15-vuotiaat pojat nitistivät Viron Helsingissä

5.8.2010 Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkue esittäytyi torstaina helsinkiläisyleisölle hakemalla ansiokkaan 73-51 (27-17)-puolustusvoiton Virosta. Voitto oli samalla 1995/96-syntyneiden poikien ikäluokan ensimmäinen virallinen maaotteluvoitto.

1995/96-syntyneet pojat hakivat ensimmäisen virallisen maaotteluvoittonsa. Kuva: Tuomas Venhola.

Päävalmentaja Jyri Lohikoski luonnehti torstain ottelua joukkuepuolustuksen voitoksi.

- Pelasimme heinäkuun alussa Viroa vastaan ja tiesimme siksi tasan tarkkaan, minkälainen joukkue on tulossa vastaan. Oli entuudestaan tiedossa, että Viro ajaa kovaa korille, ja järjestäydyimme puolustuksessa sen mukaan.

Suomen takamiehet Joakim Jousisto (6/3/3 syöttöä) ja Jere Valtonen (17/6/4 riistoa) tekivät puolustuksellaan virolaistakamiesten pelinrakentamisesta ylivarovaista. Virolaishyökkäys alkoikin avautua kunnolla vasta kolmannen jakson lopulla ottelun jo ratkettua.

- Jousiston ja Valtosen pallollisen pelaajan puolustus oli esimerkillistä, ja apupuolustuksemme auttoi hienosti. Ilahduttavaa oli sekin, että vaikka olimme liikkeellä rippikoulun ja loukkaantumisten vuoksi vähän pienemmällä kokoonpanolla, pysyimme myös isojen pelaajien kyydissä Miikka Mikkosen (10/14) ja Jarmo Ueckerin (7/9) näyttäessä esimerkkiä.

Joukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina päivällä.

Suomi - Viro 73-51 (8-8, 27-17, 45-32), alle 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Helsinki 5.8.2010

Suomi: Jere Valtonen 17/6/4 riistoa, Miikka Mikkonen 10/14, Leo Tarjanne 10/1, Aleksi Kemppainen 8/4, Jarmo Uecker 7/9, Henri Niemistö 6/4, Joakim Jousisto 6/3/3 syöttöä, Alexander Madsen 4/4, Olli Alonen 3/1, Henri Ventoniemi 2/3, Shawn Hopkins 0/6, Riku Lehto 0/1.

 
24.7.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät Bosnia-Hertsegovinan EYOF-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit voitolla, kun avauspelissä Sudenpennut kaatoivat Bosnia-Hertsegovinan lukemin 79-70 (40-35). Suomen ykkönen oli 20 pistettä ja 10 levypalloa kaapinut Thomas Exaucia.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

18.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaat viimeistelivät Kööpenhaminan kutsuturnauksen taistellen

Suomen 15-vuotiaalta nähtiin hyviä pelejä Kööpenhaminan kutsuturnauksen päätöspäivänä. 15-vuotiaat pojat vaihtoivat vastustajaa ja viimeistelivät Kööpenhaminan turnauksen Islannin joukkueita vastaan. Tyttöjen Blue-joukkue sijoittui sijalle 13. Suomen White-joukkue oli turnauksen 10.

17.6.2017 Maaottelu

Suomelta hyvää taistelua Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.

16.6.2017 Maaottelu

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilla takanaan ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.

19.6.2016 Maaottelu

15-vuotiaille tytöille kultaa ja hopeaa Kööpenhaminassa, pojat hopealle

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).

18.6.2016 Maaottelu

Suomelta kolme joukkuetta loppuotteluihin Kööpenhaminan 15-vuotiaiden kutsuturnauksessa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.

21.7.2015 Maaottelu

15-vuotiaat pojat toistamiseen Marciulioniksen koulua parempia

15-vuotiaat pojat voittivat toistamiseen Liettuassa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn 80-70 (46-27). 15-vuotiaat tytöt taas pelasivat ainoan pelinsä myös Liettuassa pidettävällä leirillä Liettuan 16-vuotiaita tyttöjä vastaan häviten 63-48 (44-21).

20.7.2015 Maaottelu

15-vuotiaat pojat pesivät Marciulioniksen koulun

Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Liettuassa pelatussa harjoitusottelussa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn selkeästi 85-45 (43-31). Merkittävästi vahvempi ja fyysisempi Suomi pääsi peluuttamaan laajaa rotaatiota ja sai onnistumisia monilta nuorilta Sudenpennuilta.

Näytä lisää vastaavia