18-vuotiaat pojat masensivat Saksan jatkoajalla

24.7.2013 21:45 Shawn Hopkins aloitti kolmosillaan Suomen kirin, kun 18-vuotiaat pojat nujersivat EM-jatkosarjan avausottelussa Saksan jatkoajalla 85–82 (42–44, 77–77). Myös 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt pääsivät keskiviikkona maaotteluiden makuun.

Juho-Matti Henttonen jatkoi hyviä otteitaan 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen kaataessa Saksan.

Riku Laine ja 16-vuotiaat pojat taipuivat Englannille Tikkurilassa. Kuvat: Johan Paulin.

Saksa hallitsi 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Suomea hienokseltaan varsinaisen peliajan viime minuuteilla, mutta Shawn Hopkinsin oikeisiin aikoihin osuneet kolmoset toivat Suomen kuuden pisteen takaa tasoihin.

 

Jatkoajalla Suomi tarrasi heti tahtipuikkoon, kun Tuomas Hirvosen ja Shawn Hopkinsin kakkoset sekä Alexander Madsenin kolmonen takasivat ”Sudenpennuille” 84–77-johdon kahdessa minuutissa. Saksa piipahti vielä kahden pisteen päässä, mutta Suomi sai päätettyä ottelun kolmen pisteen voittoon.

 

– Tasaista puurtamista läpi koko ottelun, ja Hopkinsin kolmosten jälkeen saimme jatkoajalla pidettyä pelin hallinnassamme, 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ray Ailus kuittasi.

 

– Juho-Matti Henttonen (19/5) ja Tuomas Hirvonen (12/5/10 syöttöä/5 riistoa) ovat olleet tässä turnauksessa selkeää parhaimmistoamme ja jatkoivat hyvää suorittamistaan myös tänään, kiitteli Ailus.

 

Hopkinsin (18/3), Hirvosen ja Henttosen lisäksi Alexander Madsen (18/8) pelasi ottelussa kelpo minuutit.

 

18-vuotiaat pojat kohtaavat torstain jatkosarjaottelussaan Norjan.

 

Englanti karkasi 16-vuotiailta pojilta toisella neljänneksellä

 

Suomen 16-vuotiaat pojat hioivat EM-kisakuntoaan keskiviikkona Tikkurilassa Englantia vastaan. Suomi johti ottelua seitsemällä pisteellä avausjakson jälkeen, mutta Englanti otti pelin väkisin hallintaansa toisen jakson ensimmäisen viiden minuutin aikana.

 

Hankkiuduttuaan toisella jaksolla johtoon Englanti onnistui pysyttelemään riittävän etumatkan päässä aina 66–82 (36–44)-voittoonsa asti.

 

– Emme ole vielä riittävän valmiita pelaamaan kovaa, kansainvälisen tason koripalloa. Englanti tuli toisen jakson alusta alkaen kovaa levypalloihin ja ajoi kovaa korille, emmekä pystyneet vastaamaan siihen, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski harmitteli.

 

– Parhaimmillamme pystyimme hyökkäyspäässä pelaamaan ihan riittävällä tasolla, mutta vastapainoksi tuli liikaa tilanteita, joissa emme olleet pelissä sisällä, jatkoi Lohikoski.

 

16-vuotiaiden poikien pirtein oli ensimmäisen ottelunsa sitten B-poikien SM-sarjan ratkaisupelien pelannut Lauri Markkanen (15/5). Myös Matias Suvanto (12/6) ja Riku Laine (8/7/3 riistoa) onnistuivat hetkittäin.

 

Liettua haki revanssin 15-vuotiaista tytöistä

 

Eilen ikäluokkansa (1998 ja myöhemmin syntyneet) ensimmäisestä maaotteluvoitosta nauttimaan päässyt 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui torstaina myöntämään Liettuan paremmakseen pistein 72–75 (27–32, 66–66).

 

Suomi arkaili avauspuoliskolla fyysisemmän Liettuan rymistellessä väkisin korille, mutta päävalmentaja Harri Jokelan tauolla pitämän puhuttelun jälkeen Suomi alkoi nousta liettualaisten rinnalle ärhäkällä joukkuepuolustuksellaan.

 

Johdon vaihduttua 13 kertaa neljännellä jaksolla Liettua sai kuitenkin pari tarvittavaa koria Suomea enemmän jatkoajalla.

 

– Ensimmäinen puolisko oli kaamea, mutta tauon jälkeen kentällä nähtiin sisuuntunut Suomi. Tulimme 12 pisteen takaa mukaan peliin, jonka jälkeen voitto oli ilmassa molemmille joukkueille. Tänään Liettua pelasi todella kovaa koripalloa eiliseen verrattuna, ja siinä on vielä oppimisen paikka meille, Jokela tiivisti.

 

Helmi Tulonen (11/13) ja Kia Vaalavirta (16/6) olivat Suomen tehohait.

 

15-vuotiaat pojat toistamiseen voittoon

 

Ville Tuomisen valmentama Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkue onnistui puolestaan puristamaan toisen perättäisen voiton maineikkaasta Sarunas Marciulionisin koripalloakatemiasta. Tällä kertaa voitto irtosi suomalaisille lukemin 75–42 (31–24).

 

Suomi pelasi käsijarru päällä ensimmäisellä puoliajalla, mutta kolmas jakso merkittiin Suomelle ylivoimaisesti 23-7. Neljännellä jaksolla Suomi keskittyi antamaan liettualaisille viimeistelyiskun.

 

– Kupletin juoni oli ekalla puoliskolla se, että vastustaja pelasi 2-3-paikkaa ja meidän kahdeksas leiripäivämme näkyi siinä, ettei heitossa ollut jalkoja mukana. Toisella puoliskolla juoksimme puolustuksellamme 20 pallonmenetystä vastustajalle ja saimme leirityksen päätettyä oikein onnistuneesti, Tuominen tuumaili.

 

Jyri Eboreime (11/4/5 syöttöä/4 riistoa) oli tasaväkisen suomalaisjoukkion tehoykkönen.

 

 

Suomi – Saksa 85–82 (20–21, 42–44, 56–62, 77–77), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, jatkosarjaa, Strumica (Makedonia) 24.7.2013

 

Suomi: Juho-Matti Henttonen 19/5, Alexander Madsen 18/8, Shawn Hopkins 18/3, Tuomas Hirvonen 12/5/10 syöttöä/5 riistoa, Oskar Michelsen 8/1, Henri Ventoniemi 4/3, Samuli Nieminen 3/1, Aapeli Alanen 3/1, Ville Hänninen 0/1, Ville Wuorenjuuri 0/0, Valtter Kortelainen 0/0, Fiifi Aidoo.

 

Suomi – Englanti 66–82 (21–14, 36–44, 53–61), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 24.7.2013

 

Suomi: Lauri Markkanen 15/5, Matias Suvanto 12/6, Riku Laine 8/7/3 riistoa, Matias Oksa 7/5, Tommi Rasi 6/2, Edon Maxhuni 6/1, Lassi Nikkarinen 4/2, Robert Bärlund 4/1, Jonathan Guzman Monet 2/2, Alexander de Miguel Lamminen 2/1, Lasse Gummerus 0/0, Sakari Laakso.

 

Liettua – Suomi 75–72 (17–16, 32–27, 48–46, 65–65), 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 24.7.2013

 

Suomi: Mona Luoto 0/0, Anna Lebedeff 0/1, Lotta-Maj Lahtinen 7/2/3 riistoa, Reetta-Sofia Tulkki 5/1, Vilma Pöyry 7/2, Marika Korpinen 3/2, Noora Parttimaa 3/1, Kia Vaalavirta 16/6, Elli Tapanainen 6/4, Erika Kankfelt 7/7, Nea Kuisma 7/3, Helmi Tulonen 11/13.

 

Suomi (15-vuotiaat pojat) – Sarunas Marciulionis Academy 75–42 (16-8, 31–24, 54–31), Anyksciai (Liettua) 24.7.2013

 

Suomi: Waltteri Mäkelä 4/4, Teemu Jarhio 7/4, Jyri Eboreime 11/4/5 syötttöä/4 riistoa, Severi Kaukiainen 7/1/4 riistoa, Semi Saari 6/4, Sakari Rajala 7/5, Joona Airenne 4/3, Teemu Knihtinen 6/2, Alen Kuran 2/4, Akseli Rikka 4/7, Hannes Koskinen 3/4, Niko Lindholm 4/9/3 riistoa.

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

14.7.2011 Maaottelu

16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt voittoihin, 18-vuotiaat pojat piinasivat Ranskaa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.

27.3.2017 Pääjuttu

Koripallosäätiö tukee nuoria koripalloilijoita

Koripallosäätiö on myöntänyt 11 900 euroa Koripalloliitolle käytettäväksi henkilökohtaisina stipendeinä lahjakkaiden koripallonuorten valmennus- ja leirityskustannusten kattamiseen.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

21.1.2016 EM-kilpailut

Sudenpentujen superkesän valmennus jälleen huippuammattilaisten käsiin

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Molten myös Suomen koripallomaajoukkueiden viralliseksi pelipalloksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.

Näytä lisää vastaavia