Alexander Madsen 50. maaottelunsa kynnyksellä: ”On etuoikeutettu olo”

9.11.2022 10:09 Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.

Alexander Madsen saavuttaa 50 miesten maaottelun rajapyykin. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Ensimmäisen miesten maaottelunsa ”Mädi” muistaa edelleen kuin eilisen päivän.

- Oltiin kesällä 2015 harjoitusturnauksessa Koperissa ja pelattiin Sloveniaa vastaan. Pääsin ihan lopussa muutamaksi minuutiksi kentälle ja heitin layupin ohi. Jäi pistetili avaamatta, hän hymähtää.

Vielä ikimuistoisempi on Madsenin ensimmäinen kotiottelu seuraavana kesänä. Susijengi kohtasi 6. elokuuta 2016 Hartwall Arenalla Saksan, ja Madsen pääsi jo varhain kentälle ison pään pelaajien virhevaikeuksien vuoksi.

- Meillä oli niin paljon miehiä pöytäkirjassa, ettei mun nimi mahtunut edes tulostaululle. Ja sitten heitin 17 pinnaa kahteentoista minuuttiin. Pääsin toteuttamaan Susijengissä täsmälleen samoja asioita, mitä oltiin tehty Kouvojen kanssa edellisellä kaudella. Mikäs siinä upottaessa.

Hetken näytti siltä, että tähti oli syttynyt.

- Myönnetään nyt, että pää meni pikkuisen pyörälle sen matsin myötä. Seuraavat ottelut kuitenkin osoitti, ettei tämä ihan sillä lailla mene, että mies ilmestyy paikalle ja pisteet syntyy automaattisesti.

”Pelin muuttuminen nopeammaksi on auttanut”

Madsenin läpimurto Susijengiin antoi vielä odottaa itseään. Kouvojen kanssa voitetun kevään 2016 Suomen mestaruuden jälkeen nuorukainen ammensi oppia Tshekin liigasta USK Prahan paidassa, jota seurasi pesti Espanjan CB Gran Canariaan, jonka edustusjoukkue pelasi tuolloin Euroliigaa.

Susijengissä Madsen murtautui rotaatioon vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa, joissa Madsenin luontaiset vahvuudet liikkuvuudesta syöttötaitoon ja ponnistusvoimaan pääsivät oikeuksiinsa ja kouvolalaisesta kehittyi vähitellen Tuukka Kotin manttelinperijä Susijengin korinaluspuolustuksen avainpalasena.

- Se on omanlaisensa kasvutarina. Mulla oli rikkonaisia kausia ja hain omaa paikkaani ja mietin, mikä olisi urani kannalta paras ratkaisu. Susijengissä tapahtui varmasti sama asia kuin Kouvoissa aiemmin, eli tein nöyrästi joka vuosi omaa työtäni, opiskelin itseäni ja lajia, kunnes jossain vaiheessa aika oli oikea, Madsen analysoi.

Viimeistään kuluvan 2020-luvun aikana Madsen on ymmärtänyt, kuka hän on koripalloilijana. Hän osaa nostaa kuppeja up and under -tilanteista, ratkaista short roll -peleistä, saanut luvan ja valmiuden hakea kolmen pisteen pick and pop -heiton. Myös koripallon evoluutio on vaikuttanut asiaan.

- Pelasin Kouvoissa kolmospaikkaa ekat vuoteni Jyri Lehtosen opastuksessa ja sain tuntumaa kaarella operoinnista. Siitä puolestaan liikuin vähitellen nelospaikalle, missä sain oppia Kauniston Villeltä. Se oli vähän kuin olisi saanut parhaat puolet molemmista maailmoista, jatkaa Madsen.

- Pelin muuttuminen nopeammaksi on myös auttanut. Nykykoriksessa tarvitaan monipuolisia isoja pelaajia, jotka ennen kaikkea osaa puolustuksessa vaihtaa palloskriinejä. Ja mitä enemmän luottoa valmentajilta tulee, sitä helpompaa tämä on. Vähän on vielä tekemistä esimerkiksi puolustuspään aggressiivisuuden säätelyn kanssa, mutta vähitellen kohti parempaa.

”Nautitaan nyt tästä rajapyykistä”

Susijengi lähti historiallisiksi muodostuneisiin Prahan ja Berliinin EM-kisoihin peräti kahdeksalla arvokisauntuvikolla, joista Madsen oli yksi. Jo tätä kirjoitettaessa Madsen uskaltaa sanoa kokemuksen olleen käänteentekevä sekä hänelle että koko ryhmälle.

- Kova suoritus joukkueelta etenkin siihen nähden, miten vähän meillä lopulta oli valmistavia maaotteluita täydellä kisakokoonpanolla, hän arvioi.

- Espanja-pelistä jäi hampaankoloon. Se oli ihan hallussa taukoon asti, mutta me ei pystytty vastaamaan, kun Espanja pisti uuden vaihteen päälle. Uskallan sanoa koko joukkueen puolesta, ettei todellakaan aiota pysähtyä tähän.

Madsen puhuu avoimesti Susijengin uudistumisesta, nuoruudesta ja potentiaalista. Ajan merkki sekin, että 27-vuotiaana Madsen on miesten maaotteluilla mitattuna toiseksi kokenein pelaaja heti setämieskategoriaan kohonneen Sasu Salinin jälkeen. Viisikymmentä maaottelua saattaa kilahtaa täyteen jo perjantai-iltana Bambergissa.

- On tosi etuoikeutettu olo. Toisaalta 50 maaottelua ei kuulosta erityisen isolta luvulta, mutta toisaalta todella moni erinomainen koripalloilija jää maajoukkuepelien ulkopuolelle joka vuosi, hän pohtii.

- Nautitaan nyt tästä rajapyykistä ja ennen kaikkea siitä, että olen vasta 27-vuotias, ja että tässä pitäisi olla omalla uralla vielä monta maajoukkuekesää ja toivottavasti arvokisaa jäljellä. Seuraavat varmaankin jo ensi kesänä.

Susijengi kohtaa marraskuun MM-karsintaikkunassa perjantaina 11.11. vieraskentällä Saksan ja maanantaina 14.11. kotikentällä Viron. Otteluliput Susijengi-Viro-otteluun myynnissä täällä.

Henkilöt

 
27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

21.2.2023 09:56 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

20.2.2023 10:55 Susijengi

Elias Valtonen: ”Tuntuu hyvältä pelata korista”

Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.

15.11.2022 09:32 Haastattelu

Daniel Dolenc: ”Saksa-pelin jälkeen tarvittiin koko jengin efforttia”

Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.

12.11.2022 10:59 Susijengi

Susikapteeni Sasu Salin: ”Olen saanut olla ihan samalla tavalla kuin ennenkin”

Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.

11.11.2022 08:55 Susijengi

Shawn Hopkins: ”Oon tullut tänne kilpailemaan”

Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.

8.11.2022 09:42 Susijengi

Henri Kantonen: ”Kisat ovat vielä tuoreessa muistissa”

Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.

Näytä lisää vastaavia