja antoi kolme syöttöä 34 minuutissa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.