28.3.2020 20:27 Saksan Bundesliigassa nähtiin tällä kaudella kaksi suomalaispelaajaa, kun Vilma Kesänen, 31, liittyi loppukaudesta suurseura TSV 1880 Wasserburgin mukaan ja Heta Äijänen, 22, pelasi toisen kautensa Donau-Ries Angelsin riveissä.
Vilma Kesänen ehti kartuttaa kokemusta sekä Espanjasta että Saksasta. (Kuva: Ville Vuorinen)
Kesänen aloitti kautensa Espanjan Liga Femenina 2:ssa Barakaldon joukkueessa. Barakaldo oli noussut ensimmäistä kertaa Espanjan kakkostasolle ja taisteli tiukasti sarjapaikastaan. Alkuvuodesta Kesänen sai kuitenkin mahdollisuuden siirtyä Saksan mahtiseura Wasserburgiin eikä jättänyt tilaisuutta käyttämättä.
- Kaikki alkoi Espanjassa ihan hyvin. Pelikaverit olivat tosi mukavia ja paikka oli kiva. Seura pelasi ensimmäistä kauttaan kakkossarjassa ja heillä oli vähän ongelmia eikä kaikki mennyt ihan sulavasti tai suunnitelmien mukaan. Sain sitten Saksasta tosi hyvän tarjouksen ja vaikka aika siellä oli lyhyt, niin se oli tosi loistavaa aikaa. Harmi, että kausi loppui, sillä tuntui että olimme vasta pääsemässä lentoon ja olisimme voineet vielä saavuttaa paljon, Kesänen kertaa tapahtumarikasta kauttaan.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.ALTA MÉDICA ✅
— HGB AUSARTA BARAKALDO (@BARAKALDO__EST) October 16, 2019
Nuestra jugadora @Vblue_ recibió el alta médica el pasado viernes después de estar 1 mes lesionada.
Una gran noticia para nuestro club que podrá disfrutar de la jugadora finlandesa 🇫🇮 en el debut en #ligafemenina2 #elsueñocontinua pic.twitter.com/BdddAdJfgG
Barakaldo lähti kauteen sarjapaikan pitäminen tavoitteena ja se oli hyvässä aikataulussa ennen kuin sarja suljettiin. Kesäsen kanssa Barakaldo nappasi neljä voittoa ja oli alemmassa kastissa, muttei kuitenkaan putoamisuhassa. Kesäsen mielestä edellytyksiä olisi ollut kuitenkin enempäänkin.
- Meillä oli pelaajia jotka ovat pelanneet Espanjan ykköstasolla, mutta pelasimme joukkueena huonosti. Tuloksellisesti emme pelanneet niin hyvin kuin mitä joukkueemme oli paperilla.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.EQUIPO. pic.twitter.com/qmzlVLjEXt
— HGB AUSARTA BARAKALDO (@BARAKALDO__EST) November 3, 2019
Helmikuun alussa Kesänen otti uralleen uuden suunnan, kun siirtyi Saksaan. Kesänen ei ollut aiemmin urallaan pelannut Saksassa, mutta sarja oli muuten tuttu.
- Minulla on ollut aiemmin sopimustarjouksia Saksasta, joten tiesin pystyväni pelaamaan siellä. Sieltä tuli hienoja kokemuksia ja olen tyytyväinen, että he todella halusivat minut sinne ja että lähdin.
Wasserburg on dominoinut Saksan Bundesliigaa tällä vuosituhannella voittaen yhteensä peräti 11 mestaruutta. Menestys näkyi kaikessa joukkueen tekemisessä.
- Organisaation puolesta se oli paljon ammattimaisempi kuin Barakaldo. Wasserburgilla on pitkä ja menestyksekäs historia. Siellä oli todella hyvä ympäristö olla. Täytyy antaa myös hatunnosto valmentaja Sidney Parsonsille, ja oli mielettömän hienoa harjoitella hänen kanssaan joka päivä. Hän on kovan luokan ammattilainen, Kesänen kiittelee.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.ESKERRIK ASKO @Vblue_
— HGB AUSARTA BARAKALDO (@BARAKALDO__EST) February 3, 2020
El viernes llego una oferta de Alemania y todas las partes llegamos a un acuerdo para que Vilma acabe la temporada en el país Germano.
Desearle a Vilma la mayor de las suertes y agradecer su profesionalidad y trabajo que es impecable.#elsueñocontinua pic.twitter.com/bKsx5saV1H
Kesänen ehti pelata Saksassa vain reilun kuukauden ennen kuin sarja päätettiin. Vaikka ennusmerkit olivat ilmassa, tuli ilmoitus Kesäsen mukaan yllätyksenä.
- Meillä oli hyvät aamutreenit ja kaikki olivat valmistautuneet pelaamaan viikonloppuna. Vähän sen jälkeen kuulimme seurajohdolta, että kaikki harjoitustoiminta on peruttu ja liitto pitää illalla kokouksen. Sen jälkeen ilmoitettiinkin jo, että kausi oli nyt tässä ja sopimukset sekä palkanmaksu päättyivät siihen. Seuraavaksi alettiinkin pakata ja matkustamaan kohti kotimaita. Seura hoiti kaiken todella hyvin ja ammattimaisesti eikä se ollut tietenkään heidän vikansa.
Kauden päätyttyä Kesänen siirtää ajatukset hiukan pois koripallosta
- Tarjouksia ensi kaudesta on jo tullut, mutta vähään aikaan ei nyt tule mietittyä korista ja yritetään vain pysyä terveenä. Kesällä sitten pelataan taas 3x3, jos se saadaan pystyyn. Toivottavasti päästäisiin hiljalleen normaaliin elämänrytmiin, toteaa Kesänen.
Vilma Kesäsen tilastot Liga Femenina 2:ssa
Vilma Kesäsen tilastot Bundesliigassa
Äijänen pelasi toisen kautensa Donau-Ries Angelsin riveissä. Nördlingeniläisjoukkue pelasi vahvaa kautta ollen kärkikamppailussa mukana ja oli ehtinyt jo varmistaa pudotuspelipaikkansa ennen kauden päätöstä. Pudotuspelipaikka olisi ollut seuralle balsamia haavoille viime kaudesta, jolloin jo varmalta näyttänyt paikka kahdeksan joukossa lipui käsistä viimeisillä kierroksilla.- Joukkueemme ei ole kovinkaan montaa kertaa selvinnyt pudotuspeleihin eikä menestystä ole tullut ja teimme paljon töitä ja seura panosti tähän kauteen, että pudotuspelipaikka tulisi. Oli sitten aikamoinen pettymys, että kausi päättyi näin.
Äijänen pelasi toista kauttaan Donau-Riesin joukkueessa, mutta muuten vaihtuvuutta oli paljon.
- Meille tuli uusi valmentaja ja muutenkin lähes kaikki meni uusiksi. Meille kehittyi tosi hyvä yhteishenki ja peli oli ihan erilaista kuin viime vuonna. Siksi oli iso pettymys, ettemme päässeet pelaamaan kevään ratkaisuotteluita. Olimme jo aloittaneet valmistautumisen pudotuspeleihin.
Äijäsen kohdalta vastuu vaihteli paljon kauden aikana. Peliaikaa tuli noin kahdeksan minuutin keskiarvolla ja häntä jäi hieman askarruttamaan vastuun pienuus.
- Itselleni tämä oli vaikea kausi. Pelasimme pienellä rotaatiolla ja opin, että valmentajan ja pelaajan välillä täytyy olla hyvä luottamustila. Jos on jotain tekijöitä, jotka eivät toimi, niin niistä pitää pystyä puhumaan. Muutaman kerran yritin valmentajalta kysyä mitä voisin tehdä toisin saadakseni pelata enemmän, mutten saanut hirveästi vastauksia. Hän sanoi, että tein asiat hyvin ja oli minuun tyytyväinen, mutten tiennyt mitä voisin tehdä paremmin ja mitä kehittää, kun minulle ei sitä kerrottu. On valmentajia, jotka pelaavat 6-7 pelaajan rotaatiolla ja ehkä hän on yksi niistä, Äijänen mietiskelee.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Nördlingen Angels ziehen kampflos in die Pokal-Final-Eight ein
— Presse Augsburg (@PresseAugsburg) November 28, 2019
#AngelsDonauRies #AngelsNördlingen #CitybasketsRecklinghausen #DBB #Pokal #XCYDEAngels https://t.co/2vJEQgZVEE pic.twitter.com/sinSRCv1mj
Vuodesta jäi kuitenkin jälleen runsaasti oppia tulevaa varten.
- Opin itsestäni ja koripallosta paljon, ja sellaisia vahvuuksia mitä voin käyttää myös tulevaisuudessa. Ja ainakin olen hyvässä kunnossa.
Äijänen on pelannut kaksi edellisvuotta ulkomailla, mutta jatkossa uusi seura saattaa löytyä kotimaasta.
- Katsotaan nyt ensin mitä tapahtuu. Minulla on opiskelupaikka Jyväskylässä ja olen ollut sieltä nyt kaksi vuotta pois ja se on aika lailla maksimi. Olen miettinyt, että palaisin sinne tämän kauden jälkeen. Koriksen kannalta sitten täytyy katsoa mitä tapahtuu sarjanousujen ynnä muiden kanssa. Jos Pyrintö saa paikan Korisliigasta, niin se voisi olla yksi vaihtoehto tai jos JBA nousee, niin voisi auttaa heitä, Pyrinnön kasvatti pohtii.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.
Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.
Saksan Bundesliigassa nähdään tällä kaudella mielenkiintoinen suomalaisvalmentajien kohtaaminen, kun veljekset Tuomas ja Joonas Iisalo ovat vastakkaisilla puolilla. Tuomas jatkaa Bonnin päävalmentajana, kun taas Joonas sai pestin MLP Academics Heidelbergin käskijänä.