Tuomas Iisalon johtama Merlins Crailsheim iskee Bayern Münchenin kimppuun pudotuspeleissä

19.5.2021 10:37 Suomalaisen valmennuskolmikon Tuomas Iisalon, Joonas Iisalon ja Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim aloittaa pudotuspelit Saksan Bundesliigassa keskiviikkona. Merlinsillä on edessään kova haaste, sillä vastaan asettuu Euroliigassa tällä kaudella hienosti menestynyt Bayern München.

Merlins aloittaa historiansa ensimmäiset pudotuspelit. (Kuva: Philipp Reinhard / philippreinhard.com)

Merlins sijoittui runkosarjassa sensaatiomaisesti viidenneksi 24 voiton ja 10 tappion saldolla. Sarjapaikan säilyttäminen tavoitteenaan kauteen lähtenyt joukkue olikin Bundesliigan runkosarjan suurin yllättäjä. Kyseessä on ensimmäinen kerta seurahistoriassa, kun Merlins selvisi Bundesliigan pudotuspeleihin.

- Ennen kauden alkua kukaan ei odottanut meiltä mitään. Meiltä meni budjetti merkittävästi alas edelliskaudesta, niin kuin monilla muillakin Bundesliigajoukkueilla. Saimme kauteen hyvän startin, ja vaikka meille tuli loukkaantumisia avainpelaajille kauden aikana, niin pystyimme ylläpitämään vireen loppuun saakka. Kauteen mahtui pari pientä notkahdusta juuri loukkaantumisten aikaan, mutta järjestelimme rooleja uudelleen ja löysimme taas reseptin, Iisalo kertaa runkosarjan vaiheita.

Huippukauden jälkeen Merlinsille kävi hieman huono tuuri pudotuspelien suhteen, kun Euroliigassa pudotuspeleihin itsensä pelannut, ja viikonloppuna Saksan cupin voittoa juhlinut, Bayern München tuli vastustajaksi. Bundesliigan lopussa Bayern lepuutti avainpelaajiaan keskittyäkseen Euroliigan loppuratkaisuihin, ja sen johdosta se tipahti runkosarjassa lopulta neljänneksi.

- Koko seuralle, kannattajille, pelaajille ja staffille oli hieno palkinto, että pääsimme pudotuspeleihin. Palkinto oli sitten Bayer Münchenin kohtaaminen, Iisalo naurahtaa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Joukkueet kohtasivat kauden aikana Bundesliigassa kahdesti. Alkukaudesta Merlins kaatoi upeasti Bayernin vieraskentällä jatkoajan jälkeen ja kotikentällään Merlins piinasi Bayernia aina viimeiselle minuutille saakka, mutta taipui lopulta viidellä pisteellä.

- Pelasimme Bayernia vastaan kaksi erittäin hyvää peliä runkosarjassa, ja näytimme molemmissa peleissä pystyvämme haastamaan heidät. Luonnollisesti Bayern on edelleen suurin mestarisuosikki, mutta pelityylillisesti se ei ole meille pahimmasta päästä.

Merlins on kärsinyt kauden aikana loukkaantumisista eikä tilanne ole helpottunut pudotuspelien alla. Vilppaastakin viime kaudelta tuttu Tim Coleman sekä joukkueen avainpelaajiin kuulunut Haywood Highsmith ovat jo palanneet Yhdysvaltoihin kuntouttamaan vammojaan. Highsmithin korvaajaksi hankittu Jermaine Haley on sivussa ainakin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen.

Paperilla ennakkoasetelmat ovat selvät, mutta pelit ratkaistaan kentällä ja kentän laidalla. Iisalo on veljensä Joonaksen ja Juho Kailion kanssa tutkinut tarkkaan Bayernin heikot kohdat.

- Bayernilla on uskomaton kyky hidastaa peliä ja pelata hidasta puolen kentän peliä muuttaen peli rumannäköiseksi. Yksi iso tekijä on, kuinka saamme nopeutettua heidän peliään ja kuinka me pääsemme juoksemaan kenttää sekä sekoittamaan heidän rytmiään. Myös se, että miten saamme kontrolloitua heidän vahvaa postpelaamista ja sitä kautta heidän hyökkäyslevypalloja.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa ja koronapandemian takia kotiedun omaava joukkue pelaa kaksi ensimmäistä peliä kotonaan, jonka jälkeen ottelupari siirtyy heikommin sijoittuneen kotikentälle kahdeksi peliksi.  Ottelutahti on tiukka, sillä pelejä on joka toinen päivä.

- Se asettaa omat haasteensa pienellä rotaatiolla toimiville joukkueille, jotka luottavat intensiteettiin ja vauhtiin, kuten meille. Se tuo ehdottomasti oman lisämausteensa ottelupariin.

Bayernin viime kausi päättyi pahaan floppiin kauden päättäneessä kuplassa, kun se putosi jo puolivälierissä. Sen jälkeen joukkue muuttui täksi kaudeksi ja se teki saksalaista korishistoriaa selviämällä Euroliigassa pudotuspeleihin ja sijoittuen runkosarjassa viidenneksi. Viime viikonloppuna Bayern voitti Saksan cupin eikä sille kelpaa muu kuin tuplamestaruus.

- Meille kausi on ollut jo kokonaisuudessaan suurenmoinen menestys. Kaikki paineet ovat Bayernilla ja heiltä odotetaan pelkästään mestaruutta. Me voimme lähteä ikään kuin pelaamaan talon rahoilla eikä meillä ole mitään menetettävää. Lähtökohtaisesti altavastaajan asema on sopinut meille hyvin koko kauden, Iisalo muistuttaa.

Elisa Viihde Sport näyttää kanavillaan Crailsheimin ottelut suorina suomeksi selostettuna. Kanavalla tuhti tarjonta Bundesliigaa sekä Espanjan ACB-liigaa aina ratkaisuun saakka.

 
18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

7.6.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

Näytä lisää vastaavia