14.8.2008 Porvoon Tarmo on valmistautumassa Korisliigan kauteen lähes samalla kotimaisella miehistöllä, joka viime keväänä selviytyi pudotuspeleihin. Joukkueessa jatkavat mm. kapteeni Mikael Holme, Ville-Pertti Lind ja Esa Mäki-Tulokas.
Tarmo-ryhmässä on kesän aikana tapahtunut vain pieniä muutoksia. Janne Hytönen palasi kotiinsa Keski-Suomeen, mutta kevätkierroksella selkävaivojensa vuoksi sivussa ollut Ville-Pertti Lind, 27, palaa ruotuun ja aloittaa viidennen pelikautensa Tarmon sinivalkeissa väreissä.
Mikael Holme, 29, puolestaan aloittaa jo kahdeksannen kautensa Tarmossa. Esa Mäki-Tulokkaalle, 26, kausi Tarmossa on toinen Yhdysvalloissa vietettyjen opintovuosien jälkeen. Mäki-Tulokas viimeisteli viime kauden runkosarjassa keskimäärin 13,4 pistettä ottelua kohden.
Myös Pasi Pekkola, 26, ja Henri Hirvikoski, 22, jatkavat porvoolaisseurassa ja edustusjoukkueen rinkiin lukeutuvat niin ikään Kai Forsman, Kasimir Hytönen, sekä A-juniori-ikäiset Tarmo-kasvatit Teemu Hartikainen, Tony Lindo ja Eemil Oikari.
- Olemme harjoitelleet kesällä tunneilla mitattuna vähemmän, mutta tehokkaammin kuin edellisenä kesänä. Kotimainen osastomme on kehittynyt kokonaisuudessaan. Pelaajat tulevat saamaan pelikentällä enemmän mahdollisuuksia luovuuteen ja pelityylimme sekä -kuviomme kokevat täydellisen muutoksen. Ulkomaalaiset vahvistuksemme valitaan myös siltä pohjalta, että sopivat uuteen pelityyliimme, kertoo Tarmon päävalmentajana jatkava Lars Ekström seuran nettisivuilla.
Tarmo etsii vahvistuksia pelintekijän tontille sekä korin alle.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.