19.2.2016 Naisten Korisliigan pudotuspelipaikkaa kohti tähtäävä Äänekosken Huima on solminut pelaajasopimukset amerikkalaisten Jazmine Perkinsin, 27, sekä Sequoia Holmesin, 30, kanssa. Perkins ja Holmes saapuvat lähtöpassit saaneiden Raegan Mooren ja Donia Naylorin tilalle.

Washington State -yliopistosta ammattilaiskentille suunnannut Perkins on pelannut urallaan aiemmin Israelissa, Ruotsissa, Puolassa sekä Bulgariassa, josta 178-senttisen takamiehen matka jatkui Äänekoskelle. Perkins valittiin lehdistön toimesta viimeisellä yliopistokaudellaan 2011-12 All-Pac-12 -konferenssin puolustusviisikkoon.
Holmesilta kokemusta löytyy WNBA-liigaa myöten, jossa 185-senttinen laituri on pelannut kahden kauden verran Houston Cometsin (2008) sekä Phoenix Mercuryn (2010) riveissä. UNLV:n kasvatti on ollut alkukauden pelaamatta, mutta sitä ennen Holmes vaikutti Afrikassa, jonne naisen matka jatkuu myös Naisten Korisliiga -kauden päätyttyä.
- Nyt pitäisi olla kaksi kovan luokan ammattilaista. Tällä hetkellä tärkein tavoite on, että pysymme sarjassa, Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi toteaa Keskisuomalaisen artikkelissa.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takapelaaja Ella Sahurin (165cm, 20 vuotta) kanssa. Tuore sopimus kattaa pelikauden 2026–27.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan finaalisarja Peli-Karhujen ja HBA-Märskyn välillä käynnistyy perjantaina. Finaaliryhmään kuuluu seitsemän erotuomarin joukko.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.