10.5.2021 10:50 Naisten Korisliigassa pelaavan lappeenrantalaisseuran uusi päävalmentaja on viime kaudet Peli-Karhujen apuvalmentajana toiminut Petri Joukainen.

Petri Joukainen on naisten Korisliigassa pelaavan Catzin uusi päävalmentaja. Kuva: Ville Vuorinen
Joukainen, 41, on käynyt Kotkassa läpi valmentajapolun aina mineistä edustukseen saakka. Peli-Karhujen edustusjoukkueen apuvalmentajana Joukainen toimi 2018–19 ja 2019–20.
– Olen todella kiitollinen mahdollisuudesta valmentaa Catzissa. Ensi kaudella on luvassa vauhdikasta menoa parketilla. Toivottavasti saadaan ihmiset takaisin lehtereille meidän tueksi, Petri Joukainen sanoo Catzin tiedotteessa.
– Petri näkee kokonaisuuden ja tietää miten nuoria pelaajia kehitetään. Heti keskustelun alusta lähtien olimme iloisia asenteesta, jolla hän mukaan lähtee. Petri näki edessään hienon tilaisuuden päästä kehittämään perinteikästä ja menestyksekästä seuraa, Catzin puheenjohtaja Tiina Ihalainen kertoo.
Catzia edelliset 11 kautta päävalmentajan paikalta luotsannut Mika Haakana siirtyy uusien haasteiden perään. Haakanan päävalmentajakaudella Catz voitti naisten Korisliigassa viisi mestaruutta, kolme hopeaa ja yhden pronssin.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.
Torpan Pojat on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen Carmen Tyson-Thomasin kanssa. ToPon naisten joukkue on Naisten Korisliigassa tällä hetkellä seitsemäntenä, kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua.
Viimeiset neljä kautta Hongan naisten joukkueen apuvalmentajana ja naisten I divisioona -joukkueen sekä U19-tyttöjen päävalmentajana toiminut Reetta Piipari siirtyy tulevalle pelikaudelle 2026-27 naisten Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.
Pyrintö on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Bryanne ”Bree” Olsonin kanssa. Vuonna 1999 syntynyt, 180-senttinen takapelaaja pelasi yliopistovuosien jälkeen kauden 2023-24 Ranskassa NF3-sarjan Etoile Riez Vie Basketissa 16,9 pisteen ja 10,2 levypallon keskiarvolla.
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Honka sai vieraakseen Vimpelin Vedon. Vierasjoukkue meni ottelussa menojaan ja vei sarjapisteet mukanaan. Ottelu päättyi 94–74.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Peli-Karhut ja BC Nokia.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky sai vieraakseen paikallisvastustaja ToPo:n. Ottelu päättyi Märskyn voittoon 71-64 ja se kaatoi ToPo:n kolmannen kerran tällä kaudella.