Lahti ja Honka etenivät Korisliigan finaaleihin

17.4.2007 Namika Lahti järjesti Korisliigan välierissä suuryllätyksen sysäämällä runkosarjan ylivoimaiseen tyyliin voittaneen Joensuun Katajan pronssipeleihin. Lahti haki Joensuusta tiistaina ottelusarjan kolmannen voittonsa 61-76 (35-40) –lukemin. Finaaleissa lahtelaiset saavat vastaansa kotiedun ottelusarjassa omaavan Espoon Hongan, joka päihitti viidennessä ja ratkaisevassa välierässä KTP Basketin toisen puoliajan hurmionsa ansiosta 92-63 (44-45).

- On nämä uskomattomia jätkiä. Sietävät kipua, henkisiä solvauksia ja tekevät kovaa töitä. Tämä ottelusarja ratkesi puolustukseemme ja inhottavaan periksiantamattomuuteemme, riemuitsi Lahden päävalmentaja Lars Ekström suojattiensa menestystä.  

Lahti iski Katajan katki paitsi tavaramerkiksi jo nousseella kovalla puolustuspelillään myös joensuulaisten omilla aseilla. Hyvän kaukoheittopelin siivittämänä Namika Lahti karkasi avausneljänneksellä jo 19-6-johtoon. Lahti paukutti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana jo neljä kolmosta pussin pohjaan. 

- Olemme pariin viimeiseen peliin lähteneet junioripitoisella ja puolustuskeskeisellä viisikolla. Se on toiminut todella hyvin. Muut ovat tulleet sitten vaihdosta jatkamaan hommia, kertasi Ekström.  

Katajalla oli läpi ottelusarjan vaikeuksia saada hyvää alkua kamppailuihin. Tiistaina joukkueen tuskaa lisäsi tähtipelaaja Petri Virtasen aikaiset virhevaikeudet. Maajoukkuetakamies sai kolmannen virheensä jo seitsemän minuutin kohdalla ja neljännen virheensä, kun peli oli vasta varttitunnin vanha. 

Joensuun hetki koitti toisella jaksolla. Hetkeksi Lahden koritehtailun jäädyttänyt Kataja kiskaisi 19-6-jakson ja nousi Michael Nursen kolmosella 35-33-johtoon. 

Mäkäläiset arvossaan

Kuivaakin kuivempi jakso kolmannella neljänneksellä murensi Katajan finaalihaaveet. Joukkue sinnitteli vieraidensa kyydissä tilanteeseen 44-49. Seuraavat viisi minuuttia Kataja taapersi pisteittä ja lähes kymmenen minuuttia ilman ainoatakaan pelitilannekoria. Lahti käytti tilanteen hyväkseen ja ratkaisi ottelun 12-0-irtiotollaan. Katajalle kirjattiin kymmenen minuutin korittoman jakson aikana seitsemän ohiheittoa ja kuusi pallonmenetystä.

Kataja yritti tykittää päätösjaksolla vimmatusti ja kuroa karkureiden eroa umpeen. Namika Lahti ei kuitenkaan ollut yllätettävissä. Asiaa helpotti Katajan heittäjien laman jatkuminen. Runkosarjassa eniten kolmen pisteen koreja tehnyt joukkue onnistui vain kuudesti kolmosviivan takaa 23 yrityksellään. Koko viiden ottelun mittaisessa välieräsarjassa Joensuun osumatarkkuus jäi vaatimattomaan 29 prosenttiin (34/117).

Lahden 22-vuotias kapteeni Ville Mäkäläinen oli joukkueelleen kullanarvoinen. Huimia kehitysaskeleita vuodessa ottanut Mäkäläinen upotti kauden tähän asti tärkeimmässä pelissä 17 pistettä. Velipoika Vesa Mäkäläinen oli hänkin ennen virhetilin täyttymistä mies paikallaan. Hän aukaisi Kataja-puolustusta kahdella onnistuneella kolmosellaan kooten kymmenen pistettä.

Vaikka Namika Lahdessa koripallo-oppinsa saanut veljespari pisteitä takoikin, ei heidän panoksensa ole mitattavissa pistein.

- Mäkäläiset ovat todellakin pelanneet loistavat pudotuspelit. Molemmat ovat nostaneet tasoaan, enkä puhu nyt pelkästään pisteistä, joita he ovat varmasti tehneet runkosarjaa enemmän. Kyse on enemmänkin siitä antaumuksesta, jolla he paneutuvat puolustukseen ja opiskelevat peliä. Lisäksi he tuovat hirveän määrän energiaa ja ovat vaikeita vastustajille pituuteensa nähden hyvän liikkuvuuden ansiosta, analysoi Ekström.

Namikan onnistujakaarti oli laaja. Välierissä lähinnä puolustustehtävissä loistanut Tim Bograkos nousi esiin tehden 23 peliminuutissaan 14 pistettä. Työjuhta Sydney Holmes kirjautti jälleen yhden tuplatuplan, 13 pistettä ja 11 levypalloa.

Pronssipeleissä kotkalaisen KTP Basketin kohtaavasta Kataja-miehistöstä kentällä loppuun saakka virhevaikeuksistaan huolimatta pysynyt Petri Virtanen viimeisteli 17 pistettä. Hänen ohellaan vain Joensuun toinen maajoukkuemies Sami Lehtoranta (12/9) ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin.

Honka hurjasteli finaaliin

Toisessa välieräparissa Honka raivasi tieltään KTP:n, joka taipui vasta viimeisen vartin aikana. Espoolaiset pistivät pystyyn juoksu- ja donkkishow’n, jossa Tapiolan Urheiluhallin koritelineet joutuivat koetukselle.

- En voi olla muuta kuin ylpeä joukkueestani, mutta toisaalta olen tyytyväinen vasta mestaruuteen, julisti Hongan jo kolme kertaa vuosina 2001-03 Suomen mestariksi luotsannut Mihailo Pavicevic.

Pavicevic eli Tapiolan parketilla kuin tulisilla hiilillä viidennen välieräpelin ensimmäiset 24 minuuttia, kun vahvan ensimmäisen puoliajan pelannut KTP johti ottelua vielä numeroissa 52-49.

- Lopputulos ei kerro täyttä totuutta tästä ottelusta. Oli meidän onnemme, että Kotka missasi tuossa vaiheessa muutaman avoimen heittopaikan.

Honka ei jättänyt käyttämättä sille tarjoutunutta tilaisuutta hyväkseen hurjastelemalla kolmannen neljänneksen viimeiset kuusi minuuttia murhaavasti nimiinsä 19-1. Loppu olikin sitten enää pelkkää espoolaisilotulitusta ja kotijoukkueen tarjoamaa kotimaista koripalloshowta räiskyvimmillään.

- Konseptimme sekosi täysin ja selkärankamme napsahti poikki. Lisäksi Honka pääsi juoksemaan pallonmenetyksistämme nopeita hyökkäyksiä, jolloin sitä ei pysäytä mikään, myönsi KTP:n valmentaja Ray Ailus.

Cummings hurmiossa

Hongan hurmos henkilöityi Monte Cummingsiin, joka rokotti Kotkaa 37 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Kimmoisa ikiliikkuja tuuletteli äänekkäästi voittoa vielä pitkään ottelun jälkeenkin.

- Jaksoimme keskittyä kärsivällisesti omaan tekemiseemme ja 1-1-pelaamisen. Se oli avain tähän voittoon. Uhraan tutulle finaalivastustajalle ajatuksiani vasta keskiviikkona. Nautin nyt täysin rinnoin tästä voitosta, josta olen niin onnellinen, hehkutti Cummings, joka edusti Namika Lahtea kaudet 2002-05.

Ottelussa joukkueensa kymmenen ensimmäistä pistettä tehtaillut Cummings on todennut olevansa tyytyväinen vasta sitten, kun se puuttuva kultamitali killuu hänen kaulassaan.

- Cummingsista huokui jo ensimmäisestä minuutista lähtien sellaista tahtoa, että hän ei häviä tätä peliä ainakaan helpolla. Monte on todellinen voittajatyyppi, kehaisi Ailuskin.

Hongan taistelu henkilöityi toisaalta kapteeni Jukka Matiseen (3/4), joka sai jo avausneljänneksellä vertavuotavan haavan otsaansa. Side päänsä ympärillä sitkeästi parketille palannut Matinen väänsi vielä myöhemmin ranteensa.

- Pari tikkiä päässä ja kipeä ranne, jolla ei paljon heittoja otettu. Mutta ei mitään, tämä on playoffia, jossa välillä tulee näitä kolhuja. Nyt pistetään paikat kuntoon ja ollaan valmiina lauantain ensimmäiseen finaaliin, lupasi Matinen.

- Meillä oli tauon jälkeen hirveä henki ja taistelutahto päällä. Se toi meille finaalipaikan.

Hongan ehdottomiin hahmoihin Cummingsin lisäksi lukeutui Tim Kisner, joka oli ajoittain loistava. Kisner haastoi, harhautti ja koulutti kotkalaisia näytöstyyliin 15 pisteen edestä. Kisnerin saldoa kaunistivat edelleen kuusi levypalloa ja neljä koriin johtanutta syöttöä.

Lopussa pyyhkeen kehään heittäneen KTP:n tehokkain oli Jermaine Spivey 21
pisteellä. Tosin pelintekijän miinussarakkeeseen merkittiin jälleen kuusi menetystä.

Tauon jälkeen vaivaiset 18 pistettä aikaan saaneesta KTP:stä Jerald Fields (9/5) pelasi lähes 33 minuuttia sormi vahvasti teipattuna.

Finaalisarja käyntiin lauantaina

Espoon Hongan ja Namika Lahden välinen finaalisarja käynnistyy ensi lauantaina (21.4.) Tapiolasta. Paras viidestä –ottelusarja viedään läpi runsaassa viikossa. Mestari on selvillä viimeistään 29.4. YLE on mukana finaaleissa alusta loppuun. Kaikki finaalit näkyvät YLE:n kanavilla, finaaleista neljä lähetetään TV2-kanavalla suorana ja kolmas finaali YLE24-kanavalla suorana sekä jälkilähetyksenä TV2:ssa.

Pronssiottelut käynnistyvät Kotkasta torstaina (19.4.) ja toinen ottelu pelataan perjantaina Joensuussa (20.4.). Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee himmeimpien SM-mitalien kohtalon.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia