27.5.2021 09:18 Unified-koripallon lisäksi vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukeva We deliver -rahasto on aiemmin valittu Planet Companyn asiantuntijoiden toimesta vaikuttavaksi teoksi.
Planet Company on paikka, jossa ihmiset voivat tutustua organisaatioiden aidosti merkityksellisiin tekoihin, joiden vaikuttavuus on kestävän kehityksen asiantuntijoiden todentama. Planet Company kerää eri toimijoiden kaikki yhteiskunnallisesti vaikuttavat teot yhdelle alustalle.
Unified-koripallossa kehitysvammaiset ja muut erityistä tukea tarvitsevat urheilijat pelaavat samoissa joukkueissa vammattomien Unified-partnereiden kanssa. Lajissa painottuvat sosiaaliset elementit: tarkoitus on saada kehitysvammaiset ja vammattomat nuoret kohtaamaan toisensa ja samalla parantaa kehitysvammaisten harrastusmahdollisuuksia.
- On suuri kunnia, että Koripalloliitolla on kaksi merkittävää tekoa Planet Companyn siipien alla. Tulemme jokainen omista lähtökohdistamme: toisilla voi olla terveydellisiä haasteita harrastuksille, toisilla ne voivat olla taloudellisia. Meidän velvollisuutemme on pitää kaikki tasavertaisena hienossa lajissamme, taustoittaa Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.
Unified-koripallo ja kehitysvammaisten koripallo ovat Special Olympics -lajeja, jotka rantautuivat Suomeen Euroopan komission tukeman Special Olympics -nuorisohankkeen voimin 2010. Nyt reilut 10 vuotta myöhemmin Unified-toimintaan kuuluu 257 urheilijaa, 89 partneripelaajaa sekä 48 valmentajaa. Unified-koripalloa organisoi tällä hetkellä 16 seuraa ympäri Suomen.
Joulukuussa Planet Company lisäsi We deliver -rahaston yhdeksi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi teoksi. Rahaston toiminta arvioitiin mm. Sitran asiantuntijan toimesta.
Sisusudet kaatoi finaalissa Egyptin 26–16 voittaen 2. divisioonan mestaruuden Berliinissä käydyissä Special Olympics -kesämaailmankisoissa. Kisamatkasta muodostui joukkueelle ikimuistoinen.
Suomella on Saksassa maailmankisoissa mukana naisten Unified-koripallojoukkue. Suomesta matkassa on kaikkiaan 65 urheilijan joukkue, Sisujengi. Special Olympics -maailmankisat ovat kehitysvammaisten urheilun suurin tapahtuma.
Special Olympics -koripallossa vietetään Euroopan Basketball Weekiä 26.11.–4.12. Koripalloliitto rohkaisee kaikkia toiminnasta kiinnostuneita olemaan yhteydessä Unified-toimintaa järjestäviin seuroihin.
Parhaillaan vietetään kansainvälistä Special Olympics -viikkoa. Special Olympics –koripallo on nostanut suosiotaan jatkuvasti Suomessa ja parhaillaan syyskaudella viiden eri seuran joukkueet pelasivat tosiaan vastaan.
Olympics-unified-koripalloleiri järjestetään 20.-21.11.2021 Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla yhteistyössä Paralympiakomitean kanssa.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.
Parhaillaan vietetään jokavuotista kansainvälistä Special Olympics -viikkoa. Laurea-ammattikoulun fysioterapeuttiopiskelijat tekivät hienon videon Puhu Junioreiden Unified-joukkueesta.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Vaikka koris on tauolla, ei joukkueesta tarvitse luopua. PuHu Punaisten Unified-joukkue pitää yhteishenkeä yllä tapaamalla toisiaan viikoittain videon välityksellä. Joukkueen valmentaja Pirjo Pellikka pitää säännöllistä yhteydenpitoa erittäin tärkeänä Unified-toiminnan osalta.
Teemu Salmenaho ja Laura Hamdi ovat nuoresta iästään huolimatta Unified-koripallon konkareita. Ulkomaita myöten kokemusta kerännyt kaksikko haluaakin nyt jakaa tietoisuutta ja lajin riemua entistä laajemmalti koko maahan.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.
Special Olympics -unified-koripalloleiri järjestetään 23.–24. marraskuuta Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla yhteistyössä VAU ry:n kanssa.
Suomi lähetti ensimmäistä kertaa sekä miehissä että naisissa joukkueet Unified-koripallon Special Olympics -kesämaailmankisoihin. Naisten joukkue juhli oman divisioonansa voittoa – kisat olivat jättimenestys.
Arabiemiirikuntiin kuuluvassa Abu Dhabissa kirjoitetaan parhaillaan suomalaista koripallohistoriaa. Suomi on lähettänyt ensimmäistä kertaa sekä miehissä että naisissa Unified-koripallon edustusjoukkueensa punnitsemaan taitojaan Special Olympics -kesämaailmankisoihin. Kisat pelataan 14.-21.3.
Naisten ja miesten Unified-joukkueet suuntaavat maaliskuussa Abu Dhabissa järjestettäviin Special Olympics -kesämaailmankisoihin.
Miesten Korisliigassa Salon Vilpas ja Kouvot saivat kumpikin vierasvoiton.
Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.
Koripalloliitto on tehnyt johdonmukaista työtä erotuomaritoiminnan laadun kehittämiseksi ja erotuomareiden riittävyyden varmistamiseksi tehostetusti parin viime kauden aikana. Aktiivisten erotuomareiden määrä on kasvanut liki 40 prosenttia kahdessa vuodessa.
EuroCupin alkulohko saatiin päätökseen tällä viikolla. Pudotuspeleissä suomalaispelaajista nähdään Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.