PuHu pilasi Kouvojen juhlat

5.12.2004 Kouvolan Kouvot vietti viikonloppuna seuran 40-vuotisjuhlia, mutta ei päässyt juhlimaan kotivoittoa Sparliigan sunnuntaikierroksella, kun Vantaan Pussihukat vei juhlaottelun voiton 81-90 (40-55) tuloksella.

Neljännen peräkkäisen voittonsa ottanut PuHu johti hyvällä heittopelillään ottelua koko ajan. Vierailla riitti ratkaisijoita kotijoukkuetta enemmän, vaikka Marckell Patterson nousikin 34 pisteellään voittajien ylivoimaiseksi ykköseksi. 

PuHu sai kovana kolmen pisteen heittojoukkueena kunnostautuneen Kouvojen kolmoset kiinni, kun isännät osuivat kaaren takaa 22 yrityksellään vain neljästi.

Kouvoista oli Jermaine Dearman 19 pisteellään tehokkain. 

Korihaille vihdoin vierasvoitto

Uudenkaupungin Korihait otti vihdoin kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun se jatkoi Joensuun Katajan tappiosumaa täpärällä 92-96 (41-47) voitollaan. Vieraat hallitsivat peliä ja johtivat neljännellä jaksolla jo 15 pisteellä, mutta Katajan kiri kantoi lopussa tiukimmillaan kolmen pisteen päähän. 

Korihailta löytyi täysi viisikko vähintään 15 pistettä tehneitä pelureita, joista kauden piste-ennätyksensä 21 tehnyt Mikko Jalonen oli tehokkain. Korihaiden uusi amerikkalaispeluri Ashley Champion tuli ja meni ilman ainuttakaan peliä. Mies oli saanut agentiltaan erilaista tietoa sopimuksestaan eikä suostunut allekirjoittamaan paperia. Näin Korihait päätti jatkaa jo potkut saaneen Ed Dotsonin kanssa, joka kiitti tekemällä Joensuussa 18 pisteestään 16 toisella puoliskolla. 

Yhä ilman jalkavaivaisia Jyri Lehtosta ja Llewellyn Smalleyta pelanneesta Katajasta Sami Laaksonen nousi 24 pisteellään tehokkaimmaksi. 

Cup-finaalin esiottelu Lahdessa 

KTP hävisi jo toistamiseen tällä kaudella ensi sunnuntain Suomen Cupin finaalivastustajalleen Namika Lahdelle, nyt vieraspelissä Lahdessa 108-88 (49-41) tuloksella.  

Kotijoukkue sai heittopelinsä hyvin sujumaan ja hallitsi lisäksi korinalustoja viemällä levypallot selvästi 45-25. 

Monte Cummings pussitti lahtelaisille 33 pistettä, Sami Lehtoranta 26 ja vain kerran ohi heittänyt teki Marion Woodson 19 pistettä 14 levypallonsa lisäksi. 

Kotkalaisjoukkueesta Robert Owens heitti 32 pistettä ja Brandon Robinson 17, mutta kaksikon yhteistyö muun joukkueen kanssa jäi vajavaiseksi. 

Honka voittoputkessa 

Honka jatkaa kipuamistaan kohti sarjataulukon kärkeä, kun espoolaiset hakivat neljännen peräkkäisen voittonsa nyt Äänekoskelta. Vierasvoitolla 76-79 (42-35) Honka kuittasi myös aiemmin syksyllä Huimalle kärsimänsä kotitappion. 

Huima hallitsi peliä kolme jaksoa ja lähti viimeiselle neljännekselle 12 pisteen johdossa. Loppu oli kuitenkin vierasjuhlaa, kun Huima hukkasi korintekotaitonsa ja Honka voitti viimeisen jakson 15 pisteellä.  

Tarkasti kolmosia upottanut Kimmo Muurinen oli 16 pisteellä Hongan tehokkain. Olli Nikitin heitti 13 pistettä ja hänen tuuraajakseen pelinrakentajaksi tullut Petteri Koponen rakensi myös lopussa vahvasti vierasvoittoa. 

Jeremiah Johnson heitti Huimalle 24 ja Bastian Kordyaka 20 pistettä. 

(STT)

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
30.11.2022 23:32 Korisliiga

Illan molemmat kamppailut ratkaistiin voittoheitolla – voittajina Pyrintö ja Kouvot

Miesten Korisliiga-illan voittajia tänään olivat Tampereen Pyrintö ja Kouvot, joista kumpikin varmisti pisteet nimiinsä vasta loppusummerin soidessa.

30.11.2022 23:27 FIBA Europe Cup

Kauhajoki raivasi tiensä FIBA Europe Cupin jatkopeleihin hienolla vierasvoitolla

Kauhajoki kohtasi keskiviikkona alkulohkon päätösottelussa portugalilaisen Sporting CP:n. Kaksijakoinen ottelu kääntyi Kauhajoen voittoon vahvan toisen puoliajan turvin lukemin 84–93 (45–34). Voitto varmisti samalla kauhajokisten lohkovoiton.

29.11.2022 20:33 Korisliiga

Seagulls jätti kolmannella jaksolla Nokian takapeiliin ja rynnisti voittoon

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian välinen kohtaaminen päättyi 94–73.

29.11.2022 19:39 Korisliiga

Jyri Lehtonen jatkaa Kouvoissa kauden jälkeenkin

Korisliigan kokenein aktiivinen päävalmentaja Jyri Lehtonen jatkaa työtään Kouvojen peräsimessä myös ensi kaudella.

28.11.2022 11:45 Suomen Cup

Suomen Cupin valintatilaisuus maanantaina suorana YouTubessa klo 13

Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.

27.11.2022 21:06 Pääjuttu

Hongalle kolmas voitto – "Onnistuimme aloittamaan paremmalla energialla"

Tapiolan Honka haki vierasvoiton Lahdesta miesten Korisliigassa.

26.11.2022 22:28 Korisliiga

Kauhajoelle voitto kärkikamppailussa – myös KTP vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui viidellä ottelulla. Voittoihin illan peleissä ylsivät Kauhajoki, Seagulls, Pyrintö, BC Nokia ja KTP.

24.11.2022 13:30 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat ratkenneet

Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.

23.11.2022 23:38 FIBA Europe Cup

Kauhajoelle avaustappio eurokentillä – jatkopaikka silti äärimmäisen lähellä

Kauhajoki koki ensimmäisen kotitappion uudella IKH Areenalla, kun puolalainen Anwil Wloclawek haki 87–93 (43–48) -vierasvoiton FIBA Europe Cupin runkosarjan viidennellä kierroksella.

23.11.2022 21:53 Pääjuttu

Jatkoa kolmelle voittoputkelle – juhlijoina Vilpas, Kobrat ja Seagulls

Miesten Korisliigassa voiton veivät tänään Salon Vilpas, Kobrat ja Helsinki Seagulls.

22.11.2022 20:42 Korisliiga

KTP katkaisi tappioputkensa – Kataja hätyyttelee sarjakärkeä

Miesten Korisliigassa sarjapisteet ottivat tänään KTP-Basket ja Kataja Basket.

21.11.2022 08:09 Korisliiga

Lahti Basketballin ja Pieti Poikolan tiet eroavat

Viiden ottelun tappioputkeen Korisliigassa ajautunut lahtelaisseura on purkanut päävalmentaja Pieti Poikolan sopimuksen.

19.11.2022 20:13 Korisliiga

Hannes Pöllä palasi kentälle ja laittoi tuulemaan – suomalaissenttereillä onnistunut ilta

Miesten Korisliiga-illassa nähtiin neljän ottelun edestä jännitystä. Voittajina maaliin tulivat Kouvot, Kauhajoki, Salon Vilpas ja BC Nokia.

18.11.2022 21:22 Korisliiga

Lassi Nikkarisella tehokas ilta Seagullsin voitossa – Kobrat jatkaa yhä sarjakärkenä

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Helsinki Seagulls ja Kobrat.

18.11.2022 19:07 Korisliiga

Jahlil Tripp liittyy Hongan Korisliiga-joukkueeseen

Jahlil Tripp tuo lisää ajouhkaa Tapiolan Hongalle.

16.11.2022 20:51 Korisliiga

Korisliiga palasi tauolta: Katajan Turnerille tuplatupla heti liigadebyytissä

Miesten Korisliigassa juhlivat tänään Kataja Basket ja sarjakärkeä hätyyttelevä Kauhajoki.

15.11.2022 10:49 Korisliiga

BC Nokialla iso kasa pelaajauutisia – Malik Benlevi, Ryan Batte ja Tevaun Kokko liittyvät, Xavier Ford poistuu

BC Nokia on kiinnittänyt pelaajistoonsa Malik Benlevin ja Ryan Batten. Tevauan Kokko palaa joukkueeseen Latviasta. Xavier Fordin sopimus on purettu.

10.11.2022 09:36 Korisliiga

Lamonte Turner täydentää Katajan kokoonpanoa

Tennesseessä ja Sloveniassa pelannut Lamonte Turner korvaa Christian Keelingin Kataja Basketissa.

8.11.2022 12:16 Korisliiga

Nenoselle 700 onnistunutta kolmen pisteen heittoa täyteen

Parhaillaan maajoukkuetauolla olevassa Korisliigassa nähtiin viikonloppuna yksi rajapyykin ylitys, kun Vilppaan Juho Nenonen ylsi 700. onnistuneeseen kolmen pisteen heittoon Korisliigan runkosarjassa.

6.11.2022 19:43 Korisliiga

Severi Kaukiaisen johtamat hyökkäykset veivät Kauhajoen yli 30 pisteen voittoon

Kauhajoki kaatoi kotonaan Korihait luvuin 80–48. Severi Kaukiainen merkkautti tuplatuplan.

Näytä lisää vastaavia