Karvas tappio sysäsi Suomen 16-vuotiaat pakkovoiton eteen

16.8.2006 Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät toisessa ylemmän jatkosarjan ottelussaan B-divisioonan EM-kisoissa katkeralta maistuneen tappion Englannille lukemin 63-64. Selviytyäkseen turnauksen välieriin on Suomen voitettava torstaina Georgia.

Englanti-ottelun loppuhetkistä ei dramatiikkaa uupunut. Thomas Fox pääsi ratkaisemaan ottelun vapaaheittoviivalta vain sekunti ennen loppua, kun suomalaisille kävi työtapaturma pisteen johtoasemassa ja Foxia rikottiin. Englantilaistakamiehen käsi ei vapissut, vaan nuorukainen pisti molemmat bonusheittonsa sisään ja varmisti joukkueelleen voiton. Kuusi sekuntia aiemmin, järkevästi hyökkäyspäässä läpi ottelun pelannut, Juhani Jämsä oli siirtänyt niin ikään vapariviivalta Suomen 63-62-johtoon.

Vaikka loppuhetket jättivät jossittelun varaa, näki Suomen päävalmentaja Harri Jokela joukkueensa tuhrineen mahdollisuutensa jo pelin tiimellyksessä.

- Hyvä ottelu (voitto Tshekistä) oli alla, mutta tänään emme olleet henkisesti valmiita pistämään itseämme likoon aiempien otteluiden lailla. Kivijalkamme ovat tähän mennessä olleet hyvä puolustus- ja levypallopeli. Emme pärjänneet tänään kummassakaan.

Suomi hävisi ottelun irtopallokahinat peräti 27-52. Passiivisuus kuvastui myös siinä, että englantilaisilla oli 24 peliminuutin jälkeen koossa vain kaksi virhettä. Suomi ei pyrkinyt korille, vaan tyytyi heittämään kaukoheittoja. Kaikkiaan Suomi otti pelissä peräti 37 kolmosyritystä, kun lähietäisyyksiltä yrityksiä kertyi vain 25.

- Hyökkäyspelimme oli kilttiä heittämistä, haastaminen ja röyhkeys puuttuivat kokonaan, Jokela luonnehti.

Ennen jatkosarjan viimeisiä otteluita tilanne on Suomen lohkossa kutkuttava. Kaikki joukkueet ovat tasapisteissä voittosuhteella 1-1. Torstaina pelataan Suomen ja Georgian välisen ottelun lisäksi taisto Tshekin ja Englannin välillä. Pelin henki on selvä: voittajat etenevät välieriin ja häviäjät pelaavat turnauksen sijoista 5-8. Välierissä panoksena on nousu A-divisioonaan, joka odottaa voittajia.

- Georgia on kolmen pelaajan joukkue. Penkiltä ei periaatteessa ole hirveästi apuja tulossa. Toisaalta jos puolustamme samalla tavalla kuin tänään, on ihan sama tuleeko vaihtopenkiltä huoltaja tai tuoli, Jokela puhisi.

Suomen ja Georgian välinen ottelu käynnistyy torstaina klo 14. Kaikkien nuorten EM-turnausten otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.

Englanti – Suomi 64 – 63 (33-33), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuiden jatkosarjaa, Tallinna, Viro 16.8.2006

Mikko Tuunanen

0/0

Roope Ahonen

8/0

Pekka Setälä

7/6

Juhani Jämsä

9/2

Jarkko Aho

3/3

Jesse Niemi

8/1

Anton Telih

1/6

Miska Ahokas

6/1

Lauri Toivonen

2/0

Matti Nuutinen

9/4

Juhan Mikone

10/1

Atte Perttu

0/0



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia