17-vuotiaat pojat NEYBL-turnausvoittoon

1.4.2003 Vuonna 1986 syntyneiden poikien maajoukkueryhmä osallistui viime viikonvaihteessa Riikassa pelattuun nuorten Pohjois-Euroopan liigan (NEYBL) turnaukseen kahdella joukkueella. Tuliaisina turnauksesta oli turnausvoitto sekä viides sija, joiden lisäksi Suomen joukkue selvitti tiensä kuuden joukkueen lopputurnaukseen, Super Finaaliin.

17-vuotiaat pojat ovat olleet kuluva kauden ajan mukana NEYBL:ssä. Ensimmäinen turnaus pelattiin jouluna Lahdessa ja toinen helmikuun lopulla Tallinnassa, Virossa. Näissä molemmissa turnauksissa Suomi oli edustettuna yhdellä joukkueella ja tuloksiksi merkittiin molemmissa turnauksissa kaksi voittoa ja kolme tappiota.

Kolmanteen osaturnaukseen Latviaan Suomelle avautui mahdollisuus lähettää kaksi joukkuetta. Tämä mahdollisuus käytettiin hyväksi ja näin ollen peräti 16 pelaajaa saivat mahdollisuuden mitata taitojaan kansainvälisillä kentillä. Turnaukseen lähdettiin ”ykkösnyrkillä sekä haastajaryhmällä”.

Suomi 86 -nimellä pelannut ns. ykkösjoukkue äityi hurjaan pelivireeseen turnauksen aikana. Joukkue paransi peli peliltä otteitaan ja voitti lopulta vuotta vanhempien NEYBL:in osakilpailun lähes näytöstyyliin. Erittäin hyviä otteita näytti myös haastajaryhmä, joka sijoittui turnauksessa viidenneksi, voittaen mm. Tiit Sokkin joukkueen, jolle Suomen joukkue hävisi helmikuussa Tallinnassa. Haastajajoukkueessa pelasi neljä sellaista pelaajaa, joille pelit olivat ensimmäiset maajoukkueympyröissä.

Joukkuepeli alkaa löytyä

Ykkösjoukkue aloitti turnauksen voittamalla isäntäjoukkueen vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen pisteellä. Kyseisessä ottelussa nousi esiin Helsingin NMKY:n Eero Levä, joka pussitti voittokorin ainoastaan kaksi sekuntia ennen summerin soittoa. Vain 20 sekuntia ennen sitä Levä oli pussittanut Suomen johtoon kahdella onnistuneella vapaaheitolla.

- Pelkästään Eeron hyvä panos ei tuota ottelua kääntänyt, vaan kyllä koko poppoon pelaaminen näytti hyvältä, kertoi ikäluokan päävalmentaja Jarmo Laitinen.

Tämän ottelun jälkeen joukkueen peli parani peli peliltä ja viimeisessä kamppailussa vastaan asettunut NEYBL –sarjan yhteispisteissä kolmantena ollut Valmiera (LAT) oli suorastaan vastaantulija. Jari Vanttajan, Viljami Vanjoen sekä Eero Levän loistava työ hyökkäyspäässä tuottivat liudan komeita koreja ja vastaavasti Ville Liimon, Vesa Mäkäläisen sekä Ilkka Vuoren johdolla Suomen puolustus oli erittäin hyvää.

- Nyt alkaa näkymään se, että nämä NEYBL:n pelit ovat olleet meidän ryhmälle todella tärkeitä. Osa pelaajista on pelannut jo yli 10 kansainvälistä peliä vuotta vanhempia pelaajia vastaan. Nyt otettu turnausvoitto kertoo paitsi hyvistä pelureista myös kehittymisestä joukkueena, Laitinen myhäili.

Super Final Kaunasissa

Hyvin otteiden vuoksi Suomen joukkue pääsi kuuden parhaimman joukkueen joukkoon, joka pelaa lopputurnauksen eli Super Finaalit. Nuo finaalit pelataan Kaunasissa, Liettuassa kuukauden kuluttua. Suomi pääsi tapahtumaan pelattuaan kauden aikana kolmessa turnauksessa 15 ottelua voittaen niistä yhdeksän.

- Kaunasissa pelaamme yksinkertaisen sarjan kuuden joukkueen kesken ja sitten katsotaan kuka on voittaja, selvitti maajoukkueen valmennusjohtoon lukeutuva Anton Mirolybov.

- Tämä on aivan upea ylimääräinen mahdollisuus pelata todella kovia pelejä lisää. Hatun noston arvoinen suoritus pelaajilta, Laitinen lisäsi.

Kaunasin matkan lisäksi joukkue lähtee toukokuun lopulla Tukholmaan ikäluokan avoimiin PM-kilpailuihin. Pelilliset tavoitteet ovat elokuussa Haapsalussa järjestettävissä ikäluokan ensimmäisissä EM-karsinnoissa.

Riikan turnauksessa valittiin myös turnauksen All Star –viisikko, johon Suomen joukkueesta valittiin ansaitusti Tapiolan Hongan Jari Vanttaja.

Tulokset ja pistemiehet Riikan turnauksessa 28.-30.3.

Suomi 86 – BS VEF, LAT 74 - 75 (29-31)

Ilkka Vuori 4 pistettä Eero Levä 24 Joonas Iisalo 3 Tommi Laaksonen 2 Ville Liimo 14 Viljami Vanjoki 3 Vesa Mäkäläinen 2 Jari Vanttaja 21

Suomi 86 – BS Helsinki 69 - 61 (38-34)

Suomi: I. Vuori 13 E. Levä 10 J. Iisalo 6 T. Laaksonen 8 V. Liimo 12 V. Vanjoki 14 V. Mäkäläinen 7 J. Vanttaja 2 BS Helsinki: Tuukka Ahila 2 Pekka Neva - Jesper Blomster 15 Mikko-Petteri Järvinen 10 Turo Lehtonen 6 Jukka Aho 8 Ilkka Sirola 18 Andreas Lähteenoja 2

Suomi 86 – BS Riika/Pols, LAT 66 – 49 (26-18)

I. Vuori 9 E. Levä 6 J. Iisalo 6 T. Laaksonen 5 V. Liimo 19 V. Vanjoki 4 V. Mäkäläinen 5 J. Vanttaja 12

Suomi 86 – Tiit Sokk BS, EST 73 – 53 (43-17)

I. Vuori 6 E. Levä 4 J. Iisalo 15 T. Laaksonen 2 V. Liimo 9 V. Vanjoki 5 V. Mäkäläinen 12 J. Vanttaja 20

Suomi 86 – BS Valmiera, LAT 80 – 60 (40-29)

I. Vuori 6 E. Levä 19 J. Iisalo 11 T. Laaksonen - V. Liimo 8 V. Vanjoki 17 V. Mäkäläinen 4 V. Vanttaja 15

BS Helsinki – BS Valmiera, LAT 41 – 80 (49-16)

T. Ahila - P. Neva 3 J. Blomster 13 M-P. Järvinen 8 T. Lehtonen 6 J. Aho - I. Sirola 5 A. Lähteenoja 6

BS Helsinki – Tiit Sokk BS, EST 65 – 60 (28-32)

T. Ahila 7 P. Neva 2 J. Blomster 13 M-P. Järvinen 16 T. Lehtonen 14 J. Aho 2 I. Sirola 9 A. Lähteenoja 2

BS Helsinki – BS VEF, LAT 67 - 71 (26-44)

T. Ahila 1 P. Neva 6 J. Blomster 15 M-P. Järvinen 16 T. Lehtonen 14 J. Aho - J. Sirola 13 A. Lähteenoja 2

BS Helsinki – BS Riika/Pols, LAT 50 – 54 (30-27)

T. Ahila 5 P. Neva 7 J. Blomster 2 M-P. Järvinen 8 T. Lehtonen 13 J. Aho - I. Sirola 11 A. Lähteenoja 4

Asiat

 
3.4.2024 15:49 Susi All Star

Muistutus: SUSI All Stars -leirityksen ilmoittautuminen 2010–2011 syntyneille pelaajille auki 21.4. asti

Koripalloliiton maajoukkueohjelman eli Suden polun ensimmäinen askel, SUSI All Stars -leiritys, käynnistyy taas kesäkuussa. Seuravalmentajat vastaavat vuosina 2010–2011 syntyneiden pelaajiensa ilmoittamisesta leiritykseen 21.4.2024 mennessä.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.1.2020 11:17 Maajoukkue

MU15-maajoukkueen leirille kutsutut pelaajat

Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuoria koripalloilijoita Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen leirille Kisakallion Susi Training Centeriin 20.-23.2.2020.

3.9.2019 12:52 Maajoukkue

Oletko kiinnostunut nuorten maajoukkueiden valmennus- tai tukitehtävistä?

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia nuorten maajoukkuetoimintaan. Haku koskee niin valmentaja- kuin tukitehtäviä.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

Näytä lisää vastaavia