Korisliiga-ennakko: Shawn Hopkins saa Pyrinnössä entistä suuremman roolin ja näkee joukkueessa toimivaa kemiaa

10.10.2020 08:00 Länsinaapuri Nokialta Tampereelle siirtynyt takamies Shawn Hopkins kertoo, että Pyrinnölle on tehnyt hyvää päästä harjoittelemaan hyvissä ajoin.

Shawn Hopkinsilta odotetaan paljon alkavalla kaudella. Kuva: Ville Vuorinenm/Korisliiga

Viime kauden katketessa koronaan Tampereen Pyrintö jäi Korisliigan sarjataulukossa viidennelle sijalle. Nyt, 18 vuoden tauon jälkeen, päävalmentajan rooliin palaa vanha tekijä Miikka Sopanen, ja Pyrintö lähtee jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Mutta joukkueen pakka on viime kauteen nähden sekoitettu kokonaisvaltaisesti uuteen järjestykseen.

Paikallisikoni ja kokenut pelinjohtaja Antero Lehto muutti 15 kilometriä länteen. Samaa reittiä päinvastaiseen suuntaan puolestaan matkusti samaan aikaan nuorempi nouseva takamies Shawn Hopkins, jolle uusi osoite on jälleen uusi näytönpaikka.

Hopkinsilla on selkeästi kaksi rinnakkaista päämäärää tulevalle kaudelle. Yksi niistä on joukkueen menestys, toinen taas oma tulevaisuus.

– Henkilökohtaisesti tietysti tavoittelen uusia mahdollisuuksia ja uralla etenemistä. Luvassa on iso kausi, ja odotukset omaan tasonnostoon ovat korkealla, Hopkins toteaa.

Näihin tavoitteisiin siirtyminen Nokialta Tampereen puolelle tuntuu istuvan varsin mallikkaasti. Hopkinsille on näillä näkymin Pyrinnön hyökkäyksessä luvassa isompi rooli kuin vanhassa joukkueessaan, ja siihen pelaaja on vain ja ainoastaan tyytyväinen.

Toinen tavoitteista, eli joukkueen menestys, näyttää sekin olevan Pyynikin palloiluhallissa parhaillaan hyvässä lähtöruudussa.

– Porukalla on todella hyvä fiilis, koska pääsimme aloittamaan harjoittelun hyvissä ajoin – jo kesäkuun alusta asti – ja kemiat toimivat. On tullut sellainen tunne, että kaikki tietävät jo, missä mennään.

 

Hopkins kertoo, että toimivan kokoonpanon kannalta on ollut merkittävä etu, että Kouvolasta Tampereelle siirtynyt yhdysvaltalaistakamies David Gonzalvez on harjoitellut Pyrinnön mukana läpi koko kesän. Muut amerikkalaisvahvistukset ovat toki saapuneet remmiin vasta myöhemmässä vaiheessa.

Amerikkalaisveren lisäksi Pyrinnön riveistä löytyy vakuuttavia nuoria kotimaisia pelaajia, jotka tavoittelevat kasvua ja kehitystä omalla urallaan. Näistä Hopkins mainitsee kaksi nimeä suoraan apteekin hyllyltä.

– Roni Ahvenjärveä ja Tomas Pihlajamäkeä kannattaa pitää silmällä. Ne kaksi jantteria pistävät kyllä haisemaan, kun pääsevät murtautumaan ulos juniorikuorestaan, Hopkins toteaa.

Pyrintö 20-21 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy 13.10., kun avausottelussa Seagulls kohtaa Kauhajoen. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
21.12.2025 20:01 Korisliiga

Korihailta väkevä esitys kotikentällä – Seagulls kaatui ja sarjapisteet tasoittuivat

Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.

20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

Näytä lisää vastaavia