Suomi historialliseen turnausvoittoon puhtaalla pelillä

6.8.2004 Suomen miesten maajoukkue jatkoi hyviä otteitaan Tampereella järjestetyssä Baltic Sea Cupissa voittamalla turnauksen päätösottelussa Latvian 96 – 77 (50-43). Näin Suomi jatkoi turnausten voittokulkua ottaen toisen perättäisen turnausvoiton.

Torstain Ruotsin ottelun voitolla Suomi oli varmistanut koko turnauksen voiton jo ennen Latvia peliä. Tämä tarkoitti sitä, että valmennusjohdon oli mahdollista huiliuttaa muutamia joukkueen avainpelaajia ja näin sekä Teemu Rannikko että Mikko Noopila seurasivat ottelua siviilivarustuksessa.

Tämä ei kuitenkaan joukkueen tahtia hidastanut, vaan se otti ohjat käsiinsä ottelun ensiminuuteista lähtien. Joukkue juoksi nopeasti taululle lukemat 9-2 ja hallitsi pelitilanteita selvästi. Nuori Latvian joukkue oli selvästi väsynyt, sillä ennen Tampereelle tuloaan joukkueen runko oli pelannut alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa.

Latvia jaksoi Suomen vauhdissa ensimmäiset 15 minuuttia, jolloin Latvia johti ottelua ainoan kerran (33-36). Tämän jälkeen johto kääntyi takaisin isännille, Suomen viedessä ensimmäisen puoliskon viimeiset viisi minuuttia lukemin 17-7 ja siirtyi tauolle 50-43 tilanteessa.

Kolmannelle jaksolle pukuhuoneesta asteli sisukas Suomi, joka jatkoi siitä mihin ensimmäinen puolisko päättyi. Suomi juoksi Latvialta karkuun ja yleisöä hemmoteltiin muutamilla komeilla donkeilla, joista vastasivat mm. Kimmo Muurinen ja Tuukka Kotti. Kolmas neljännes meni Suomelle 25-10 ja peli oli ratkennut. Näin viimeisellä neljänneksellä lähinnä odoteltiin loppusummerin soittoa.

Suomi onnistui laajalla rintamalla, sillä peräti kuusi pelaajaa ylsivät kaksi numeroisiin lukuihin. Joukkueen pistenikkariksi nousi Sami Lehtoranta, joka sai kasaan 19 pistettä. Ottelun toisen puoliskon ehdoton valopilkku oli Jukka Kataja, joka pelasi pirteästi tehden 10 pistettä.  

Kasassa lahjakas ryhmä – vaikeat karsinnat tulossa

Ottelun jälkeen maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann ynnäsi kolmipäiväisen turnauksen antia yhteen.

- Olemme vielä tien alussa, mutta tämä turnaus antoi paljon positiivisia singnaaleita tulevaisuutta ajatellen. Tämä turnaus meni pitkälti toisiimme tutustuessa, sillä on aivan eri asia nähdä pelaajat tositoimissa kentällä kuin harjoituksissa, kertoi joukkueen päävalmentaja Dettmann.

Maajoukkue valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin varsin tiiviin ohjelman mukaan. Seuraavat neljä viikkoa joukkue on käytännössä koko ajan yhdessä. Joukkue jatkaa samalla kokoonpanolla leireilyään ensi viikolla Vierumäellä.

- Meillä on kasassa lahjakas ryhmä. Kaipaamme toki vielä kovuutta puolustukseen, mutta silläkin osa-alueella ollaan menty eteenpäin. Möttölä - Kotti - Matinen -kolmikko tulee varmasti olemaan jatkossa tukipilarimme puolustuspäässä. Kotin pelaaminen muutenkin ilahdutti minua suuresti, Dettmann analysoi joukkueen pelaajia.

Suomi pelaa omaa EM-karsintaansa B-lohkossa eli ei niiden 24 maan mukana, jotka kamppailevat päästystä ensi vuoden EM-kisoihin. Dettmann näkee, että nykyisellä joukkueella olisi mahdollisuudet jopa EM-kisoihin asti.

- Kaadoimme nyt kolme A-lohkon joukkuetta tässä turnauksessa. Vaikka Latvia olikin mukana nuorella joukkueella, antaa tämä selvää singnaalia siitä, että voisimme pelata ensi vuoden kisapaikasta, jos nykyinen karsintasysteemi olisi erilainen.

- Nousu A-lohkoon vaatii meiltä paljon ponnisteluja, sillä lohkomme ei todellakaan ole helppo. Vain voittaja nousee jatkokarsintoihin, joten tämä ei anna yhtään virhettä anteeksi, Dettmann pohtii syyskuussa pelattavia karsintoja, jotka alkavat Georgiassa, jossa kotijoukkue marssii kentälle kolmen NBA-pelaajan tähdittämänä.

Suomen joukkue jatkaa valmistautumistaan karsintoja varten ensin Vierumäellä ja reilun viikon kuluttua Belgiassa, jossa se kohtaa isäntämaan tuplamaaotteluissa. 

Suomi – Latvia 96 – 77 (50-43), Baltic Sea Cup, Tampere 6.8.2004

Sami Lehtoranta

19/6

Martti Kuisma

12/2

Jukka Kataja

10/1

/5 riistoa

Pasi Riihelä

6/4

Tuukka Kotti

8/9

Kimmo Muurinen

12/4

Jukka Matinen

12/3

Jyri Lehtonen

5/2

/5 syöttöä

Olli Nikitin

0/0

Hanno Möttölä

10/3

Petri Virtanen

2/1

Mikko Niemi

0/1

Suomi voitti turnauksen historiallisesti toisen kerran peräkkäin. Lopullinen järjestys turnauksessa oli: Suomi, Ruotsi, Viro, Latvia.



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia